Ai­kai­nen lin­tu ma­don nap­paa, sa­no­taan. Eli mitä ai­em­min he­rää, sitä enem­män pi­täi­si saa­da päi­väs­tä ir­ti. Näin kun on muu­ta­man päi­vän he­rän­nyt puo­li kuu­del­ta (et­tä eh­tii ajois­sa työ­har­joit­te­luun), niin ei nii­tä ma­to­ja nyt niin kum­mas­ti liik­keel­lä ole. Vas­ta­vuo­roi­ses­ti on al­le­kir­joit­ta­neen kui­ten­kin men­tä­vä riit­tä­vän ai­kai­sin il­lal­la nuk­ku­maan, et­tä aa­mul­la saa it­sen­sä ylös il­man suu­rem­pia on­gel­mia. Et­tä ei sii­nä lop­pu­jen lo­puk­si yh­tään enem­pää ir­ti saa kuin hie­man myö­häi­sem­mäl­lä ryt­mil­lä.

On­han toki aa­mu­het­ki kul­lan kal­lis, vaik­ka en oli­si sa­maa miel­tä jos oli­sin se mato. Ma­to­na ei kan­nat­tai­si kyl­lä ol­la aa­mu­virk­ku.

Var­hai­set aa­mut ja var­hai­set koi­ran pis­sa­tus­len­kit kyl­lä an­ta­vat kau­nis­ta kat­sel­ta­vaa. Vä­rik­käi­tä au­rin­gon nou­su­ja ja utui­sia mai­se­mia, ai­na­kin näin lop­pu­ke­säs­tä. Mi­kä­li on saa­nut sil­mät jo au­ki sii­hen men­nes­sä kun pi­tää ul­ko­na käy­dä. Ja on aa­mui­sin kyl­lä mu­ka­van hil­jais­ta, ei ole ih­mi­nen eh­ti­nyt täyt­tä­mään maa­il­maa me­lul­la.

Ja tie­dän tie­dän, en­hän minä edes jou­du nou­se­maan ai­kai­sin, lei­pu­rit, sai­raan­hoi­ta­jat, pos­tin­ja­ka­jat ja muut vuo­ro­työ­läi­set nau­ra­vat ko­lum­nis­tin pie­nil­le käyn­nis­te­ly vai­keuk­sil­le. Hen­ki­sen hat­tu­ni nos­tan jo­kai­sel­le joka ai­kai­sin aa­mul­la jou­tuu nou­se­maan.

Sa­no­taan myös: ”Aa­mun virk­ku, il­lan tork­ku, se tapa ta­lon pi­tää” (ja muut sa­nan­las­kun va­ri­aa­ti­ot). Tämä sa­non­ta piti paik­kan­sa var­mas­ti maa­ta­lou­syh­teis­kun­nas­sa, aa­mui­sin kun lä­hes joka tor­pas­sa piti men­nä na­vet­taan vaik­ka kuin­ka vä­syt­ti. Mut­ta ajaa­ko ky­sei­nen sa­nan­las­ku enää asi­aan­sa, vai on­ko se vain aa­mu­virk­ku­jen tapa sa­noa, et­tä hei­dän tyy­lin­sä on pa­rem­pi kuin mui­den?

Näi­tä asi­oi­ta jou­tuu vä­lil­lä miet­ti­mään, var­sin­kin näin kou­lu­jen al­ka­mi­sen ai­kaan. Pi­täi­si ni­mit­täin saa­da taas jäl­ki­pol­vi­kin he­rää­mään ajois­sa kou­luun.

Aa­mus­ta on kek­sit­ty ajan mit­taan kai­ken­maa­il­man sa­nan­las­ku­ja, niin kuin nyt esi­mer­kik­si: ”Aa­mu on il­taa vii­saam­pi”. Ai niin et­tä mi­ten­kä? Mi­ten aa­mu voi ol­la vii­saam­pi kuin il­ta?

Ko­ke­mus kun ker­tyy päi­vän mit­taan, jo­ten ei. Eij­jei. Kyl­lä vii­saus asuu van­hois nai­sis, ku­ten Ant­ti Tuu­ri tie­si ker­toa, niin et­tä kun täs­sä eh­too puo­lel­le siir­ry­tään niin vii­saam­mak­si muu­tu­taan. Kan­nat­taa sil­ti toki muis­taa, et­tä min­kä nuo­re­na op­pii, sen van­ha­na tai­taa.

Mut­ta ei au­ta it­ku mark­ki­noil­la, ai­ka ai­kan­sa ku­ta­kin ja ah­neel­la on pas­ka­nen lop­pu.Ja täl­lä ko­lum­nil­la täs­sä.

Sa­na­lei­kit­te­le­vää elo­kuun jat­koa!

Ire­na Ul­vi­nen
Vih­reä fe­mi­nis­ti
La­pu­an lai­dal­ta