Tämä satu on kir­jas­ta Ikui­sia Aja­tuk­sia. Sitä lu­kies­sa tuli väis­tä­mät­tä mie­lee­ni Sote, huu­mo­ri­mie­les­sä. Se on satu ruu­miin­jä­se­nis­tä.

"Ker­ran ih­mis­ruu­miin kaik­ki jä­se­net vi­has­tui­vat vat­saan. – Min­kä vuok­si, ne sa­noi­vat, te­ki­sim­me työ­tä ja raa­tai­sim­me va­rus­taak­sem­me hä­net ruu­al­la ja her­kuil­la hä­nen it­sen­sä nä­ke­mät­tä hi­tus­ta­kaan vai­vaa? Ei, ol­koon meil­lä kai­kil­la yh­tä hy­vät päi­vät ja ol­kaam­me te­ke­mät­tä työ­tä!

Ne liit­tou­tui­vat siis vat­saa vas­taan ja lak­ka­si­vat te­ke­mäs­tä vat­sal­le pal­ve­lus­ta. Kä­det ei­vät vie­neet enää ruo­kaa suu­hun, ja leu­at ei­vät pu­rek­si­neet. Kaik­ki jä­se­net viet­ti­vät iha­nia päi­viä. Mut­ta jon­kin ajan ku­lut­tua ne al­koi­vat kaik­ki kuih­tua, ja koko ruu­mis kävi voi­mat­to­mak­si. Sil­loin jä­se­net ym­mär­si­vät, et­tä vat­sa oli vält­tä­mä­tön ko­ko­nai­suu­del­le.

Myös­kin sil­lä on tär­keä teh­tä­vän­sä, ni­mit­täin su­lat­taa ruo­kaa ja val­mis­taa ruu­miil­le ra­vin­toa, joka an­taa jä­se­nil­le voi­maa. Sa­mal­la ta­voin on yh­teis­kun­nan lai­ta. Ei yk­si­kään sen elin ky­ke­ne yk­sin tu­le­maan toi­meen. Kaik­kien jä­sen­ten yk­si­mie­li­syy­des­tä riip­puu ko­ko­nai­suu­den hy­vin­voin­ti.” (Me­ne­nius Ag­rip­pa)

Hy­vää ke­sää kai­kil­le!

Mar­ja-Lii­sa Rii­hi­mä­ki (sin)