Se on pe­rin­tei­nen tun­nin aloi­tus, jon­ka ky­syn jo­kai­sel­ta op­pi­laal­ta­ni noin 35 ker­taa lu­ku­vuo­den ai­ka­na. Usein ky­sy­mys kui­ta­taan pa­ril­la sa­nal­la, toi­si­naan se kir­voit­taa run­saan pu­he­tul­van. Pie­ni het­ki riit­tää tun­nis­ta­maan päi­vän fii­lik­sen. Nuo­tit te­li­neel­le ja soi­tin sy­liin, täs­tä tämä läh­tee!

Jos ja­lat ek­sy­vät rul­lal­le tuo­lin al­le, ne kan­nat­taa hou­ku­tel­la nyt ryh­dik­kääs­ti esiin! Soit­to­tuo­lil­la ei is­tu­ta ai­van sa­maan ta­paan kuin sof­fal­la ja kä­sien­kin asen­to on syy­tä ot­taa huo­mi­oon. Soit­to su­juu mai­ni­os­ti ja läk­sy­kap­pa­le on edis­ty­nyt, ko­to­na on jäl­leen teh­ty hy­vää työ­tä! Jat­ke­taan kap­pa­lees­sa eteen­päin: lu­e­taan nuot­te­ja, mie­ti­tään so­pi­via sor­mi­tuk­sia ja käy­dään läpi ryt­me­jä. Tun­nil­la ope­tel­tu uu­si asia so­vi­taan läk­syk­si. Kun muu­ta­man vii­kon pääs­tä tämä tä­nään har­joi­tel­tu koh­ta su­juu mal­lik­kaas­ti, voi­daan al­kaa miet­tiä, mil­lä tyy­lil­lä kap­pa­let­ta voi­si soit­taa ja min­kä­lai­sia tun­tei­ta se he­rät­tää.

Soit­to­tun­nil­la on pääs­ty hy­vin vauh­tiin ja täs­sä vai­hees­sa voi­si lu­raut­taa as­tei­kon tai pari. As­tei­kot ovat oi­va tapa tu­tus­tua omaan soit­ti­meen ja nii­den kaut­ta te­o­ri­ao­pe­tuk­ses­sa opi­tut asi­at he­rää­vät käy­tän­töön. As­teik­ko­soit­to on par­haim­mil­laan ar­jen mind­ful­nes­sia: yk­sin­ker­tais­ta ja kau­nis­ta lii­ket­tä ää­nel­tä toi­sel­le.

Nyt eh­di­tään soit­taa vie­lä tois­ta­kin kap­pa­let­ta. Su­ju­vuu­des­sa on toi­vo­mi­sen va­raa, vaik­ka sel­väs­ti yri­tys­tä on ol­lut! Poh­di­taan het­ki on­gel­maa, tar­kas­tel­laan ryt­miä ja syy­nä­tään sor­mi­tuk­set, teh­dään tar­vit­ta­vat muu­tok­set. Sit­ten haas­ta­via tah­te­ja tois­te­taan ai­na­kin sata ker­taa, ku­ten moni pik­kuop­pi­las eh­dot­taa. No jaa, kym­me­nen tois­toa sa­mas­ta koh­das­ta saa jo usein ih­mei­tä ai­kaan!

Oma luo­vuus pää­see lois­ta­maan, kun ryh­dy­tään imp­ro­vi­soi­maan tai hah­mot­te­le­maan omaa sä­vel­lys­tä. Hen­ki­lö­koh­tai­sen soit­to­tun­nin yh­tey­des­sä saa­te­taan soit­taa yh­des­sä mui­den soit­ta­jien kans­sa ja vä­lil­lä käy­tä­väl­lä odot­ta­va rou­da­ri (lue: van­hem­pi tai iso­van­hem­pi) voi pääs­tä mi­ni­kon­sert­tiin.

Ai­na tu­lee eteen nii­tä­kin ai­ko­ja, kun soit­to ei mais­tu. Usein soit­to­har­ras­tus sil­ti jat­kuu ja haas­ta­vien ai­ko­jen läpi kul­je­taan yh­des­sä soit­ta­jan, per­heen ja opet­ta­jan voi­min. Toi­si­naan taas ki­pe­rä­kin kap­pa­le voi val­mis­tua muu­ta­mas­sa vii­kos­sa. Täs­sä on eh­kä kyse sii­tä kuu­lui­sas­ta ins­pi­raa­ti­os­ta.

Yh­del­tä op­pi­laal­ta kuu­lee vii­kon par­haan vit­sin, toi­sen kans­sa voi pu­hua tu­le­van ko­keen ai­heis­ta. Ope tie­tää kis­so­jen, koi­rien ja lem­pi­peh­mo­le­lu­jen ni­met. Soit­to­tun­nil­la ei opi­ta vain oman inst­ru­men­tin hal­lin­taa, soit­to­tun­nil­la ope­tel­laan elä­mää.

Ei muu­ta kuin en­si viik­koon!

Jon­na Pirt­ti­jo­ki-He­la­nen
Har­mo­ni­kan­soi­ton opet­ta­ja,
La­pu­an mu­siik­ki­o­pis­to