Ai­kai­nen lin­tu ma­don nap­paa, sa­no­taan. Eli mitä ai­em­min he­rää, sitä enem­män pi­täi­si saa­da päi­väs­tä ir­ti. Näin kun on muu­ta­man päi­vän he­rän­nyt puo­li kuu­del­ta (et­tä eh­tii ajois­sa työ­har­joit­te­luun), niin ei nii­tä ma­to­ja nyt niin kum­mas­ti liik­keel­lä ole. Vas­ta­vuo­roi­ses­ti on al­le­kir­joit­ta­neen kui­ten­kin men­tä­vä riit­tä­vän ai­kai­sin il­lal­la nuk­ku­maan, et­tä aa­mul­la saa it­sen­sä ylös il­man suu­rem­pia on­gel­mia. Et­tä ei sii­nä lop­pu­jen lo­puk­si yh­tään enem­pää ir­ti saa kuin hie­man myö­häi­sem­mäl­lä ryt­mil­lä.

Ran­nek­keet han­kim­me Lie­lah­den K-ci­ty­mar­ke­tis­ta, kos­ka jos­tain syys­tä ne ovat siel­lä hal­vem­pia kuin por­til­la. Sitä en­nen kä­vim­me jo kui­ten­kin sa­mai­ses­sa mar­ke­tis­sa Ylö­jär­ven Elo­vai­ni­ol­la, jos­ta ne kui­ten­kin oli­vat pääs­seet lop­pu­maan. On­nek­si pi­hal­la sei­soi kak­si hy­vän­nä­köis­tä her­ne­kaup­pi­as­ta. Ei men­nyt huk­kaan ihan huk­kaan se­kään kouk­ku, ja nai­sil­le tie­dok­si. Kyl­lä. Mie­het kat­se­le­vat mui­ta­kin nai­sia vaik­ka te oli­sit­te las­ten kans­sa vie­res­sä. Se ikään kuin pi­tää mei­dät muka elos­sa, vaik­ka to­del­li­suu­des­sa tie­däm­me ju­nan men­neen jo.

Tuu­les­sa pyö­ri­vät en­sim­mäi­set kel­las­tu­neet koi­vun leh­det aa­vis­te­le­vat ke­sän läm­mön hii­pu­mis­ta. Ke­sän ja syk­syn tai­te­koh­ta on osin hai­kea, osin hel­pot­ta­va ja tur­val­lis­ta ar­jen ru­tii­nei­hin pa­laa­mi­sen het­ki. Ai­ka on otol­li­nen myös muu­tok­sil­le ja uu­sil­le aluil­le.

Luu­lin jo not­ta EU:n ihi­mi­soi­keus­tu­a­mi­ois­tuun olis ki­äl­tä­ny avo­hoi­to­po­ti­laa­ren pi­tä­mi­sen ym­pä­ri vu­a­ro­kau­ren lu­ki­tuus ti­loos sekä ky­see­sen sai­rau­ren lää­kit­te­mi­sen al­ko­ho­lil­la.

Teh­tä­vien asi­oi­den vält­te­le­mi­nen on tai­teen­la­ji ja jo­kai­nen meis­tä on tai­tei­li­ja sa­ral­laan. It­se eri­tyi­ses­ti muis­tan, kun opis­ke­lu­ai­ka­na piti lu­kea tent­tiin niin koko huus­hol­li kiil­si puh­taut­taan. Voi et­tä kun imu­roin­ti oli ki­vaa ja ham­mas­har­jal­la jyns­sä­sin nurk­kia. Vas­ta­vuo­roi­ses­ti kun nyt pi­täi­si sii­vo­ta, niin on ihan pak­ko kir­joit­taa tätä ko­lum­nia, tai lu­kea sa­la­po­lii­si­ro­maa­nia.

Os­tin ei­len Äh­tä­rin Nes­teel­tä va­nil­ja Es­ki­mo jää­te­lö­pui­kon. Pa­la­tes­sa­ni au­toon, ta­ka­pen­kil­lä is­tu­vat kol­me las­ta, jois­ta kak­si on väi­te­tys­ti ku­peit­te­ni he­del­miä ja yk­si oli mu­ka­na muu­ten vaan, ky­see­na­lais­ti­vat va­lin­ta­ni. ”Kuka os­taa vie­lä ny­ky­ään va­nil­ja Es­ki­mon?” kuu­lui ky­sy­mys ival­li­sen nau­run sä­es­tyk­sel­lä.

Nyt­hän on käy­ny niin not­ta lo­ma­kau­te­ni ala­kaa vas­ta sil­loon, kun päi­vä on ly­hen­ty­nyt jo pu­a­li­tois­ta kuu­kaut­ta. Siis ti­lan­ne ei oo mil­lään lail­la akuut­ti. Pait­si so­si­aa­li­sen me­ri­an uu­tis­vir­taa kat­to­es, kun kaik­ki yrit­tä­vät va­kuut­taa lo­maa­le­van­sa kaik­kien ste­re­o­ty­pi­oo­ren mu­kaa­ses­ti. Hy­vien ja hu­a­no­jen.

Taas on kesä kau­neim­mil­laan, au­rin­ko läm­mit­tää ja ran­nat hou­kut­te­le­vat. Ja sil­ti moni jät­tää me­ne­mät­tä ran­nal­le, kos­ka ei ole jos­sain mys­ti­ses­sä ran­ta­kun­nos­sa. Tie­dät­te­kö kuin­ka tyh­mää on jät­tää jo­tain te­ke­mät­tä jos­ta tyk­käi­si kos­ka miet­tii mitä muut ajat­te­le­vat?

Mitä van­hem­mak­si tu­lee, sitä no­pe­am­min ai­ka ku­luu. Aloi­tin työt La­pu­an kau­pun­gil­la ai­ka ta­san vuo­si sit­ten, mut­ta tun­tuu sil­tä kuin se oli­si ol­lut vas­ta ei­len.

Olen saa­vut­ta­nut uu­den kyy­ni­syy­den ti­lan. Lii­kun sa­mas­sa mie­len­ti­las­sa kuin Tun­te­mat­to­man So­ti­laan Lah­ti­nen, joka kis­ko­es­saan pulk­kaa ni­vu­sia myö­den lu­mi­han­ges­sa tius­kai­see ”tu­lis kuu­la ja tap­paas”. Jot­ta nuo­rem­mat lu­ki­jat­kin ym­mär­täi­si­vät hen­ki­sen kii­ras­tu­le­ni, il­mai­sen asi­an myös toi­sin. #kuu­la #ev­vk #ma­ta­la­len­to #ha­panf­low.

Nyt kun oon jo ko­vaa vauh­tia lä­hes­ty­mäs sitä ikää, jol­loon aa­mu­nou­su tar­koot­taa vain yh­tä asi­aa, ti­ä­tää ole­van­sa riit­tä­vän ko­ke­nut ja­ka­ma­han neu­vo­ja muil­le. Ku­ten ot­si­kos­ta­kin käy ili­mi, kyse on ke­sä­hei­lan tar­tut­ta­mi­ses­ta. Ke­vät ja kesä kum­min­kin on sii­nä mi­ä­les tä­hän otol­lis­ta ai­kaa, kun do­pa­mii­ni jylt­tää ai­voos niin­ku son­ni kar­si­nas.

Ke­vät on hy­vää ai­kaa. Sil­loin vir­taa, ve­det jo­es­sa yhä kii­vaam­min ja iloi­sem­min, il­ma yhä ke­sän läm­pöä en­tei­le­väm­min. Ke­vääs­sä on kas­vun al­kua, ko­his­ten kas­va­via pui­den leh­tiä, tai­mien sin­ni­käs­tä nou­sua kuk­ka­pen­kis­tä.

Ai­na jos­kus sitä ajau­tuu kul­jes­ke­le­maan muis­to­jen tie­tä, ku­ten nyt ylä­as­teen van­hem­pai­nil­las­sa. Vaik­ka mie­les­tä­ni pää­sin pe­rus­kou­lus­ta ihan hil­jan, niin on­han sitä tun­nus­tet­ta­va, et­tä ky­sei­ses­tä ta­pah­tu­mas­ta on pi­ka­puo­liin kol­me­kym­men­tä vuot­ta.

Meil­lä tääl­lä pak­ka­sen ja pi­mey­den kyl­läs­tä­mäs­sä maas­sa on vaa­li­sa­lai­suus. Tätä de­mok­ra­ti­an pe­rus­pi­la­ria ei kui­ten­kaan käy­tän­nös­sä enää ole. Naa­ma­kir­jan ja mui­den so­me­ka­na­vien kaut­ta tu­lee hy­vin­kin sel­väk­si, kuka on ke­tä­kin ää­nes­tä­nyt. Kos­ka sa­lai­suus on pois­tu­nut, seu­raa­va as­kel on koh­den­net­tu ve­ron­mak­su. Eli suo­mek­si. Jo­kai­sen kan­sa­lai­sen ve­ro­eu­rot oh­ja­taan sen mu­kaan, mitä puo­lu­et­ta hän on ää­nes­tä­nyt ja hän it­se mää­rit­te­lee koh­teet. Kos­ka käy­tös­sä­ni on vain 2000 merk­kiä, il­mai­sen asi­an kar­ri­koi­den.

Olen eh­ti­nyt työs­ken­nel­lä La­pu­an kau­pun­gin mu­se­oi­den in­ten­dent­ti­nä yh­dek­sän kuu­kaut­ta. Tänä ai­ka­na olen saa­nut työ­ni kaut­ta pi­ka­kurs­si­tuk­sen la­pu­a­lai­seen ja ete­lä­poh­ja­lai­seen mie­len­laa­tuun ja his­to­ri­aan. La­pu­al­la­han sitä his­to­ri­aa riit­tää ja sii­tä ker­ro­taan ha­na­kas­ti myös uu­del­le la­pu­a­lai­sel­le.

Kään­nyyn lau­an­tai­na ajel­les­sa­ni oi­keen kat­to­ma­han taak­se­päin, kun ajat­te­lin not­ta nyt var­ma­han nä­kyy mun hii­li­ja­laan­jä­lä­ki ko­mi­as­ti, vas­ta­sa­ta­ne­hel­la han­gel­la. Ei nä­ky­ny.

Ke­vät on ka­len­te­rin täyt­tä­mi­sen ai­kaa. Ih­mi­set he­räi­le­vät tal­viu­nil­taan, lin­nut ryh­ty­vät aa­mui­sin kar­ju­maan ma­kuu­huo­neen avoi­men ik­ku­nan ta­ka­na, on val­mis­tu­jai­sia, häi­tä, syn­ty­mä­päi­viä, kas­ta­jai­sia, har­ja­kai­sia, pi­ha­kök­kää ja ri­su­sa­vot­taa. On ta­pah­tu­mia ja ta­pah­tu­mien suun­nit­te­lu­ja, on pää­si­äi­nen, vap­pu, äi­tien­päi­vä ja ju­han­nuk­sen al­ku­höl­kät. On sitä sun tätä. Lop­puu kuul­kaas van­hal­ta ka­len­te­ris­ta päi­vät.

La­pu­a­lai­suus on vah­va osa mi­nua ja toi­si­naan he­rä­tän täl­lä vah­val­la sa­mais­tu­mi­sel­la­ni hil­peyt­tä tois­paik­ka­kun­ta­lai­sis­sa. Olen opis­kel­lut ja asu­nut siel­lä tääl­lä pää­ty­en mo­nes­ti poh­ti­maan, mik­si juu­ri la­pu­a­lai­suus on mi­nul­le näin mer­kit­tä­vää? Vaik­ka en asu enää La­pu­al­la, mik­si La­pu­al­le pa­laa­mi­nen ai­na saa pu­hu­maan le­vi­ää, in­nos­taa rul­laa­maan kaik­ki kirp­pik­set läpi ja käy­mään kes­ki­viik­ko­na to­ril­la? Mitä on se la­pu­a­lai­nen hei­mo­kult­tuu­ri?

Meis­tä suu­rin osa sai­ras­taa sitä, tai me kaik­ki tun­nem­me jon­kun sitä po­te­van. Ky­sees­sä on suo­ma­lai­nen, ja var­sin­kin poh­ja­lai­nen, kan­san­tau­ti ni­mel­tään lu­te­ri­lai­nen kra­pu­la. Tä­män, tois­tai­sek­si pa­ran­tu­mat­to­man kan­san­tau­din oi­reet ovat hy­vin­kin sel­viä, mut­ta ää­ret­tö­män vai­ke­as­ti tun­nus­tet­ta­via. Al­ko­ho­lis­mi on las­ten tau­ti tä­hän ver­rat­tu­na. Lu­te­ri­lais­ta jäl­keis­tä po­te­vat ei vält­tä­mät­tä it­se tun­nus­ta sai­raut­taan, vaik­ka tun­nis­ta­vat kyl­lä oi­reet.

On taas se ai­ka kä­sil­lä, kun edus­kun­taan va­li­taan uu­det kan­sa­ne­dus­ta­jat aja­maan mei­dän asi­oi­ta eteen­päin. Eh­dok­kai­ta on pal­jon ja mo­nel­la voi ol­la vai­keuk­sia päät­tää, ketä ää­nes­täi­si. Jos on mah­dol­lis­ta ta­va­ta eh­dok­kai­ta, mene roh­ke­as­ti kes­kus­te­le­maan ja ky­se­le­mään si­nul­le tär­keis­tä asi­ois­ta. Use­al­la eh­dok­kaal­la on myös omat in­ter­net-si­vut, joi­den kaut­ta pää­see hy­vin tu­tus­tu­maan eh­dok­kaa­seen. Jo­kai­sel­le löy­tyy var­mas­ti eh­do­kas, jota ää­nes­tää, jo­ten hy­vät la­pu­a­lai­set, ää­nes­tä­kää ja vai­kut­ta­kaa.

Ihi­mi­nen on muut­tu­nu ulu­koo­ses­ti his­to­ri­an­sa ai­ka­na me­le­koo­ses­ti. Ei­hän se muu­tos ny tä­hän­kää jää. Kos­ka ky­ky­ni nä­hä­rä tu­le­vaa­suu­te­hen on osoot­tau­tu­nu ra­jat­to­mak­si, ker­ron­kin ny mitä tu­loo käy­mä­hän. Aloo­te­ta­han vaik­ka ylä­pääs­tä, tai ei, aloo­te­ta­han ala­pääs­tä, se on he­le­pom­pi hal­li­ta. Täl­lä iäl­lä.

Kos­ka vaa­li­ko­neet ei­vät tuo­neet ää­nes­tys­pää­tök­see­ni rat­kai­sua, suun­ta­si Maa­lais­jär­jen ää­nen ko­di­ton pal­log­ril­laa­ja Tiis­ten­jo­en nuo­ri­so­seu­ran le­gen­daa­ri­seen vaa­li­pa­nee­liin.

Ih­mi­nen on muu­tos­vas­ta­rin­tai­nen luon­nos­taan. Kaik­kea uut­ta tu­lee hyl­kiä, mi­tään ei kos­kaan saa muut­taa ja jos ei tun­ne sitä niin se­hän ei voi ol­la hyvä jut­tu.

Kos­ka olem­me de­mok­raat­ti­nen ta­sa­val­ta, vaa­lit tar­jo­a­vat meil­le mah­dol­li­suu­den vai­kut­taa. Tänä ke­vää­nä tuo­ta herk­kua on tar­jol­la kak­sien vaa­lien ver­ran, kun en­sin huh­ti­kuus­sa va­li­taan kan­sa­ne­dus­ta­jat ja sen jäl­keen tou­ko­kuus­sa Eu­roo­pan par­la­men­tin jä­se­net. Vaa­leis­sa ää­nes­tä­mäl­lä pys­tym­me vai­kut­ta­maan, mi­ten Suo­mea luot­sa­taan tu­le­vai­suu­teen.

Juha Ta­pio sai vuo­den 2019 Em­ma-gaa­las­sa par­haan is­kel­män pal­kin­non kap­pa­lees­ta ”Kuka nä­kee sut”. Men­nyt juna oli vii­mei­nen, ke­nel­le soi­tat sil­loin? Mu­sii­kil­la, lau­lul­la ja sa­noil­la ko­e­tam­me ym­mär­tää it­se­äm­me ja maa­il­maa sil­loin, kun ka­do­tam­me suun­nan tai luu­lem­me niin. Me Pau­kun kult­tuu­ri­puo­len toi­mi­jat yri­täm­me ta­voit­taa jo­tain ai­nee­ton­ta, mil­lä toi­vom­me ole­van mer­ki­tys­tä sy­vem­mäl­le ja pi­dem­mäl­le. Se ei ole ai­na eu­roil­la­kaan mi­tat­ta­vis­sa.

Olen ko­di­ton. En kir­jai­mel­li­ses­ti. Loi­koi­len mu­ka­vas­ti soh­val­la kar­ta­nos­sa­ni. Se on ta­val­laan oma, mut­ta to­del­li­suu­des­sa loi­koi­len tääl­lä vaan erään ky­lä­pan­kin pit­kän pin­nan an­si­os­ta. Hen­ki­ses­ti olen sei­so­nut Hurs­tin lei­pä­jo­nos­sa jo to­vin.

Kär­si kär­si, kyl­lä kirk­ka­him­man kruu­nun saat. Vai­keuk­sien kaut­ta voit­to­hon, yn­nä muut sen sel­laa­set li­ta­ni­at. Vaik­ka ai­kaa on ku­lu­nut sii­tä, kun ka­ta­jaa­nen kan­sa pet­tu­lei­pää, suan ku­ak­ki­mi­sen lo­mas, sor­ron ike­hen al­la tu­a­hi­vir­suus jne. Niin vai­kia on pääs­tää ir­ti niis­tä luu­loos­ta, not­tei­ko mun­kin oli­si vai­keuk­sien kaut­ta nous­ta­va kirk­ka­hu­te­hen.

Ui­mi­sen li­säk­si hiih­to ni­mit­täin las­ke­taan kan­sal­lis­la­jik­si (Ylen tut­ki­mus vuon­na 2016). Ui­ma­tai­don kyl­lä ym­mär­rän, py­syy­pä hen­gis­sä pi­dem­pään tu­han­sien jär­vien maas­sa, mut­ta se hiih­tä­mi­nen... Äl­kää ym­mär­tä­kö vää­rin, minä pi­dän hiih­tä­mi­ses­tä. Sii­tä, et­tä saa rau­has­sa si­va­koi­da ja naut­tia hy­vis­tä tal­vi­ke­leis­tä. Mut­ta minä en pidä sii­tä pie­nes­tä ää­nes­tä ta­ka­rai­vos­sa, joka sa­noo, et­tä joka tal­vi pi­tää hiih­tää.

Tam­mi­kuun lo­pul­la nuo­ri­so­ta­lol­la pi­det­tiin pe­rin­tei­nen nuor­ten ja ai­kuis­ten kes­kus­te­lu­ti­lai­suus. Il­lan ai­ka­na kä­sit­te­lim­me rank­ko­ja­kin ai­hei­ta ja mie­tim­me yh­des­sä, mi­ten nuo­ria kos­ke­via asi­oi­ta voi­daan ke­hit­tää La­pu­al­la. Sa­mal­la so­vim­me, et­tä ta­paam­me nuo­ria jat­kos­sa kah­des­ti vuo­des­sa, jot­ta kes­kus­te­lua saa­daan li­sät­tyä. Vuo­ro­pu­he­lu nuor­ten kans­sa on var­mas­ti tar­peel­lis­ta kas­vat­taa, sil­lä val­tuus­tom­me nuo­rim­mat edus­ta­jat ovat 35-vuo­ti­ai­ta. Heil­lä­kin on siis jo lä­hes kah­den vuo­si­kym­me­nen ver­ran ai­kaa omaan nuo­ruu­teen.