Uu­ti­sia kat­so­es­sa tu­lee usein sel­lai­nen tun­ne kuin maa­il­ma oli­si pa­hem­pi paik­ka kuin se to­del­li­suu­des­sa on­kaan. So­tia tun­tuu ole­van maa­il­man joka kol­kas­sa ja uu­sia konf­lik­te­ja puh­ke­aa joka viik­ko. Mi­nun iha­na eka­luok­ka­lai­nen pik­ku­sis­ko­ni jo poh­ti pe­läs­ty­nee­nä, voi­si­ko sota tul­la tän­ne meil­le­kin, ai­van ko­ti­nur­kil­le, as­ti. Jos­kus ruo­ka­pöy­däs­sä olem­me ereh­ty­neet pu­hu­maan Ve­nä­jäs­tä ja sen ede­sot­ta­muk­sis­ta, ja pie­ni sis­ko­ni on var­maan­kin sii­tä saa­nut vai­kut­tei­ta.

So­dan pel­ko ei ole vain pik­ku­tyt­tö­jen jut­tu. Asia kos­ket­taa ihan ai­kui­si­a­kin. Var­maan­kin jo­kai­nen on jos­kus py­säh­ty­nyt miel­tä jär­kyt­tä­vien uu­tis­ten koh­dal­la ja miet­ti­nyt, voi­si­ko täl­lais­ta ta­pah­tua suh­teel­li­sen tur­val­li­ses­sa Suo­mes­sa. Vas­taus on, et­tä voi­han se ol­la mah­dol­lis­ta. Glo­baa­lis­sa maa­il­mas­sa ei iki­nä tie­dä, mit­kä asi­at maa­il­mal­ta vai­kut­ta­vat myös eli­no­loi­hin Suo­mes­sa.

Me­dia ja uu­ti­soin­ti vai­kut­ta­vat ih­mis­ten ajat­te­luun, se on var­maa. Tie­ten­kin on tär­ke­ää, et­tä myös ikä­vis­tä maa­il­man ta­pah­tu­mis­ta uu­ti­soi­daan. Se kuu­luu sa­nan- ja leh­dis­tön­va­pau­teen, ja kan­sa­lais­ten on hyvä ol­la jol­lain ta­sol­la tie­toi­sia sii­tä, mikä on juu­ri nyt ajan­koh­tais­ta, muu­al­la­kin kuin omas­sa ko­ti­pi­tä­jäs­sä. Mut­ta on tär­ke­ää kiin­nit­tää huo­mi­o­ta sii­hen, et­tä myös po­si­tii­vi­sis­ta asi­ois­ta ja ke­hi­tyk­ses­tä ker­ro­taan. Uu­ti­set ei­vät saa maa­lail­la meil­le lii­an synk­kää ku­vaa maa­il­man ti­las­ta. Ke­hi­tys­tä kui­ten­kin ta­pah­tuu joil­la­kin konf­lik­ti­a­lu­eil­la. Se on eh­kä hi­das­ta, mut­ta sitä ta­pah­tuu kui­ten­kin.

Li­säk­si uu­ti­sia seu­raa­mal­la saa sen ku­van kuin ka­duil­la liik­ku­es­saan myö­hään il­lal­la jou­tuu var­mas­ti pa­hoin­pi­del­lyk­si, ta­pe­tuk­si tai ties mitä. Ri­kos­ten mää­rä Suo­mes­sa on to­del­li­suu­des­sa vä­hen­ty­nyt ku­lu­nei­na vuo­si­kym­me­ni­nä. Lii­an synk­kä uu­ti­soin­ti voi saa­da mei­dät pel­kää­mään ym­pä­ris­tö­äm­me, vaik­kei suo­ra­nais­ta tar­vet­ta sii­hen edes oli­si. Elä­mään­sä ei kan­na­ta pi­la­ta tur­hal­la mu­reh­ti­mi­sel­la, jos sii­hen ei ole ai­het­ta. Va­ro­vai­nen kan­nat­taa toki ai­na ol­la, mut­ta pel­ko enem­män­kin kah­lit­see kuin suo­je­lee. Ai­ka usein.

Asi­oi­den uu­ti­soi­mi­nen te­kee ih­mi­set ajoit­tain erit­täin tyh­mik­si. Poik­keuk­sel­li­set sää­ti­lat, his­to­ri­al­li­sen läm­pi­mät ke­väät yms. huo­ma­taan vas­ta sil­loin, kun niis­tä on löö­pit suu­rel­la fon­til­la. It­sel­le­ni­kin on käy­nyt niin, et­ten ole edes huo­man­nut jo­ta­kin kes­kus­tan uut­ta ra­ken­nus­ta ra­ken­net­ta­van kuin vas­ta sil­loin, kun sii­tä ker­rot­tiin La­pu­an Sa­no­mis­sa. Vaik­ka olin kul­ke­nut alu­een ohi mon­ta ker­taa, en ol­lut kiin­nit­tä­nyt mi­tään huo­mi­o­ta ym­pä­ris­töö­ni. Näin käy var­maan ai­ka mo­nel­le meil­le, kou­luun, kaup­paan, töi­hin ja har­ras­tuk­siin ru­tii­ni­no­mai­ses­ti mat­kaa­val­le.

Sitä vain yri­tän sa­noa, et­tä vaik­ka me­dia pus­kee ulot­tu­vil­le jo­kai­ses­ta lait­tees­tam­me, sen ei sai­si ai­heut­taa sitä, et­tä unoh­dam­me kat­soa ym­pä­ril­lem­me ja pan­na asi­oi­ta mer­kil­le ai­van omil­la sil­mil­läm­me. Uu­ti­soin­nil­le ei saa an­taa myös­kään lii­kaa val­taa, kos­ka se­kin voi ol­la jos­kus puo­lu­eel­lis­ta ja tur­haa pel­koa ai­heut­ta­vaa. Me­dia kaik­ki­ne muo­toi­neen ei ole elä­mää suu­rem­pi il­miö.

Ai­no Ojut­kan­gas