Jo­kai­sen suo­ma­lai­sen tu­li­si osa­ta hiih­tää.

Ui­mi­sen li­säk­si hiih­to ni­mit­täin las­ke­taan kan­sal­lis­la­jik­si (Ylen tut­ki­mus vuon­na 2016). Ui­ma­tai­don kyl­lä ym­mär­rän, py­syy­pä hen­gis­sä pi­dem­pään tu­han­sien jär­vien maas­sa, mut­ta se hiih­tä­mi­nen... Äl­kää ym­mär­tä­kö vää­rin, minä pi­dän hiih­tä­mi­ses­tä. Sii­tä, et­tä saa rau­has­sa si­va­koi­da ja naut­tia hy­vis­tä tal­vi­ke­leis­tä. Mut­ta minä en pidä sii­tä pie­nes­tä ää­nes­tä ta­ka­rai­vos­sa, joka sa­noo, et­tä joka tal­vi pi­tää hiih­tää.

Se pie­ni ää­ni is­tu­tet­tiin kor­vie­ni vä­liin ala-as­teel­la hie­nol­la 1980-lu­vul­la. Joka tal­vi kier­ret­tiin rin­kiä kou­lun vie­rei­sel­lä pel­lol­la. Sään­nöl­li­ses­ti kil­pail­tiin sii­tä, kuka oli no­pein. Mei­kä­si­va­koi­ja ai­na vii­mei­se­nä kym­me­nen sent­ti­met­rin lu­mi­paa­kut suk­sien poh­jis­sa.

Ala-as­teel­la hiih­tä­mi­nen ei ol­lut ki­vaa, kun oli ai­na pak­ko hiih­tää ja ai­na pak­ko hiih­tää kil­paa. Opin naut­ti­maan täs­tä ur­hei­lu­la­jis­ta vas­ta ai­kui­se­na, kun ei enää ol­lut­kaan pak­ko vaan sai hiih­tää sil­loin, kun ha­lu­si.

Tänä tal­ve­na suk­set on otet­tu esiin ke­sä­te­loil­ta ja siel­lä ne kat­so­vat syyt­tä­en, et­tä la­dul­le sii­tä. Mut­ta kun ei hu­vi­ta. Tänä tal­ve­na ke­lit ovat vaih­tu­neet niin vauh­dil­la, ko­vis­ta pak­ka­sis­ta ve­si­sa­tee­seen ja taas ta­kai­sin, et­tä rai­kas pik­ku­pak­kas­sää ei ole eh­ti­nyt hou­kut­te­le­maan pe­rin­teis­tä lyk­ki­mään. Ei ole eh­ti­nyt ole­maan sel­lais­ta han­ki­kan­toa niin pit­kään, et­tä tal­vi­au­rin­ko oli­si saa­nut läh­te­mään pel­to­ja pit­kin luis­te­le­maan. Van­han nai­sen hou­kut­te­lu on kuul­kaas kes­tä­vyys­la­ji, ei pi­ka­py­räh­dys.

Niin et­tä on­ko pak­ko.

Pak­ko te­kee mo­nes­ta mu­ka­vas­ta asi­as­ta ikä­vän vel­vol­li­suu­den. Vaik­ka kuin­ka on kiva men­nä har­ras­ta­maan, niin jos miel­tää sen pa­kok­si, ilo ka­to­aa. Sitä pi­täi­si aja­tel­la mo­nes­ta pa­kol­li­ses­ta asi­as­ta, et­tä minä saan teh­dä tä­män, tai minä saan men­nä tuon­ne. Töi­hin­kin oli­si mu­ka­vam­pi men­nä sil­loin, kun sin­ne saa men­nä, kuin sil­loin, kun on pak­ko.

Kun on pak­ko sii­vo­ta, niin ei­hän se yh­tään hu­vi­ta, mut­ta kun esi­mer­kik­si am­moi­si­na opis­ke­lu­ai­koi­na oli tent­ti seu­raa­va­na kou­lu­päi­vä­nä ja oli­si ol­lut ihan pak­ko lu­kea, niin ai et­tä, kun oli haus­ka jyns­sä­tä ham­mas­har­jal­la työ­pöy­dän laa­ti­koi­ta. Ja kyl­lä­hän se sek­si­kin al­kaa mais­tua puul­ta jos vau­va­haa­veet mie­les­sä on pak­ko ovu­laa­ti­o­ta met­säs­tää.

Eh­kä oli­si vain pa­ras nos­taa ne suk­set ta­kai­sin odot­ta­maan sel­lais­ta tal­vea, et­tä la­dut hou­kut­te­li­si­vat vä­hän te­hok­kaam­min. Hy­väl­lä tuu­ril­la sitä al­kaa­kin te­ke­mään mie­li hiih­te­le­mään heti, kun on suk­set pa­kan­nut va­ras­toon.

Ei mut­ta nyt on pak­ko lo­pet­taa. Pa­ko­ton­ta kuun­vaih­det­ta joka lu­ki­jal­le!

Ire­na Ul­vi­nen
Vih­reä fe­mi­nis­ti
La­pu­an lai­dal­ta