Voi kuul­kaas, nos­tan hen­kis­tä hat­tua jo­kai­sel­le opet­ta­jal­le. Täs­sä on nyt kuu­kau­si puur­ret­tu etä­kou­lus­sa (oman sekä jäl­ki­kas­vun) ja ko­vil­le ot­taa. On pi­tä­nyt ope­tel­la as­kar­te­le­maan es­ka­ri­lai­sen kans­sa, pää­si­äi­sas­kar­te­lu­ja oli­vat pupu ja tipu ja ai­na ei ai­kui­sen tai­dot rii­tä. Ylä­as­te­lai­sen kans­sa on jou­tu­nut poh­ti­maan, mitä on kon­junk­tio ja mitä te­kee sent­ri­fu­gi, asi­an­tun­ti­jak­si täy­tyy tul­la het­kes­sä, et­tei ar­vo­val­ta ka­ri­se. Sil­lä kyl­lä­hän äi­ti tie­tää kai­ken.

Näin nel­jän sei­nän si­säl­lä kun ol­laan, on hyvä sil­ti pi­tää kiin­ni ru­tii­neis­ta, kou­luun lai­te­taan vaat­teet yl­le vaik­ka kuin­ka oli­si mu­ka­vam­paa juok­sen­nel­la na­ku­na. Olem­me myös pi­tä­neet kiin­ni vä­li­tun­neis­ta, kos­ka kyl­lä ko­ti­o­pet­ta­ja tar­vit­see hen­gäh­dys­tau­on.

Ruo­ka­tun­neik­si myös teh­dään kun­non ruo­ka. Ol­laan vie­lä­pä yri­tet­ty teh­dä sa­mo­ja ruo­kia kuin lap­sil­la oli­si nor­maa­lis­ti kou­lu­ruo­ki­na. On puu­ro­päi­vä, on keit­to­päi­vä, on ol­lut ka­la­pih­ve­jä ja li­ha­pul­lia, olen keit­tä­nyt rii­siä ja olen teh­nyt muu­sia. En kui­ten­kaan ole trau­ma­ti­soi­nut lap­sia pe­rin­tei­sel­lä til­li­li­hal­la tai si­lak­ka­pih­veil­lä, jot­ka it­se yri­tän vie­lä­kin ak­tii­vi­ses­ti unoh­taa.

Olen ol­lut erit­täin kii­tol­li­nen ylä­as­te­lai­sen ko­ti­ta­lous­tun­neis­ta. Teh­tä­vä­nä on ol­lut mm. sii­vo­a­mis­ta ja pyy­kin­pe­sua. Ala­kou­lu­lai­set puo­les­taan ovat pääs­seet kä­si­työ­tun­nil­la jär­jes­te­le­mään vaa­te­huo­net­taan. Ko­vas­ti odo­tan, et­tä kot­sas­sa (näin nuo­ri­so ko­ti­ta­lout­ta kut­suu, toim. huom.) ryh­dy­tään lei­po­maan. Vaik­ka näin ko­ron­tee­nis­sa on­kin tul­lut lei­vot­tua pal­jon enem­män kuin ai­em­min. Olen­kin eh­ti­nyt jo poh­tia, et­tä ves­sa­pa­pe­rin si­jaan oli­si pi­tä­nyt hamst­ra­ta lei­vin­pa­pe­ria. En­kä ole muu­ten ai­noa, joka on in­nos­tu­nut lei­po­maan. Käsi ylös kuka muu on kus­kan­nut kau­pas­ta ko­tiin pit­käs­tä ai­kaa hii­vaa ja veh­nä­jau­ho­ja!

Huo­no puo­li täs­sä etä­o­pe­tuk­ses­sa on kyl­lä se, et­tä omat kou­lu­ju­tut jää­vät il­toi­hin ja vii­kon­lop­puun. Ei vain eh­di ajat­te­le­maan enää ai­kui­so­pis­ke­li­jan jut­tu­ja sa­maan sop­paan. Mut­ta toi­saal­ta, on­nek­si kaik­ki il­ta­har­kat on pe­rut­tu, niin eh­tii kyl­lä.

Täs­sä muu­ten on vaa­ral­li­nen yh­dis­tel­mä, kun lei­po­mi­nen on li­sään­ty­nyt ja lii­kun­ta­har­kat lop­pu­neet. On­nek­si esi­koi­nen on in­nos­tu­nut eri­lai­sis­ta lii­kun­ta­haas­teis­ta nyt ko­toi­lu­ai­kaan ja sii­nä si­vus­sa pää­see it­se­kin huh­ki­maan. In­ter­ne­tin ih­me­maas­ta löy­tyy jo­kai­sel­le var­mas­ti pas­se­li jump­pa­oh­je, jos oma mie­li­ku­vi­tus ei rii­tä. Ja se on vä­hän kuin har­joit­te­li­si ka­ve­rin kans­sa, kun joku toi­nen­kin siel­lä ruu­dun ta­ka­na pun­ner­taa.

Eläm­me eri­lai­sia ai­ko­ja, ja täs­tä­kin kyl­lä sel­vi­äm­me. Jat­ke­taan nii­den kä­sien pe­se­mis­tä, kyl­lä tämä täs­tä!

Ire­na Ul­vi­nen
Vih­reä fe­mi­nis­ti
La­pu­an lai­dal­ta