Tie­dät­te­kö, mikä on se van­ha kli­see, joka pi­tää edel­leen paik­kan­sa? No se, et­tä nai­se­na ei saa au­to­kau­pas­sa pal­ve­lua. Edel­leen vuon­na 2019 osa au­to­kaup­pi­ais­ta luu­lee, et­tä ki­vek­siä tar­vi­taan au­to­jen os­ta­mi­seen.

Suo­mes­sa ajo­kort­ti on 3 753 765 hen­ki­löl­lä (tam­mi­kuun 2019 alus­sa). Tuos­ta mää­räs­tä noin 47 % on nai­sia, eli lä­hes puo­let ajo­kor­til­li­sis­ta suo­ma­lai­sis­ta käyt­tää ajo­neu­vo­aan il­man ki­vek­siä. Mut­ta sil­ti ne tun­tu­vat ole­van niin mo­nel­le au­to­kaup­pi­aal­le asi­ak­kaan tär­kein omi­nai­suus. Vie­lä kun ajat­te­lee, et­tä nai­se­na ei ihan hu­vin vuok­si au­to­kaup­paan kä­ve­le (tai mis­tä minä tie­dän, en minä kui­ten­kaan), jo­ten kun oves­ta si­sään kä­ve­len, niin os­to­hou­sut ovat ja­las­sa.

On­nis­tuin tam­mi­kuun alus­sa kier­tä­mään erääs­sä­kin isos­sa au­to­kau­pas­sa il­man, et­tä edes ter­veh­dit­tiin. Is­tuin, tut­kin, pot­kin ja nii­tä ren­kai­ta, ei­kä ku­kaan tul­lut ky­sy­mään et­tä “an­teek­si, voi­sin­ko aut­taa?”.

Puo­li­sen tun­tia som­pail­tu­a­ni et­sin kat­seel­la­ni myy­jiä. Huo­ma­sin hei­dät la­si­ko­pis­saan liik­keen kes­ki­tie­noil­la ja heil­lä oli il­mei­ses­ti jo­tain tär­ke­ää ja haus­kaa me­neil­lään kes­ke­nään. Sil­loin to­te­sin, et­tä eh­kä vien kuk­ka­ro­ni muu­al­le ja niin tein.

Asi­a­kas­pal­ve­li­ja­na ikä­ni toi­mi­nee­na olen op­pi­nut, et­tä ei iki­nä saa asi­ak­kaan ul­ko­muo­don pe­rus­teel­la ar­vi­oi­da, kan­nat­taa­ko asi­a­kas­ta pal­vel­la - jo­kai­nen asi­a­kas on yh­tä ar­vo­kas. Vaat­teet ei­vät tee ih­mis­tä, ei­vät­kä vaat­teet ku­vaa sitä, pal­jon­ko on val­mis tuot­tees­ta tai pal­ve­lus­ta mak­sa­maan.

Meil­lä ih­mi­sil­lä on tai­pu­mus teh­dä ih­mi­sis­tä pää­tel­miä ul­ko­nä­ön pe­rus­teel­la. Sitä teh­dään pa­rin­ha­ku­tar­koi­tuk­ses­sa, rek­ry­toi­des­sa, asi­a­kas­pal­ve­lus­sa, ihan vain tu­tus­tu­es­sa uu­siin ih­mi­siin. Tut­ki­muk­sen mu­kaan ih­mi­nen päät­te­lee, on­ko toi­nen luo­tet­ta­va en­nen kuin edes on mah­dol­lis­ta tie­tää, voi­ko ky­sei­seen ih­mi­seen luot­taa. Muu­ta­man en­sim­mäi­sen se­kun­nin ai­ka­na ih­mi­sen ai­vot ovat teh­neet use­an ar­vi­on sii­tä, mil­lai­nen nä­ke­mäm­me ih­mi­nen on - ei­kä omiin ai­voi­hin voi lop­pu­jen lo­puk­si näis­sä asi­ois­sa luot­taa.

Olem­me men­nei­syy­tem­me van­ke­ja - jos ta­paa­mam­me ih­mi­nen muis­tut­taa jo­ta­ku­ta, jos­ta em­me pi­tä­neet ai­vom­me ajat­te­le­vat, et­tei tä­män­kään kans­sa tul­la toi­meen. On­nek­si voim­me kui­ten­kin op­pia pa­rem­mak­si.

Niin ja se au­to? Os­tin au­ton sel­lai­ses­ta liik­kees­tä, joka pal­ve­li mi­nua asi­ak­kaa­na. Ja hy­vin pal­ve­li­kin.

Sy­väl­li­siä toi­sia vai­ku­tel­mia kai­kil­le!

Ire­na Ul­vi­nen
Vih­reä fe­mi­nis­ti
La­pu­an lai­dal­ta