Lee­na Hjelt

– Ka­ma­laa, kuu­los­taa kau­he­al­ta, pa­rah­taa Kati Kan­gas­luo­ma YLE:n hil­jat­tai­seen uu­ti­seen, jos­sa to­det­tiin van­hem­pien pu­hu­van lap­sil­leen vä­hem­män kuin en­nen, kos­ka esi­mer­kik­si so­si­aa­li­nen me­dia nap­paa yhä suu­rem­man pa­lan hei­dän ajas­taan ja huo­mi­os­ta. Uu­ti­ses­sa läh­tee­nä oli­vat am­mat­ti­lai­set, joi­den mu­kaan pu­he­te­ra­pi­aan tu­lee ai­kai­sem­paa enem­män pu­hu­mat­to­mia lap­sia.

Myös muut pai­kal­la ole­vat pien­ten las­ten van­hem­mat, Satu Ve­sa­la, An­nii­na Ala­kar­hu sekä Han­na Va­lo­nen, ovat sa­maa miel­tä. He ovat saa­pu­neet seu­rus­te­le­maan Ala­nur­mon päi­vä­ko­din yh­tey­des­sä ole­vaan Sam­mal­pe­sän olo­huo­nee­seen, joka on La­pu­an kau­pun­gin tar­jo­a­ma avoi­men var­hais­kas­va­tuk­sen pal­ve­lu ja joka on ni­me­no­maan las­ten ja hei­dän van­hem­pien­sa ko­koon­tu­mis­paik­ka. Lap­set saa­vat leik­kiä ja tou­hu­ta kes­ke­nään, juu­ri on al­ka­mas­sa päi­vä­ruu­an het­ki, ja jo­kai­sel­la on mu­ka­naan omat her­kut.

Kaik­ki nel­jä äi­tiä sa­no­vat ra­joit­ta­van­sa las­ten­sa te­le­vi­si­on kat­se­lua, sa­moin tab­let­tien ja pu­he­lin­ten käyt­töä. Päi­vit­te­lyn ja ih­met­te­lyn­kin ai­heek­si nou­see se, mi­ten kiin­nos­ta­via lait­teet ovat­kaan jo ihan pie­nen­kin lap­sen mie­les­tä ja kuin­ka nii­tä jo osa­taan käyt­tää. Vee­tin, 3,5, ja Sii­nan, 1,5, äi­ti Satu Ve­sa­la sa­noo lait­ta­van­sa lait­teet ihan pii­loon, sil­loin nii­den pe­rään ei hok­sa­ta huu­del­la.

Sa­moin he kaik­ki kom­men­toi­vat tark­kai­le­van­sa – ja ra­joit­ta­van­sa – omaa lait­tei­den käyt­tö­ään. Ja tar­vit­see­ko esi­mer­kik­si ol­la ta­voi­tet­ta­vis­sa koko ajan? An­ni­na Ala­kar­hu sa­noo te­le­vi­si­on ole­van usein kiin­ni ja it­se lait­ta­van­sa pu­he­li­men vä­lil­lä pois tai ää­net­tö­mäl­le, et­tei kuu­le vies­tien tu­loa. Ala­kar­hun lap­set ovat El­sa, 2,5 ja Ee­va, 7 kk.

Kati Kan­gas­luo­ma puo­les­taan ha­lu­aa lu­kea vies­tin heti, kun kuu­lee sel­lai­sen tu­le­van.

– Vaik­ka tus­kin siel­lä mi­tään niin tär­ke­ää on, hän poh­tii.

Sel­väs­ti tiu­kim­man lin­jan on ot­ta­nut Satu Ve­sa­la, jon­ka ko­to­na van­hem­pi saa kat­soa te­le­vi­si­os­ta tie­tyt las­te­noh­jel­mat tiet­tyyn ai­kaan, mut­ta pää­a­si­as­sa lait­teet ovat kiin­ni ja osa pii­los­sa­kin päi­vi­sin. Il­tai­sin ne ava­taan vas­ta las­ten men­tyä nuk­ku­maan.

– Sil­loin kun ol­laan las­ten kans­sa, ol­laan las­ten kans­sa. An­nii­na­kin oli lait­ta­nut mi­nul­le tors­tai­na vies­tiä, mut­ta huo­ma­sin sen vas­ta ei­len, Ve­sa­la nau­raa ja kää­tyy Vee­tin­sä puo­leen. – Mil­loin­kas meil­lä kat­so­taan te­le­vi­si­o­ta?

– Yöl­lä, poi­ka tie­tää.

Pu­he­li­met, tab­le­tit, tie­to­ko­neet, te­le­vi­si­ot ovat ne, jois­ta äi­dit kes­kus­te­le­vat kes­ke­nään, mut­ta joi­den käyt­töä ku­kin poh­tii myös ty­kö­nään. Äi­tien pu­heis­ta kuul­taa syyl­li­syys lait­teis­ta pu­hut­ta­es­sa ja he myön­tä­vät­kin sen: tun­ne on se, et­tä teki niin tai näin, ai­na vää­rin­päin. Huo­no oma­tun­to vai­vaa usein. On­ko niin, et­tä lait­tei­den käyt­tö kaik­ki­nen­sa on jo­ten­kin tuo­mit­ta­vaa tai huo­no asia? Äi­dit myön­tä­vät löy­ty­vän hy­vää­kin. Tar­peen tul­len ne to­del­la­kin toi­mi­vat las­ten­vah­tei­na. Kati Kan­gas­luo­ma puo­les­taan to­te­aa, et­tä pit­kil­lä mat­koil­la väl­ty­tään it­ku­pot­ku­rai­va­reil­ta nii­den an­si­os­ta.