Olen saa­vut­ta­nut uu­den kyy­ni­syy­den ti­lan. Lii­kun sa­mas­sa mie­len­ti­las­sa kuin Tun­te­mat­to­man So­ti­laan Lah­ti­nen, joka kis­ko­es­saan pulk­kaa ni­vu­sia myö­den lu­mi­han­ges­sa tius­kai­see ”tu­lis kuu­la ja tap­paas”. Jot­ta nuo­rem­mat lu­ki­jat­kin ym­mär­täi­si­vät hen­ki­sen kii­ras­tu­le­ni, il­mai­sen asi­an myös toi­sin. #kuu­la #ev­vk #ma­ta­la­len­to #ha­panf­low.

Nyt kun oon jo ko­vaa vauh­tia lä­hes­ty­mäs sitä ikää, jol­loon aa­mu­nou­su tar­koot­taa vain yh­tä asi­aa, ti­ä­tää ole­van­sa riit­tä­vän ko­ke­nut ja­ka­ma­han neu­vo­ja muil­le. Ku­ten ot­si­kos­ta­kin käy ili­mi, kyse on ke­sä­hei­lan tar­tut­ta­mi­ses­ta. Ke­vät ja kesä kum­min­kin on sii­nä mi­ä­les tä­hän otol­lis­ta ai­kaa, kun do­pa­mii­ni jylt­tää ai­voos niin­ku son­ni kar­si­nas.

Ke­vät on hy­vää ai­kaa. Sil­loin vir­taa, ve­det jo­es­sa yhä kii­vaam­min ja iloi­sem­min, il­ma yhä ke­sän läm­pöä en­tei­le­väm­min. Ke­vääs­sä on kas­vun al­kua, ko­his­ten kas­va­via pui­den leh­tiä, tai­mien sin­ni­käs­tä nou­sua kuk­ka­pen­kis­tä.

Ai­na jos­kus sitä ajau­tuu kul­jes­ke­le­maan muis­to­jen tie­tä, ku­ten nyt ylä­as­teen van­hem­pai­nil­las­sa. Vaik­ka mie­les­tä­ni pää­sin pe­rus­kou­lus­ta ihan hil­jan, niin on­han sitä tun­nus­tet­ta­va, et­tä ky­sei­ses­tä ta­pah­tu­mas­ta on pi­ka­puo­liin kol­me­kym­men­tä vuot­ta.

Meil­lä tääl­lä pak­ka­sen ja pi­mey­den kyl­läs­tä­mäs­sä maas­sa on vaa­li­sa­lai­suus. Tätä de­mok­ra­ti­an pe­rus­pi­la­ria ei kui­ten­kaan käy­tän­nös­sä enää ole. Naa­ma­kir­jan ja mui­den so­me­ka­na­vien kaut­ta tu­lee hy­vin­kin sel­väk­si, kuka on ke­tä­kin ää­nes­tä­nyt. Kos­ka sa­lai­suus on pois­tu­nut, seu­raa­va as­kel on koh­den­net­tu ve­ron­mak­su. Eli suo­mek­si. Jo­kai­sen kan­sa­lai­sen ve­ro­eu­rot oh­ja­taan sen mu­kaan, mitä puo­lu­et­ta hän on ää­nes­tä­nyt ja hän it­se mää­rit­te­lee koh­teet. Kos­ka käy­tös­sä­ni on vain 2000 merk­kiä, il­mai­sen asi­an kar­ri­koi­den.

Olen eh­ti­nyt työs­ken­nel­lä La­pu­an kau­pun­gin mu­se­oi­den in­ten­dent­ti­nä yh­dek­sän kuu­kaut­ta. Tänä ai­ka­na olen saa­nut työ­ni kaut­ta pi­ka­kurs­si­tuk­sen la­pu­a­lai­seen ja ete­lä­poh­ja­lai­seen mie­len­laa­tuun ja his­to­ri­aan. La­pu­al­la­han sitä his­to­ri­aa riit­tää ja sii­tä ker­ro­taan ha­na­kas­ti myös uu­del­le la­pu­a­lai­sel­le.

Kään­nyyn lau­an­tai­na ajel­les­sa­ni oi­keen kat­to­ma­han taak­se­päin, kun ajat­te­lin not­ta nyt var­ma­han nä­kyy mun hii­li­ja­laan­jä­lä­ki ko­mi­as­ti, vas­ta­sa­ta­ne­hel­la han­gel­la. Ei nä­ky­ny.

Ke­vät on ka­len­te­rin täyt­tä­mi­sen ai­kaa. Ih­mi­set he­räi­le­vät tal­viu­nil­taan, lin­nut ryh­ty­vät aa­mui­sin kar­ju­maan ma­kuu­huo­neen avoi­men ik­ku­nan ta­ka­na, on val­mis­tu­jai­sia, häi­tä, syn­ty­mä­päi­viä, kas­ta­jai­sia, har­ja­kai­sia, pi­ha­kök­kää ja ri­su­sa­vot­taa. On ta­pah­tu­mia ja ta­pah­tu­mien suun­nit­te­lu­ja, on pää­si­äi­nen, vap­pu, äi­tien­päi­vä ja ju­han­nuk­sen al­ku­höl­kät. On sitä sun tätä. Lop­puu kuul­kaas van­hal­ta ka­len­te­ris­ta päi­vät.

La­pu­a­lai­suus on vah­va osa mi­nua ja toi­si­naan he­rä­tän täl­lä vah­val­la sa­mais­tu­mi­sel­la­ni hil­peyt­tä tois­paik­ka­kun­ta­lai­sis­sa. Olen opis­kel­lut ja asu­nut siel­lä tääl­lä pää­ty­en mo­nes­ti poh­ti­maan, mik­si juu­ri la­pu­a­lai­suus on mi­nul­le näin mer­kit­tä­vää? Vaik­ka en asu enää La­pu­al­la, mik­si La­pu­al­le pa­laa­mi­nen ai­na saa pu­hu­maan le­vi­ää, in­nos­taa rul­laa­maan kaik­ki kirp­pik­set läpi ja käy­mään kes­ki­viik­ko­na to­ril­la? Mitä on se la­pu­a­lai­nen hei­mo­kult­tuu­ri?

Meis­tä suu­rin osa sai­ras­taa sitä, tai me kaik­ki tun­nem­me jon­kun sitä po­te­van. Ky­sees­sä on suo­ma­lai­nen, ja var­sin­kin poh­ja­lai­nen, kan­san­tau­ti ni­mel­tään lu­te­ri­lai­nen kra­pu­la. Tä­män, tois­tai­sek­si pa­ran­tu­mat­to­man kan­san­tau­din oi­reet ovat hy­vin­kin sel­viä, mut­ta ää­ret­tö­män vai­ke­as­ti tun­nus­tet­ta­via. Al­ko­ho­lis­mi on las­ten tau­ti tä­hän ver­rat­tu­na. Lu­te­ri­lais­ta jäl­keis­tä po­te­vat ei vält­tä­mät­tä it­se tun­nus­ta sai­raut­taan, vaik­ka tun­nis­ta­vat kyl­lä oi­reet.

On taas se ai­ka kä­sil­lä, kun edus­kun­taan va­li­taan uu­det kan­sa­ne­dus­ta­jat aja­maan mei­dän asi­oi­ta eteen­päin. Eh­dok­kai­ta on pal­jon ja mo­nel­la voi ol­la vai­keuk­sia päät­tää, ketä ää­nes­täi­si. Jos on mah­dol­lis­ta ta­va­ta eh­dok­kai­ta, mene roh­ke­as­ti kes­kus­te­le­maan ja ky­se­le­mään si­nul­le tär­keis­tä asi­ois­ta. Use­al­la eh­dok­kaal­la on myös omat in­ter­net-si­vut, joi­den kaut­ta pää­see hy­vin tu­tus­tu­maan eh­dok­kaa­seen. Jo­kai­sel­le löy­tyy var­mas­ti eh­do­kas, jota ää­nes­tää, jo­ten hy­vät la­pu­a­lai­set, ää­nes­tä­kää ja vai­kut­ta­kaa.

Ihi­mi­nen on muut­tu­nu ulu­koo­ses­ti his­to­ri­an­sa ai­ka­na me­le­koo­ses­ti. Ei­hän se muu­tos ny tä­hän­kää jää. Kos­ka ky­ky­ni nä­hä­rä tu­le­vaa­suu­te­hen on osoot­tau­tu­nu ra­jat­to­mak­si, ker­ron­kin ny mitä tu­loo käy­mä­hän. Aloo­te­ta­han vaik­ka ylä­pääs­tä, tai ei, aloo­te­ta­han ala­pääs­tä, se on he­le­pom­pi hal­li­ta. Täl­lä iäl­lä.

Kos­ka vaa­li­ko­neet ei­vät tuo­neet ää­nes­tys­pää­tök­see­ni rat­kai­sua, suun­ta­si Maa­lais­jär­jen ää­nen ko­di­ton pal­log­ril­laa­ja Tiis­ten­jo­en nuo­ri­so­seu­ran le­gen­daa­ri­seen vaa­li­pa­nee­liin.

Ih­mi­nen on muu­tos­vas­ta­rin­tai­nen luon­nos­taan. Kaik­kea uut­ta tu­lee hyl­kiä, mi­tään ei kos­kaan saa muut­taa ja jos ei tun­ne sitä niin se­hän ei voi ol­la hyvä jut­tu.

Kos­ka olem­me de­mok­raat­ti­nen ta­sa­val­ta, vaa­lit tar­jo­a­vat meil­le mah­dol­li­suu­den vai­kut­taa. Tänä ke­vää­nä tuo­ta herk­kua on tar­jol­la kak­sien vaa­lien ver­ran, kun en­sin huh­ti­kuus­sa va­li­taan kan­sa­ne­dus­ta­jat ja sen jäl­keen tou­ko­kuus­sa Eu­roo­pan par­la­men­tin jä­se­net. Vaa­leis­sa ää­nes­tä­mäl­lä pys­tym­me vai­kut­ta­maan, mi­ten Suo­mea luot­sa­taan tu­le­vai­suu­teen.

Juha Ta­pio sai vuo­den 2019 Em­ma-gaa­las­sa par­haan is­kel­män pal­kin­non kap­pa­lees­ta ”Kuka nä­kee sut”. Men­nyt juna oli vii­mei­nen, ke­nel­le soi­tat sil­loin? Mu­sii­kil­la, lau­lul­la ja sa­noil­la ko­e­tam­me ym­mär­tää it­se­äm­me ja maa­il­maa sil­loin, kun ka­do­tam­me suun­nan tai luu­lem­me niin. Me Pau­kun kult­tuu­ri­puo­len toi­mi­jat yri­täm­me ta­voit­taa jo­tain ai­nee­ton­ta, mil­lä toi­vom­me ole­van mer­ki­tys­tä sy­vem­mäl­le ja pi­dem­mäl­le. Se ei ole ai­na eu­roil­la­kaan mi­tat­ta­vis­sa.

Olen ko­di­ton. En kir­jai­mel­li­ses­ti. Loi­koi­len mu­ka­vas­ti soh­val­la kar­ta­nos­sa­ni. Se on ta­val­laan oma, mut­ta to­del­li­suu­des­sa loi­koi­len tääl­lä vaan erään ky­lä­pan­kin pit­kän pin­nan an­si­os­ta. Hen­ki­ses­ti olen sei­so­nut Hurs­tin lei­pä­jo­nos­sa jo to­vin.

Kär­si kär­si, kyl­lä kirk­ka­him­man kruu­nun saat. Vai­keuk­sien kaut­ta voit­to­hon, yn­nä muut sen sel­laa­set li­ta­ni­at. Vaik­ka ai­kaa on ku­lu­nut sii­tä, kun ka­ta­jaa­nen kan­sa pet­tu­lei­pää, suan ku­ak­ki­mi­sen lo­mas, sor­ron ike­hen al­la tu­a­hi­vir­suus jne. Niin vai­kia on pääs­tää ir­ti niis­tä luu­loos­ta, not­tei­ko mun­kin oli­si vai­keuk­sien kaut­ta nous­ta­va kirk­ka­hu­te­hen.

Ui­mi­sen li­säk­si hiih­to ni­mit­täin las­ke­taan kan­sal­lis­la­jik­si (Ylen tut­ki­mus vuon­na 2016). Ui­ma­tai­don kyl­lä ym­mär­rän, py­syy­pä hen­gis­sä pi­dem­pään tu­han­sien jär­vien maas­sa, mut­ta se hiih­tä­mi­nen... Äl­kää ym­mär­tä­kö vää­rin, minä pi­dän hiih­tä­mi­ses­tä. Sii­tä, et­tä saa rau­has­sa si­va­koi­da ja naut­tia hy­vis­tä tal­vi­ke­leis­tä. Mut­ta minä en pidä sii­tä pie­nes­tä ää­nes­tä ta­ka­rai­vos­sa, joka sa­noo, et­tä joka tal­vi pi­tää hiih­tää.

Tam­mi­kuun lo­pul­la nuo­ri­so­ta­lol­la pi­det­tiin pe­rin­tei­nen nuor­ten ja ai­kuis­ten kes­kus­te­lu­ti­lai­suus. Il­lan ai­ka­na kä­sit­te­lim­me rank­ko­ja­kin ai­hei­ta ja mie­tim­me yh­des­sä, mi­ten nuo­ria kos­ke­via asi­oi­ta voi­daan ke­hit­tää La­pu­al­la. Sa­mal­la so­vim­me, et­tä ta­paam­me nuo­ria jat­kos­sa kah­des­ti vuo­des­sa, jot­ta kes­kus­te­lua saa­daan li­sät­tyä. Vuo­ro­pu­he­lu nuor­ten kans­sa on var­mas­ti tar­peel­lis­ta kas­vat­taa, sil­lä val­tuus­tom­me nuo­rim­mat edus­ta­jat ovat 35-vuo­ti­ai­ta. Heil­lä­kin on siis jo lä­hes kah­den vuo­si­kym­me­nen ver­ran ai­kaa omaan nuo­ruu­teen.

Se on pe­rin­tei­nen tun­nin aloi­tus, jon­ka ky­syn jo­kai­sel­ta op­pi­laal­ta­ni noin 35 ker­taa lu­ku­vuo­den ai­ka­na. Usein ky­sy­mys kui­ta­taan pa­ril­la sa­nal­la, toi­si­naan se kir­voit­taa run­saan pu­he­tul­van. Pie­ni het­ki riit­tää tun­nis­ta­maan päi­vän fii­lik­sen. Nuo­tit te­li­neel­le ja soi­tin sy­liin, täs­tä tämä läh­tee!

Mat­ti Ny­kä­nen sekä Ol­li Lind­holm ovat pois­sa. Din­go vie­rai­li vii­me vii­kol­la La­to­saa­res­sa. Kol­me nuo­ruu­te­ni san­ka­ria lä­hes­tyi­vät mi­nua kaik­ki omal­la tyy­lil­lään lä­hes yh­tä ai­kaa. Olen ta­van­nut Ma­tin kak­si ker­taa, Nie­mi­sen eli Neu­ma­nin Per­tin ker­ran. Ol­lin kans­sa olin jopa sa­mal­la la­val­la La­pu­an Ri­ta­fes­teis­sä. Kai­kil­la ker­roil­la kaik­ki osa­puo­let, pait­si Ol­li, oli­vat lii­kut­tu­nees­sa ti­las­sa. Ei sii­tä sen enem­pää.

Jar­go­nia on lai­na­sa­na rans­kas­ta, tar­koot­ta­en mon­ger­rus­ta tai si­an­sak­saa. Jar­go­nia elää var­mas­ti kaut­ta ai­ko­jen suu­rin­ta ku­koos­tus­kaut­tan­sa. Asia tup­sah­ti mi­ä­le­hen, kun ny taas va­li­ta­han maan joh­ta­vat, kuka pu­huu eni­ten sa­no­mat­ta mi­tään, jul­ki­mot.

Tie­dät­te­kö, mikä on se van­ha kli­see, joka pi­tää edel­leen paik­kan­sa? No se, et­tä nai­se­na ei saa au­to­kau­pas­sa pal­ve­lua. Edel­leen vuon­na 2019 osa au­to­kaup­pi­ais­ta luu­lee, et­tä ki­vek­siä tar­vi­taan au­to­jen os­ta­mi­seen.

La­pu­an Vir­ki­än su­per­pe­sis-nais­ten har­joi­tus­kau­si al­koi tut­tuun ta­paan syk­syl­lä. Pie­nen hen­gäh­dys­tau­on jäl­jil­tä jouk­kue uh­kui uut­ta ener­gi­aa. Palo pääs­tä te­ke­mään töi­tä yh­teis­ten ta­voit­tei­den eteen oli ais­tit­ta­vis­sa malt­ta­mat­to­mien nais­ten ko­koon­tu­es­sa pa­la­ve­riin pi­me­ä­nä mar­ras­kui­se­na per­jan­tai-il­ta­na La­pu­a­ho­vin ylä­ker­ras­sa.

Kun­nil­la on pe­rus­tus­lail­la tur­vat­tu it­se­hal­lin­to, jota tu­kee Eu­roo­pan pai­kal­li­sen it­se­hal­lin­non pe­rus­kir­ja. It­se­hal­lin­to on tär­keä asia, sil­lä sen avul­la to­teu­te­taan de­mok­ra­ti­aa pai­kal­lis­ta­sol­la. Kau­pun­gin stra­te­gi­an mu­kai­ses­ti ta­voit­tee­na on teh­dä in­nos­ta­vaa yh­teis­työ­tä on­nis­tu­en. Kau­pun­gil­la mie­tim­me jat­ku­vas­ti uu­sia kei­no­ja, mi­ten kun­ta­lai­set voi­si­vat vai­kut­taa laa­jem­min it­se­ään kos­ke­viin pää­tök­siin.

Mu­seo on paik­ka, jos­sa voi hil­jen­tyä tai­teen, kult­tuu­rin tai his­to­ri­an sy­lei­lys­sä, mut­ta se voi ol­la myös mie­li­ku­vi­tus­maa­il­ma, jos­sa saa pääs­tää ais­tit ja aja­tuk­set val­loil­leen. Jot­kut mu­se­o­vie­rais­ta kai­paa­vat apua tai­de­näyt­te­lyi­den si­säl­tö­jen tul­kit­se­mi­seen, toi­sil­le taas mu­se­o­vie­rai­lu on hil­jais­ta sy­ven­ty­mis­tä tai­tee­seen il­man, et­tä ku­kaan oh­jaa ko­ke­mus­ta.

Uu­si vuo­si ja uu­det mur­heet. Aloi­tin ku­lu­van vuo­den rä­vä­käs­ti os­ta­mal­la uu­den pu­he­li­men. Vir­he. Vuon­na Rak­kau­den kesä syn­ty­neen pi­täi­si vält­tää ky­seis­tä toi­men­pi­det­tä vii­mei­seen as­ti. Suu­res­sa vii­sau­des­saan da­ta­mie­het kui­ten­kin päät­ti­vät lo­pet­taa us­kol­li­sen Lu­mi­a­ni jär­jes­tel­mä­päi­vi­tyk­set. Ei­hän ole mi­ten­kään so­ve­li­as­ta, et­tä on teh­ty pu­he­lin, joka toi­mii yli vii­si vuot­ta. Luu­riin ei saa­nut enää Fa­ce­boo­kia ei­kä mui­ta­kaan so­si­aa­li­sen me­di­an pal­ve­lui­ta. Yri­tin tais­tel­la vuo­den ver­ran, mut­ta va­jo­sin yhä alem­mak­si läs­nä­o­le­mi­sen hie­rar­ki­as­sa. Kun Mes­sen­ger ei toi­mi, olet di­gi­taa­li­ses­ti kuol­lut.