Kaik­ki ha­lu­a­vat ke­hu­ja ja mai­net­ta, siis kaik­ki. Tä­hän it­ten­sä hu­na­jal­la si­ve­ly­hyn to­tut­te­lu ala­kaa jo var­hais­lap­suu­res. Osaa jo is­tua, pu­hua, kä­vel­lä mum­ma sup­sut­taa vi­ä­res, kah­ta ok­taa­via ylem­pää kun nor­maa­lis­ti. Kou­lun ala­ku­vai­he on ti­ä­tys­ti rat­kaa­se­va, ala­kaa­ko ai­hee­ta ke­huu­hin tul­la enää edis­tyk­sen pu­a­lel­ta vai pi­tää­kö kek­siä kor­vaa­vaa toi­min­taa.

Tei­ni-iäs nämä ero­a­vaa­suu­ret ti­ä­tys­ti ko­ros­tuu. Sii­nä vai­hees ala­kaa ol­la tar­vet­ta myös he­rät­tää kiin­nos­tus­ta. Ja kos­ka älyk­kyys sekä eri­laa­set tai­rot ku­lu­koo ne­kin jon­kun käy­rän mu­ka­han, on em. ky­ky­jen puut­tees­ta kär­si­vien luo­ta­va kor­vaa­via. Nii­hin ei vä­lit­tö­mäs­ti lii­ty niin­kään tai­to tai älyk­kyys, vaan lä­hin­nä roh­keus ja tyh­myys. Niil­lä­kin voi­ra­han vi­ä­lä tuas vai­hees saa­ra hu­na­ja­pur­kin kan­si au­ki.

Vi­ä­lä yo-ko­kees­kin, jos sat­tuu nap­sah­ta­ma­han pa­li­on äl­liä, on so­si­aa­li­ses­ti tar­koo­tuk­sen mu­kaas­ta ko­ros­taa ta­pah­tu­maan joh­ta­ne­hen ty­ä­mää­rän vä­hyyt­tä. Mi­a­luum­min myös ko­ros­taa asi­an mel­ko vä­hääs­tä mer­ki­tys­tä it­tel­le. Näin saa­ra­han pa­ras ma­ha­rol­li­nen hy­ä­ty, it­ten­sä lop­pu­hun prep­paus­kurs­siil­la lu­ke­nee­ren si­li­mis.

Ty­äe­lä­mäs osa ti­ä­tys­ti jat­kaa ha­lun­sa ja in­to­hi­mon­sa mu­kaa­ses­ti tai­to­jen­sa ää­ri­ra­jo­jen kol­kut­te­lua, toi­set jat­ka­vat on­nen­sa et­ti­mis­tä si­vus­ta. Ei niin tai­ta­va hit­sa­ri ki­är­tää vii­kon­lop­puu­sin ka­ra­o­ke­baa­re­ja. Toi­vo­en eh­kä vaan muu­ta­maa po­si­tii­vis­ta kom­ment­tia, vaik­ka ei ha­lu­ai­si­kaan kos­kaan ki­är­tää Suo­mea sa­ta­sen päi­vä­pa­la­kal­la. Tai har­maa sih­tee­rik­kö kir­joot­taa ko­lum­ne­ja pai­kal­lis­leh­te­hen, haa­veil­len is­tu­van­sa Pau­la No­ro­sen oi­ki­al­la pu­a­lel­la tv-pa­nee­lis. Ja si­äl­tä tu­le­va tu­a­mit­se­ma­han prog­res­sii­vis­ta ve­ro­tus­ta.

Niin mer­kit­tä­vä asia ke­hut on, et­tä sitä käy­te­tä­hän myös elä­mäs­sä epä­on­nis­tu­nei­ren kun­tou­tuk­ses. Et­ti­tä­hän nii­tä hy­viä pu­a­lia. Ti­ä­rä sit­ten, jos ai­nua hyvä pu­a­li on se, not­tei oo tap­pa­nu ke­tään tai on tap­pa­nu vaan kaks, toi­mii­ko enää. On­nek­si ma­ha­rol­li­suuk­sia hank­kia mai­net­ta on ny­ky­ään niin pal­jon, not­tei tart­te kai­ken päi­vää tuu­ma­ta, et­tä olin eläis­sä­ni mi­tä­tön ja ku­al­les­sa­ni ole­ma­ton. Vain hy­viä ih­mi­siä hau­ra­ta­han, lä­hes poik­keuk­set­ta. Va­li­tet­ta­vas­ti et oo enää it­te kuu­le­mas, tai mis­tä sitä ti­ä­tää…

Kar­mo Pat­re­ti