Avun pyy­tä­mi­nen on vai­ke­aa. Suo­ma­lai­sil­la on ta­pa­na kau­pas­sa mu­tis­ta it­sek­seen, et­tä mis­sä­hän ne tuo­re­juus­tot ovat ja ham­mas­tah­nat­kin oli en­nen täs­sä. Mut­ta ky­syy­kö ku­kaan hen­ki­lö­kun­nal­ta? Ei. Ei­kä edes kans­sa-asi­ak­kail­ta, mu­tis­taan vain it­sek­seen.

It­se ai­na hy­vin epä­suo­ma­lai­ses­ti neu­von ky­sy­mät­tä jos sa­tun kuu­le­maan jon­kun ää­neen poh­ti­van tuot­teen si­jain­tia. Niin et­tä ter­ve vaan, minä se olin.

Mut­ta myön­nän, vaik­ka olen­kin pys­ty­vä et­si­mään ja pyy­tä­mään apua ja tie­toa, kär­sin myös usein ”Ei tart­te aut­taa” -synd­roo­mas­ta. Il­me­nee usein, jos avi­o­puo­li­so ei ym­mär­rä aut­taa pyy­tä­mät­tä vaik­ka­pa pa­ri­sa­taa­ki­loi­sen pa­ke­tin kan­ta­mi­ses­sa au­tos­ta si­säl­le. No ei sit­te saa­ta­na, raa­haan tän it­te! Tosi ter­vet­tä. Te­kee hy­vää pa­ri­suh­teel­le ja se­läl­le.

Ai­kui­se­na sitä on kui­ten­kin jo op­pi­nut, et­tä omal­ta äi­til­tä voi ai­na ky­syä (no isäl­tä­kin var­maan jos oli­si hen­gis­sä). Äi­til­le soi­tan jos ka­nan­mu­nat on lop­pu, et­tä voi­ko tä­män tai­ki­nan teh­dä muul­la ta­val­la, voi­ko soo­dan kor­va­ta lei­vin­jau­heel­la, mi­käs nii­den pas­tei­joi­den re­sep­ti oli­kaan? Omil­le lap­sil­le­ni yri­tän ai­na muis­taa sa­noa, et­tä äi­ti aut­taa kyl­lä ja muis­taa sii­nä vai­hees­sa kun apua tai neu­voa ky­sy­vät niin sitä an­taa. Jos van­hem­mat ovat ko­vin kii­rei­siä, ei­vät­kä eh­di aut­ta­maan sii­nä het­kes­sä kun lap­set sitä pyy­tä­vät, niin sit­ten ei­vät lap­set enää het­ken ku­lut­tua ky­sy­kään.

Suo­mes­sa on val­lal­la vä­hän se kä­si­tys, et­tä las­ten pi­täi­si ol­la it­se­näi­siä ja omil­laan toi­meen tu­le­via. Mie­les­tä­ni se ei kui­ten­kaan tar­koi­ta sitä et­tei­kö neu­voa voi­si ky­syä ja apua saa­da. Hel­poin­ta on yrit­tää it­se ja le­vit­tää sii­pen­sä sil­loin kun on tie­to ja tur­va sii­tä et­tä tar­vit­ta­es­sa saa kyl­lä tu­kea.

Taan­noin mi­nua lä­hes­tyi ih­mi­nen naa­pu­ri­maas­ta Ins­tag­ra­min yk­si­tyis­vies­til­lä, hän ky­syi an­teek­si­pyy­tä­en tie­toa avo­ka­do­puun kas­vat­ta­mi­ses­ta. It­se olen use­am­man vuo­den (mie­len­kiin­nos­ta) kas­vat­ta­nut avo­ka­doa vaih­te­le­val­la me­nes­tyk­sel­lä ja sään­nöl­li­ses­ti puun vai­hei­ta Ins­tag­ra­miin pos­ta­ten. Mie­lel­lä­ni au­tan! Mut­ta poh­din vain, et­tä mik­si sitä avun ja neu­vo­jen pyy­tä­mis­tä pe­lä­tään, nöy­rä­nä, an­teek­si­pyy­tä­vä­nä ky­sy­tään, kun mi­kään ei ole iha­nam­paa kuin aut­ta­mi­nen. Jos joku ky­syy neu­vo­a­si, se­hän on suu­rin koh­te­li­ai­suus! Joku on sil­loin sitä miel­tä et­tä sinä osaat ja tie­dät ja si­nun mie­li­pi­det­tä­si kan­nat­taa kuun­nel­la.

Aut­ta­vais­ta vii­kon jat­koa!

Ire­na Ul­vi­nen