Ai­van aluk­si ha­lu­an kiit­tää kaik­kia merk­ki­päi­vää­ni muis­ta­nei­ta. On hie­noa huo­ma­ta, et­tä ih­mi­set ha­lu­a­vat ja­kaa ikäk­rii­si­ni taa­kan. Sain pal­jon eri­lai­sia lah­jo­ja, jot­ka kaik­ki läm­mit­ti­vät sy­dän­tä­ni. Eräs tut­ta­va­ni an­toi mi­nul­le lah­jak­si Le­vil­lä var­si­nai­se­na merk­ki­päi­vä­nä­ni si­ni­sen pil­le­rin, jon­ka al­ku­pe­räi­nen teh­tä­vä oli myös­kin läm­mit­tää sy­dän­tä, kun­nes huo­mat­tiin sen vai­kut­ta­van mie­hen to­del­li­seen sy­dä­meen, joka si­jait­see huo­mat­ta­vas­ti alem­pa­na.

Ko­tiin pääs­ty­ä­ni tes­ta­sin tab­le­tin vä­lit­tö­mäs­ti. Ja kas, eräs­tä bän­di­ka­ve­ri­a­ni lai­na­tak­se­ni; vi­ri­te­tyl­lä mo­pol­la on kes­ki­mää­räis­tä ki­vem­pi kier­tää ky­lää kuin va­ki­ol­la.

Saa­vu­tet­tu­a­ni vii­den­kym­me­nen­vuo­den merk­ki­paa­lun, olen et­si­nyt merk­ke­jä sen vai­ku­tuk­ses­ta. Vauh­ti­ni on hi­das­tu­nut sa­man ver­ran kuin Jari-Mat­ti Lat­va­lal­la, sen jäl­keen kun Mai­sa Torp­pa tart­tui hä­nen to­del­li­seen sy­dä­meen­sä. Mut­ta Jari-Mat­ti on­kin Poh­jan­maan poi­kia.

Poh­jan­maan po­jis­ta sa­no­taan, et­tä hei­dät piti si­toa puu­hun jat­ko­so­dan kyn­nyk­sel­lä, et­tei­vät läh­de en­nen ai­ko­jaan. Tämä pi­tää var­maan paik­kan­sa, mut­ta nais­ten kans­sa poh­ja­lais­mie­het ovat ai­na ol­leet vä­hän la­pa­sia. Kuo­le­maa ei pe­lä­tä, pimp­piä kyl­lä.

Kyy­ni­syy­te­ni on myös­kin kas­va­nut. Olen ta­jun­nut sen to­si­a­si­an, et­tä Päi­vi Rä­sä­nen, Pek­ka Pus­ka, Pau­li Kiu­ru ja Tuu­la Haa­tai­nen ei­vät ole kan­san­ter­vey­den asi­al­la vaan Al­kon lob­ba­rei­ta. He kaik­ki ovat Al­kon hal­lin­to­neu­vos­ton jä­se­niä ja kan­sa­ne­dus­ta­jia jot­ka vas­tus­ta­vat uut­ta al­ko­ho­li­la­kia. To­del­li­suu­des­sa hei­dän agen­dan­sa on puo­lus­taa Al­kon mo­no­po­li­a­se­maa.

Olen myös­kin al­ka­nut kar­sas­taa ih­mi­siä, joi­den elä­mä on yh­tä po­si­tii­vi­suu­den evan­ke­liu­mia. Tyyp­pe­jä, joi­den so­me­sei­nät pur­su­vat kau­nii­ta va­lo­ku­via ruo­ka-ase­tel­mis­ta, it­se teh­dys­tä pih­la­jan­mar­ja­vii­nis­tä, mai­se­mis­ta ja omas­ta ha­nu­ris­ta. Tai kyl­lä mi­nä­kin hy­vis­tä ha­nu­reis­ta tyk­kään, mut­ta ra­jan­sa kai­kel­la. Vie­lä enem­män ih­me­tyt­tä­vät mie­het, jot­ka la­taa­vat ku­via omas­ta vai­mos­ta tai tyt­töys­tä­väs­tään. Jos oli­sin avi­oe­ro­ju­ris­ti, lait­tai­sin ni­met muis­tiin mer­kin­näl­lä "to­den­nä­köi­nen asi­a­kas".

Olem­me kun­nos­ta­neet lan­ko­mie­hen kans­sa van­haa mum­mon­mök­kiä si­vis­tyk­sen keh­dos­sa Tiis­ten­jo­el­la. Kum­pi­kaan meis­tä ei ole to­del­la­kaan syn­ty­nyt va­sa­ra kä­des­sä, mut­ta niin vaan lu­kui­sien vir­hei­den kaut­ta ja osaa­vien ih­mis­ten avul­la olem­me mel­kein pus­ke­neet ura­kan maa­liin. Sii­nä sa­mal­la olem­me kes­kus­tel­leet sii­tä, mitä meis­tä tu­lee iso­na.

Lan­ko­mies on mi­nua kym­me­nen vuot­ta nuo­rem­pi, jo­ten mis­tään tei­ni­poi­kien iden­ti­teet­tik­rii­sis­tä ei voi­da var­si­nai­ses­ti pu­hua.

Luon­teil­tam­me olem­me var­sin eri­lai­sia. Mut­ta mo­lem­mat et­sim­me yhä sitä si­säis­tä luo­la­mies­tä, joka tap­pai­si pal­jan kä­sin kar­hun, joi­si ve­ren ja te­ki­si tal­jas­ta eroot­ti­sen asun nai­sel­leen. To­sin luo­la­mie­hen kes­ki­mää­räi­nen eli­ni­kä oli 35-40 vuot­ta, et­tä sii­nä mie­les­sä juna meni jo.

Paap­pa

Tiis­te­läi­nen rok­ki­täh­ti

Aja­tuk­sia ti­lauk­ses­ta ja il­man