Suru ei ka­toa kos­kaan, mut­ta sen kans­sa op­pii elä­mään.

Tiis­tai­aa­mu 13.4.1976 muut­ti Pau­li Pe­rä­län nuo­ren per­heen elä­män ja tu­le­vai­suu­den suun­ni­tel­mat sil­män­rä­päyk­ses­sä. Ky­sei­nen päi­vä muut­ti myös kym­me­nien ja sa­to­jen mui­den la­pu­a­lais­per­hei­den ja ko­tien ar­jen ku­lun ja aja­tuk­set.

Tuo­na päi­vä­nä La­pu­an pat­ruu­na­teh­das rä­jäh­ti kel­lo 7.42, ei­kä sen jäl­keen enää ar­ki ol­lut en­ti­sen­sä.

– Se oli ihan ta­val­li­nen aa­mu mei­dän per­hees­sä. Vai­mo Lei­la läh­ti en­sin töi­hin ja minä läh­din vä­hän myö­hem­min vie­mään 5-vuo­ti­as­ta poi­kaam­me, Ari Pet­te­riä päi­vä­hoi­toon. Aa­mu­tui­miin eh­din käy­dä ha­ke­mas­sa Sei­nä­jo­el­ta vie­lä ta­va­raa ja is­tuin sit­ten työ­pai­kal­la­ni La­pu­an Au­to­kes­kuk­ses­sa jut­te­le­mas­sa esi­mie­he­ni kans­sa, kun kuu­lui pa­mah­dus. Jo­kin aa­vis­tus se oli, kos­ka läh­din vä­lit­tö­mäs­ti Pau­kun por­tin eteen vai­mo­ni työ­pai­kal­le. Sii­nä het­kes­sä to­del­li­suus avau­tui ran­kal­la ta­val­la vas­ten kas­vo­ja. Tämä ei voi ol­la tot­ta, Pau­li Pe­rä­lä ker­taa koh­ta­lok­kaan aa­mun ta­pah­tu­mia.

Väis­tä­mä­tön edes­sä

Hän läh­ti sai­raa­laan et­si­mään vai­mo­aan.

– Kä­vin Sei­nä­jo­en sai­raa­las­sa ai­na­kin seit­se­män ker­taa, mut­ta tur­haan. Sit­ten väis­tä­mä­tön oli edes­sä. Liuh­ta­rin sai­raa­lan kel­la­ris­sa olin elä­mä­ni pa­him­mas­sa ti­lan­tees­sa. Tun­nis­tin Lei­lan kas­vois­ta, ne oli­vat sääs­ty­neet. Kun tu­lin ulos siel­tä ti­las­ta, ly­säh­din ul­ko-oven eteen maa­han. Jul­ma to­tuus vei ja­lat al­ta, Pe­rä­lä sa­noo.

En­sin is­ki sok­ki ja me­ne­tyk­sen tun­ne. Sit­ten hil­jai­suus ja syvä suru, vä­hi­tel­len kai­paus ja ikä­vä.

– Sii­tä het­kes­tä läh­tien kul­jin kau­an kuin su­mus­sa ja kaik­ki oli epä­sel­vää. Pie­nen po­jan ta­kia oli jak­set­ta­va jat­kaa, ei­kä voi­nut an­taa pe­rik­si. Kirk­ko­pi­han ark­ku­ri­vis­tö­jen jou­kos­sa oli epä­to­del­li­nen olo. Ari heit­ti hau­taan äi­din ar­kul­le ku­kan, mut­ta ky­syi ko­to­na, kos­ka äi­ti tu­lee. Hän ky­se­li sitä kau­an vie­lä jäl­keen­päin­kin. Vii­si­vuo­ti­aal­le kuo­le­ma on vie­ras kä­si­te. It­se­kin vil­kai­sin mo­nes­ti tot­tu­muk­ses­ta taak­se­ni ja odo­tin nä­ke­vä­ni Lei­lan, Pe­rä­lä ker­too.

Vie­lä­kin hil­jen­ty­nee­nä

Käy­tän­nön ar­jes­ta hän ker­too sel­vin­neen­sä Lei­lan kuo­le­man jäl­keen, kos­ka oli tot­tu­nut te­ke­mään ko­ti­töi­tä.

– Osa­sin lait­taa ruo­kaa, sii­vo­ta, tis­ka­ta ja pes­tä pyyk­kiä. Lap­sen kans­sa ar­ki ot­ti no­pe­as­ti ti­lan­sa. Sis­ko­ni hoi­ti jos­kus Aria ja minä sain omaa ai­kaa mies­po­ru­kas­sa. Opin, et­tä kai­kes­ta sel­vi­ää. Ras­kaim­mat muis­tot ovat pai­nu­neet sy­vem­mäl­le mie­len so­pu­koi­hin. Olen op­pi­nut työn­tä­mään huo­not asi­at mie­les­tä­ni pois. Tun­nis­tan kyl­lä, et­tä en ole saa­nut sur­tua asi­aa vie­lä­kään lop­puun as­ti. Elä­mäs­sä on pal­jon hy­viä päi­viä, mut­ta tu­lee myös hy­vin huo­no­ja het­kiä. Löy­dän it­se­ni vie­lä­kin hil­jen­ty­nee­nä, sy­vis­sä miet­teis­sä, kat­se­le­mas­sa Pau­kun mu­se­os­sa lei­ke­kir­jaa ja ku­via ta­pah­tu­nees­ta, Pe­rä­lä sa­noo.

Hän tie­tää myös, et­tä jos­sit­te­lu ei muu­ta asi­oi­ta, ei­kä tuo me­ne­tet­ty­jä lä­hei­siä ta­kai­sin. Elä­mä on täs­sä ja nyt.

Pat­ruu­na­teh­taan on­net­to­muu­den muis­to­juh­laa vie­te­tään tu­le­va­na sun­nun­tai­na. Päi­vä al­kaa ju­ma­lan­pal­ve­luk­sel­la tuo­mi­o­kir­kos­sa kel­lo 10 ja jat­kuu sep­pe­leen­las­kul­la kult­tuu­ri­kes­kus Van­han Pau­kun alu­eel­la sekä muis­to­juh­lal­la kult­tuu­ri­kes­kuk­sen Ala­jo­ki-sa­lis­sa kel­lo 12.30.

Rä­jäh­dyk­sen muis­to­leh­ti on lu­et­ta­vis­sa il­mai­sek­si täs­tä lin­kis­tä. Leh­tiä voi myös os­taa kont­to­ril­tam­me Sa­no­ma­tiel­tä tai La­pu­an R-ki­os­keil­ta.

Min­na Vai­ni­on­pää