Vii­me­ai­koi­na on ol­lut pu­het­ta myös oi­ke­as­ta ka­ran­tee­nis­ta, ei siis vain täl­lai­ses­ta, jos­sa ei pää­se huu­te­le­maan mie­li­pi­tei­tään jul­ki­ses­ti.

Pi­tää vis­si­hin kes­keyt­tää rus­ki­an ra­su­an teko het­kek­si näi­ren ve­le­voot­tee­ren ta­kia. Kyl­lä­hän te­kin oot­ta var­ma­han sen tu­a­re­hen tut­ki­muk­sen kuul­lu not­ta rus­kia ra­sua pi­tää ter­ve­he­nä. Nyt kun tuli nua pak­kaas­ke­lit, on ol­lu hyvä va­la­mis­taa sitä ra­su­aa. Ve­rel­lä jat­ket­tu­hun voi­su­la­han moon se­koot­ta­nu kaa­ka­o­jau­hua. Sit­ten vaan pi­hal­le not­ta vä­hän jä­mä­köö­tyy pak­kaa­ses. En oo vi­ä­lä myyn­ti­hin as­ti te­he­ny, kun en oi­keen ti­ä­rä kau­an­ko pi­tää it­ti­än­sä sil­lä voi­rel­la, not­ta nä­köö tu­lok­sia.

Olen asi­a­kas­pal­ve­lus­sa, tis­ki­vuo­ros­sa, ku­ten me sa­no­taan. Pie­ni poi­ka ka­pu­aa etee­ni, kat­soo suo­raan sil­miin ja sa­noo ”Si­nul­la on niin kau­nis koti, ja kat­to­kin on hie­no”.

Jo­kai­nen meis­tä on näh­nyt elo­ku­van, jos­sa raha vaih­taa omis­ta­jaa tis­kin al­ta pal­ve­luk­sia vas­taan. Il­mi­ö­tä kut­su­taan kor­rup­ti­ok­si. Suo­mes­sa on vuon­na 2018 Trans­pa­ren­cy In­ter­na­ti­o­na­lin kor­rup­ti­oin­dek­sin mu­kaan maa­il­man kol­man­nek­si vä­hi­ten kor­rup­ti­o­ta. Suo­men pis­teet tip­pui­vat kui­ten­kin edel­li­ses­tä vuo­des­ta ja vaik­ka meil­lä ei ai­na­kaan suu­res­sa mit­ta­kaa­vas­sa esiin­ny ka­tu­ta­son kor­rup­ti­o­ta, on Suo­mel­la­kin omat mur­heen­sa.

Tyt­tä­re­ni täyt­ti pari päi­vää sit­ten kol­me­tois­ta vuot­ta ja minä tein vii­me kuus­sa elä­mä­ni en­sim­mäi­sen työ­paik­ka­ha­ke­muk­sen. Ja vie­lä säh­köi­ses­ti. Niin se maa­il­ma muut­tuu. Seu­raa­vak­si var­maan alan asi­oi­da net­ti­pan­kis­sa ja lai­tan so­meen ku­via lu­mi­han­ges­ta ot­si­kol­la #vih­doin­kin. En­nen kuin kui­ten­kaan va­jo­an niin alas, täy­tyy miet­tiä muu­ta­mia asi­oi­ta.

EU:n bud­jet­ti­suun­nit­te­lua teh­dään seit­se­män vuo­den pät­kis­sä. Tämä joh­tuu sii­tä, et­tä suu­ri osa EU:n ra­hoi­tuk­ses­ta koh­dis­te­taan eri­lai­siin hank­kei­siin. Han­ke­toi­min­ta ja ke­hit­tä­mi­nen vaa­ti­vat pit­kä­jän­tei­sem­pää nä­kö­kul­maa.

En eh­di usein te­le­vi­si­on ää­reen. Syy­sil­lat hou­kut­ta­vat mie­luum­min ko­kous­ten jäl­keen kä­ve­ly­len­kil­le. Jäin kui­ten­kin kat­se­le­maan oh­jel­maa, jos­sa lau­la­jat esit­tä­vät tois­ten­sa kap­pa­lei­ta. Nuo­ren ar­tis­tin esit­tä­mä ker­to­säe up­po­si kuin su­laan voi­hin. ”Eloon, eloon, eloon…!” Esi­tys oli täyn­nä us­koa tu­le­vaan ja toi­voa hy­väs­tä huo­mi­ses­ta.

Ter­veh­rys taas tääl­tä ve­ro­ka­len­te­rin li­sä­leh­ti 22G:ltä. Oli­han taas me­le­koo­nen hom­ma yrit­tää löy­tää jo­ta­kin mikä eres mi­ni­maa­li­ses­ti täyt­tääs jul­kaa­sul­le aset­ta­ma­ni kri­tee­rit. Käyn­nis­tel­les­nä­ni ve­le­vol­li­suu­ren täyt­tä­mis­tä var­ten aja­tus­hau­to­moa, hu­a­mi­sin not­ta kyl­lä taas lyää isoo rem­mi ty­hy­jää. Se ei vaan niin ook­kaa not­ta ly­ä­rä­hän hau­to­mon pan­nun­pe­sä­hän kui­vaa kla­pia ja sit­te vaan an­taa sor­mien ju­as­ta näp­pik­sel­lä.

Suo­ma­lai­set ovat nyt ää­nes­tä­neet. Niuk­ka enem­mis­tö on sitä miel­tä, et­tä py­sy­vä tal­vi­ai­ka on pa­rem­pi kuin ke­sä­ai­ka. En ole yl­lät­ty­nyt, en­kä ym­mär­rä. Täs­sä maas­sa on suh­teel­li­sen sama mitä kel­lo on mar­ras­kuun ja maa­lis­kuun vä­li­se­nä ai­ka­na. Pi­meä ja kyl­mä on joka ta­pauk­ses­sa. Jos nyt jo­hon­kin ai­kaan pi­tää vält­tä­mät­tä siir­tyä, eh­do­tan py­sy­vää 80 -lu­kua.

La­pu­al­la on vie­tet­ty jo mon­ta vuot­ta nais­ten ja mies­ten aa­mu­ja. Olen lu­ke­nut il­moi­tuk­sia La­pu­an Sa­no­mis­ta ja aja­tel­lut joka ker­ta, et­tä tuon­ne ha­lu­an men­nä. Ai­ka­tau­lut ei­vät vain ole an­ta­neet pe­rik­si.

Tätä kir­joot­ta­es on pu­a­li­mat­kan paa­lu­ni ai­van kä­ren ulot­tu­vil­la. To­sin se on osoit­tau­tu­nut ole­van muil­le tär­ke­äm­pi asia kun mul­le it­tel­le. Sii­tä in­nos­tu­nee­na, tai siis kun ei ol­lu muu­ta­kaan te­ke­mis­tä, tein int­ro­vert­ti­tes­tin. Kaik­ki oi­keen. Mitä saa pa­la­kin­nok­si? Pa­la­kin­nok­si saa se­liit­tää…

He­rä­tim­me La­pu­an Sa­no­mien kans­sa hen­kiin Kult­tuu­ria teh­taal­ta -pals­tan, jota kir­joi­tin kol­mi­sen vuot­ta ta­ka­pe­rin.

Kans­sa­ni yh­tei­sen vel­ka­hel­ve­tin ja­ka­va ja mei­dän per­heen Vil­ma ja MyC­lub-vas­taa­va avo­vai­mo­ni Siru (ni­meä ei ole muu­tet­tu) eh­dot­ti, et­tä kir­joi­ta ker­ran­kin jo­tain po­si­tii­vis­ta elä­mäs­tä ja hä­nes­tä.

Vii­me ai­koi­na on pu­hut­tu pal­jon po­li­tii­kan ja edus­kun­nan ko­vas­ta kie­len­käy­tös­tä. Yh­dek­si syyk­si ko­vil­le pu­heil­le on esi­tet­ty sitä, et­tä kun pi­tää pu­hua ly­hy­es­ti, niin se joh­taa kär­jis­tyk­siin ja louk­kaa­vaan pu­he­tyy­liin.

Ai­ka­naan Al­bert Eins­tei­nil­la oli kai­ken­maa­il­man te­o­ri­oi­ta liit­ty­en ajan ku­lu­mi­seen, ai­ka­ve­ny­mään ja kai­ken­lai­seen sel­lai­seen tie­teel­li­seen, jos­ta myön­nän, et­tä en ym­mär­rä mi­tään (saa va­lais­ta, mi­kä­li tie­de hal­lus­sa), mut­ta mi­nul­la on oma te­o­ria. Ai­ka on suh­teel­li­nen elet­tyyn ikään (ei kaa­vaa). Mitä van­hem­mak­si tu­lee, sitä no­pe­am­min tun­tuu ai­ka ku­lu­van.