Si­nul­la ei ole oi­keut­ta va­lit­taa pää­te­tyis­tä asi­ois­ta, mi­kä­li et ole ää­nes­tä­nyt. Si­nul­la ei ole oi­keut­ta va­lit­taa jal­ka­käy­tä­vil­lä ole­vis­ta koi­ran jä­tök­sis­tä, jos hei­tät tu­pa­kan­tump­pi­si maa­han. Si­nul­la ei ole oi­keut­ta va­lit­taa pö­ly­koi­ris­ta nur­kis­sa, el­let iki­nä imu­riin tar­tu. Ei­kä si­nul­la ole oi­keut­ta va­lit­taa kaup­po­jen vä­hyy­des­tä ko­ti­paik­ka­kun­nal­la­si, jos ai­na läh­det os­tos­reis­sul­le isol­le kir­kol­le.

Va­lit­ta­mi­nen kan­nat­taa, mi­kä­li ra­vin­to­las­sa pas­taa ti­la­tes­sa­si saat muu­si­lau­ta­sen. Mi­kä­li ei tie­dä teh­neen­sä jo­tain vää­rin, ei pys­ty ti­lan­net­ta kor­jaa­maan.

Suo­ma­lais­ten kan­sal­lis­la­ji on sää­ti­las­ta va­lit­ta­mi­nen. Tal­vi­sin on lii­an kyl­mä, tai on lii­an vä­hän lun­ta, tai sitä lun­ta tu­lee ker­ral­la lii­kaa, ja se on ai­na­kin lii­an pai­na­vaa. Lu­mi­ko­la­kin on hu­kas­sa ja ai­sa ihan vino.

Ke­säl­lä on ai­van lii­an kuu­ma, ei riit­tä­vän kuu­ma, sa­taa tai ei sada, ja jos sa­det­ta on so­pi­vas­ti, se tu­lee ihan vää­rään ai­kaan ja vää­rään paik­kaan. Niin ja ne hyt­ty­set.

Va­lit­ta­mi­nen on tai­to­la­ji. Se on kyl­lä pai­kal­laan, kun tu­tus­tu­taan uu­siin ih­mi­siin ei­kä yh­tei­siä pu­hee­nai­hei­ta vie­lä ole. Sääs­tä löy­tyy ai­na jo­tain yh­teis­tä moit­ti­mi­sen ai­het­ta. Se tuo yh­teen­kuu­lu­vuu­den tun­net­ta, kun va­li­te­taan jo­non hi­tau­des­ta vie­rus­ka­ve­rin kans­sa ja jo­not­ta­mi­ses­ta tu­lee haus­kem­paa. Va­lit­ta­mi­nen on par­haim­mil­laan, kun se teh­dään pil­ke sil­mä­kul­mas­sa ja muis­te­taan, et­tä asi­at ovat pää­a­si­al­li­ses­ti ihan hy­vin, tai ai­na­kin koh­ta­lai­ses­ti.

Jos­kus sii­hen jää kui­ten­kin ju­miin. Va­li­te­taan puo­li­sos­ta, puo­li­son te­ke­mi­sis­tä tai te­ke­mät­tä jät­tä­mi­ses­tä, joko puo­li­sol­le suo­raan tai omil­le ys­tä­vil­leen. Va­li­te­taan työ­pai­kas­ta ja työ­teh­tä­vis­tä. Mi­kään ei ole kos­kaan hy­vin ja kai­kes­ta löy­tyy va­lit­ta­mi­sen ai­het­ta. Tun­tuu­pa jos­kus, et­tä sitä oi­kein et­si­mäl­lä et­si­tään va­lit­ta­mi­sen ai­hei­ta, ei­kä asi­ois­ta löy­dy po­si­tii­vi­sia puo­lia, ei­kä nii­tä edes ha­lua näh­dä.

Pel­käl­lä va­lit­ta­mi­sel­la ei pääs­tä kos­kaan eteen­päin. Va­lit­ta­mi­nen ei ole ra­ken­ta­vaa kri­tiik­kiä. Jat­ku­va va­lit­ta­mi­nen ku­lut­taa, syö elä­mä­ni­loa. Ei­kä ai­no­as­taan va­lit­ta­jal­ta vaan myös va­lit­ta­jan lä­hi­pii­ris­tä. Va­lit­ta­mi­nen tart­tuu, on vai­kea ol­la po­si­tii­vi­nen ja iloi­nen, jos vie­rel­lä on ta­pa­va­lit­ta­ja, joka löy­tää va­lit­ta­mi­sen ai­hei­ta kai­kes­ta.

En­sim­mäi­nen as­kel on asi­an huo­maa­mi­nen ja tun­nis­ta­mi­nen. Sen jäl­keen pys­tyy omia käyt­täy­ty­mis­mal­le­jaan muut­ta­maan. Asi­ois­ta kan­nat­taa ai­na et­siä jo­tain po­si­tii­vis­ta. Sen jäl­keen on hel­pom­pi ryh­tyä kor­jaa­maan asi­oi­ta, jot­ka ovat pie­les­sä. Va­lit­ta­mi­nen va­lit­ta­mi­sen vuok­si ei ole sii­hen tuh­la­tun ener­gi­an ar­voi­nen.

Po­si­tii­vis­ta vii­kon­lop­pua!

Ire­na Ul­vi­nen
Vih­reä fe­mi­nis­ti
La­pu­an lai­dal­ta