Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Ystäväni Sinikka Vuolan uudessa runokokoelmassa Maailman vaikein kieli on lainaus kirjailija Henry Milleriltä: ”Ei kuka tahansa voi olla ystäväsi.”
Jäin miettimään tuota Ystävien kirjasta siteerattua lausetta. Googlasin Millerin teoksen ja luin, että hänen kuvauksensa ystävästä jatkuu näin: ”Sen on oltava joku, joka on yhtä lähellä kuin ihosi, joku joka tuo elämääsi väriä, draamaa ja merkitystä. Jotain rakkauden tuolta puolen, mutta silti sisältäen rakkauden.”
Minä olen sillä tavalla onnekas, että olen saanut elämäni aikana monta hyvää ystävää. Vanhimman ystävän tapasin jo päiväkodissa. En muista, kumpi meistä teki aloitteen, mutta ystävystyimme luontevasti. Kävimme samaa koulua, lähettelimme luokassa lappuja, ihastuimme samoihin poikiin. Kun muutimme opiskelemaan eri kaupunkeihin, puhuimme pitkiä puheluita. Lopulta päädyimme samaan stadiin ja jatkoimme puhumista.
Tässä kolumnissa ei riitä tilaa kertomaan, mitä kaikkea olemme yhdessä kokeneet.
Toisen vanhan ystävän tapasin kahdeksanvuotiaana. Yhtenä kauniina kesäpäivänä tuo lettipäinen tyttö seisoi oveni takana ja kysyi, voisinko leikkiä hänen kanssaan.
Vastasin myöntävästi. Siirsimme barbit samaan huvimajaan ja järjestimme niille tanssiaiset.
Nyt olen tuntenut hänet 22 vuotta.
Lapsena ystävystyminen oli melko mutkatonta. Nyt, 30-vuotiaana, minulla on enemmän pelkoja ja ennakkoluuloja kuin tokaluokkalaisena. En esimerkiksi uskaltaisi mennä soittamaan naapurin ovikelloa ja kysyä, voisimmeko tehdä jotain yhdessä. Hän saattaisi läimäyttää oven kiinni nenäni edestä – tai ellei hän, niin hänen vaimonsa.
Lapsuuden jälkeen olen solminut ystävyyssuhteita lähinnä opiskelu- ja työelämässä. Kesätyöpaikkani eräässä huvipuistossa osoittautui aikoinaan hyvin merkittäväksi. Sen lisäksi, että sain ahmia päivittäin mielin määrin hattaraa, sain myös kaksi hyvää ystävää. Meillä oli paljon yhteistä: haisimme kaikki käryltä ja rakastimme vastapaistettuja vohveleita.
Myös yliopistossa tapasin samanhenkisisiä ihmisiä. Opiskelukavereitten kanssa yritettiin yhdessä aikuistua, tutustuttiin Helsinkiin, hihitettiin luennoilla, käytiin tanssimassa. Yksi heistä asui kanssani samassa asuntolassa. Kutsuimme toisiamme teelle ja katsoimme televisiota minun yksiössäni. Viikonloppuisin kannoimme telkkarin hänen asuntoonsa, kun minä lähdin Lapualle poikaystävää tapaamaan.
Lapsuuden- ja nuoruudenystävät ovat korvaamattomia. Kuten Michael Cunningham kirjoittaa romaanissaan Tunnit: ”Ehkei ole mitään mikä voi ikinä vetää vertoja sille muistolle että on oltu nuoria yhdessä.”
Mutta miten ”isketään” ystävä aikuisiällä? Tätä osuvaa verbiä käytti eräs läheinen ihminen, kun pohdimme aihetta. Voin kertoa, että minut on isketty ystäväksi esimerkiksi pyytämällä samalle tanssitunnille, kutsumalla illanviettoon, lähettämällä Facebook-viestiä.
Yksi hyvä keino on pyytää toinen kahville. Mikäli keskustelu virtaa melko vaivattomasti eikä hiljaisuuskaan tunnu ylivoimaiselta, ystävyydellä saattaa olla hienoinen mahdollisuus.
Taina Latvala
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?