Ai­na jos­kus sitä ajau­tuu kul­jes­ke­le­maan muis­to­jen tie­tä, ku­ten nyt ylä­as­teen van­hem­pai­nil­las­sa. Vaik­ka mie­les­tä­ni pää­sin pe­rus­kou­lus­ta ihan hil­jan, niin on­han sitä tun­nus­tet­ta­va, et­tä ky­sei­ses­tä ta­pah­tu­mas­ta on pi­ka­puo­liin kol­me­kym­men­tä vuot­ta.

Mut­ta vuo­sis­ta viis, tun­sin ole­va­ni ihan tei­ni-ikäi­nen. Reh­to­rin pu­heen ai­ka­na oli vai­kea kes­kit­tyä is­tu­maan, ta­ka­pen­kis­sä kuis­ku­tel­tiin ja oli jo huo­no oma­tun­to myö­häs­ty­mi­sis­tä. Luok­kien muo­dos­ta­mi­ses­ta kun pu­hut­tiin, poh­din et­tei meil­tä ai­ka­naan kau­he­as­ti ky­sel­ty ke­nen kans­sa ha­lu­si sa­mal­le luo­kal­le - mut­ta ei myös­kään ky­lä­kou­lu­ja pal­jon se­koi­tet­tu.

Nuo­ri­son kans­sa kun kes­kus­tel­tiin ai­em­min eri opet­ta­jis­ta, muis­te­lin meil­lä­kin ai­ka­naan ol­leen opet­ta­jil­la lem­pi­ni­met. Lem­pi­ni­met, joi­den al­ku­pe­rä oli ka­don­nut ai­ko­jen saa­tos­sa, ja lem­pi­ni­met, jot­ka edel­leen muis­tan. Oi­ke­at ni­met ovat unoh­tu­neet. Et­tä ter­vei­siä vain Im­pul­le, Kur­rel­le, Hii­rel­le ja muil­le.

Luok­ka, mis­sä kes­kus­te­lim­me, oli kuu­lem­ma luok­ka, jos­sa ai­ka­naan is­tut­tiin jäl­ki-is­tun­to­ja (tä­män kuu­lin ar­maal­ta puo­li­sol­ta­ni, joka il­mei­ses­ti ylä­as­tei­käi­se­nä siel­lä is­tus­ke­li). Muis­tan mi­nä­kin ai­ka­naan is­tu­nee­ni jäl­ki-is­tun­nos­sa. En muis­ta, min­kä vuok­si, mut­ta muis­tan vie­lä ke­nen kans­sa. Epäi­len kyl­lä, tu­li­ko opit­tua mi­tään. Ai­na­kin eh­kä ole­maan jää­mät­tä kiin­ni, kun en muis­ta, et­tä oli­sin tois­ta ker­taa is­tu­nut.

Meil­le ker­rot­tiin van­hem­pai­nil­las­sa, et­tä ei kou­lu­ruo­ka oi­ke­as­ti ole ku­mi­pe­ru­noi­ta. Muis­tan omil­ta ajoil­ta­ni kyl­lä syö­nee­ni pää­o­sin sään­nöl­li­ses­ti kou­lus­sa ja ruo­ka oli ihan hy­vää. Mut­ta muis­tan myös ne ta­ri­nat kin­der-pe­ru­nois­ta ja ker­to­muk­set her­ne­kei­tos­ta, jos­ta sai et­siä li­han­pa­la­sia. Ne ta­ri­nat kuu­lui­vat asi­aan - tie­ten­kin nii­tä tois­tet­tiin yh­tä to­si­na tu­le­vil­le luo­kil­le. Ylä­as­teen omia tor­ni­hu­hu­ja.

Mut­ta oi nii­tä ai­ko­ja. Kol­me vuot­ta ylä­as­teel­la tun­tui kes­tä­vän kau­an. Muis­tan yhä sen ker­ran, kun kaa­duin suo­raan lä­täk­köön ja ta­ka­puo­li ku­rai­se­na ku­lui lop­pu­päi­vä. Muis­tan, kun ko­ti­ta­lou­den tun­nil­la eräs ko­kei­le­va kok­ki teki her­kul­li­sen kää­re­tor­tun, jon­ka maus­toi val­ko­pip­pu­ril­la (kan­nat­taa ko­keil­la mi­kä­li pe­rus­maut kyl­läs­tyt­tää).

Muis­tan, kun erään ka­ve­rin kans­sa ope­tel­tiin viit­to­ma­kie­len aak­ko­set ja nii­den avus­tuk­sel­la kes­kus­te­lim­me poik­ki luo­kan. Muis­tan kes­kus­te­lut, suun­ni­tel­mat, muis­tan man­kit kou­lun pi­hal­la. Muis­tan tun­nel­man, muis­tan tun­teet, muis­tan kuin­ka se oli elä­män pa­ras­ta ai­kaa!

Hy­vää ke­sä­lo­maa kou­lu­tien­sä päät­tä­neil­le!

Ire­na Ul­vi­nen
Vih­reä fe­mi­nis­ti
La­pu­an lai­dal­ta