Ai­ka­naan Al­bert Eins­tei­nil­la oli kai­ken­maa­il­man te­o­ri­oi­ta liit­ty­en ajan ku­lu­mi­seen, ai­ka­ve­ny­mään ja kai­ken­lai­seen sel­lai­seen tie­teel­li­seen, jos­ta myön­nän, et­tä en ym­mär­rä mi­tään (saa va­lais­ta, mi­kä­li tie­de hal­lus­sa), mut­ta mi­nul­la on oma te­o­ria. Ai­ka on suh­teel­li­nen elet­tyyn ikään (ei kaa­vaa). Mitä van­hem­mak­si tu­lee, sitä no­pe­am­min tun­tuu ai­ka ku­lu­van.

Muis­tel­kaa het­ki lap­suut­tan­ne, kau­an­ko kesä kes­ti? Ikui­suu­den. Lap­suu­den ke­sät kes­ti­vät kau­an, ja ne oli­vat ai­na läm­pi­miä ja sa­teet oli­vat vain het­kel­li­siä tans­se­ja kump­pa­reis­sa pi­ha­lä­tä­köis­sä.

Jos tut­kii hie­man sää­ti­las­to­ja, niin ei­pä ne niin eri­tyi­sen au­rin­koi­sia siel­lä 1980-lu­vul­la ol­leet. Kau­an­ko kesä kes­tää nyt ai­kui­se­na? Vi­lauk­sen. Hä­ti­nä eh­tii nur­mi­kon lei­ka­ta, kun se saa­ta­na on taas kas­va­nut, ja koh­ta taas pi­tää ta­kai­sin sor­vin ää­reen, ei­kä hel­vet­ti­vie eh­ti­nyt sa­la­sa­no­ja­kaan unoh­ta­maan.

Muis­tat­te­ko jou­lu­no­do­tuk­sen? Ka­len­te­ri­luuk­ku­jen avauk­sen? Jou­lu­sii­vot tun­tui­vat kes­tä­vän ikui­suu­den, ja en­täs sit­ten aat­to. Sil­loin ai­ka to­den­tot­ta ve­nyi ja ve­nyi ja ve­nyi ja ve­nyi. Aa­mu­vii­des­tä il­ta­päi­vään. jou­lu­pu­kin saa­pu­mi­seen kes­ti niin kau­an, et­tä jo tun­tui, et­tei sitä jak­sa odot­taa. En­täs nyt? ÄÄ­ÄÄÄ­ÄÄ, ei kai se jou­lu ole taas tu­los­sa? Mi­tään ei oo eh­ti­nyt lei­po­maan! Mis­sä mei­dän kuu­sen­ko­ris­teet on? Mä en eh­di!

Jos poh­tii vaik­ka­pa jou­lu­kuun, eli yh­den kuu­kau­den mer­ki­tys­tä 8-vuo­ti­aal­le. Kun on kah­dek­san, on eh­ti­nyt elää noin 96 kuu­kaut­ta, eli yk­si kuu­kau­si elä­mäs­tä on 1/96, noin sa­da­so­sa. Mut­ta täl­lai­se­na 41+ -vuo­ti­aal­la kuu­kau­sia on ta­ka­na 328 ja pääl­le, 1/328 on pal­jon vä­hem­män kuin yk­si sa­da­so­sa. Ei ih­me, et­tä vi­lah­taa kuu­kau­det ohi niin, et­tei kiin­ni saa.

Täy­tyy ot­taa kyl­lä it­se­kin vas­tuu­ta ajan ku­lu­mi­ses­ta. It­se­hän sitä omaa ka­len­te­ria täy­tän. Siel­lä on työt, kou­lu­tuk­set, har­ras­tuk­set ja yh­dis­tys­toi­min­ta. Sin­ne lai­te­taan il­ta­me­not ja las­ten kus­kaa­mi­set sekä suun­nit­te­lu­pa­la­ve­rit. Siel­lä on syn­ty­mä­päi­vät (ei nii­tä muu­ten muis­ta) ja kai­ken maa­il­man juh­lis­tuk­set. Ei­kä tämä täs­tä edes kuu­le­man mu­kaan hel­po­ta. Eläk­keel­lä sitä vas­ta te­ke­mis­tä riit­tää. Näin mi­nul­le on ker­rot­tu.

Mut­ta ei sitä viit­si­si niis­tä ki­vois­ta ju­tuis­ta­kaan vä­hen­tää. Ne ki­vat ju­tut siel­lä ka­len­te­ris­sa ovat nii­tä, min­kä vuok­si sitä jak­saa tyl­sem­pi­ä­kin asi­oi­ta. To­sin on oman te­o­ri­an­sa ar­voi­nen, mik­si haus­kat asi­at vi­lah­taa sa­la­man­no­pe­as­ti ohi ja tyl­sät työ­pa­la­ve­rit ma­te­le­vat eta­nan vauh­dil­la.

Eh­kä minä tar­vit­sen vain isom­man ka­len­te­rin.

Rau­hal­lis­ta jou­lun odo­tus­ta kai­kil­le! Siel­tä se tu­lee, ihan koh­ta.

Ire­na Ul­vi­nen
Vih­reä fe­mi­nis­ti La­pu­an lai­dal­ta