Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Kotiseutujulkaisu Lapuan Joulu ilmestyy tänäkin vuonna joulunpyhien iloksi. Lehteen voi kirjoittaa tekstejä kuka tahansa, ja tyylilaji on vapaa. Kirjoitusten on oltava perillä 6.10., ja osoite on wilkunaseura@gmail.com.
Lataamossa asentajana Matti Holman roolissa nähdään Konsta Laakso. Matti on mukana myös palokunnassa.
Tohtorismies Pirkka (Aleksi Falk) ja Likka (Heidi Pouhula) ovat pitäneet seurustelusuhteessaan parin vuoden tauon ja nyt olisi aika kihlajaisten näytelmässä Eila, Rampe ja huonot keenit.
Maria Ulviselta on Patruunagalleriassa esillä muun muassa ”Tango in the woods” eli tango metsässä.
Mauno Vähämäen ”Lapuanjoki” on viljankeltaista kultaa.
Tuomiokiron kuoro harjoitteli Juliaana Kellokosken kanssa tulevaa syksyn juhlakonserttia varten.
Jenna Perälä ja Emmi Latvala ovat Lapuan taidekoulun historian ensimmäiset tanssitaiteen päättötodistuksen suorittaneet opiskelijat.
Matti Tainion valokuva "Alikulku". (Kuva: Iina Sihvonen).
Hopearinteessä on esillä Jukantuvan asiakkaiden tekemä taidenäyttely.
Veteraanikuorossa laulaa vielä yksi sotaveteraani, Heikki Isoluoma, joka kuvassa keskellä eturivissä. Kuoron tärkein tehtävä on ollut sävelin saatella veteraaniveljet ja sisaret ajan iäisyyteen.
Saara ja Markku Hakola, tytär ja isä, ovat yhdistäneet luovuutensa yhteiseen näyttelyyn.
Mestoil-tapahuman käytännön järjestelyistä vastaavat Seinäjoen ammattikorkeakoulun kulttuurituottajaopiskelijat.
Tänä lukuvuotena taidekoulussa käsiteltiin aihetta ”maa” monesta näkökulmasta.
Siirilän oma mies Kalle Lahtinen eli artistinimeltään Kullervo julkaisee uusia biisejä tasaiseen tahtiin. Viimeisin, "Messias", sai messevät arviot YleXin hiphoppia soittavalta Lyömättömät-ohjelmalta. Kullervon voi nähdä toukokuussa Lapualla, kun hän tulee esiintymään Mestoil-tapahtumaan Vanhaan Paukkuun 6.5.
Eemeli Siekkinen
Veli-Matti Assila (oik.) on vakuuttava, herkkätuntoista ranskalaista lääkäriä esittävä oikeasti vakuutuspetoksen tehnyt kuolleista herännyt aviomies. Terveyskylpylän muu väki ihmettelee. Vasemmalta Irena Ulvinen, Maria Haapanen ja Jussi Muilu.
Tarja Kojola
Marianne Hietalan taulut tuovat iloa ja kesän tuntua myös Saarenpääkodin asukkaille.
Kotamäki Company suunnittelee lähtevänsä kesällä musaturneelle ympäri Suomen. Retkisuunnitelmat mielessä bändi, Jesse Lehto, Lauri Kotamäki, Severi Hietala, Sampsa Kujala ja Olli Sippola, ovat julkaisseet uuden singlen ja musavideon.
J-P Niemelä
Helluntaiseurakunnassa nähdään palmusunnuntaina musikaali pääsiäiskertomuksesta.
Honkasalon maisemia Laatokalla eri vuodenaikana.
Pohjanmaan valokuvakeskuksessa on esillä jalkapalloaiheinen näyttely mielenkiintoisella näkökulmalla.
Korutaiteilija Christine Jalio sai mahdollisuuden pohtia taiteensa kautta urheilijaa ja urheilun merkitystä ihmiselle. Meneekö urheilun ohitse mikään ja jos niin mikä?
Kanttori Juliaana Kellokoski on iloinen, että nuorisokuoro on jälleen voinut aloittaa harjoitukset ja saanut riveihinsä laulajia yli kuntarajojen. Kellokoski johtaa nuorisokuoron lisäksi myös tuomiokirkonkuoroa.
Timo Erkkilän "Laidunnus".
Timo Erkkilä
Musiikinopettaja Anni Luoma etenee laulajanurallaan. Perjantaina julkaistaan "Pitkospuut", jossa kuvaillaan parisuhteen karikoita.
Lapualainen artisti Charlotta Saari voitti aikoinaan Tangonuori-kisan, ja siitä lähtien on kertynyt menestystä monilla lauluareenoilla. Tuoreimpana laulaja voitti Loistava Laulaja -kisan viime viikonvaihteessa.
Antti Ojalan talletuskokoelmasta teos Ympäristötekijöitä. Vuodelta 1971.
Standing Crew julkaisee tällä viikolla uutta musiikkia ja soittaa pari julkkarikeikkaa maakuntakeskuksessa. Tuore solisti Pertti Ahokas edessä, takana basisti Tommi Ilkka (vas.), rytmikitaristi Mikko Hamm, leadkitaristi Jussi Luomala ja rumpali Jari Prinkkilä.
Kalevi Ahokas
Ripsu Hongisto-Salmi nauttii kuvaushetkistä, jotka ovat sekä hektisiä ja innostavia.
Matthew De Groat oppi muun muassa ymmärtämään paremmin suomalaista hevirokkia, kun koki marraskuun Lapualla.
Silja Puranen ja Talvipuutarha -näyttely Pohjanmaan valokuvakeskuksessa.
Kaisu Hildénin maalauksia on esillä Patruunagalleriassa.
Lapualla kuullaan lauantaina urkumusiikkia maailman huipulta, kun Notre Damen urkurit Vincent Dubois ja Johann Vexo konsertoivat tuomiokirkossa.
Fingerpori - Toinen tuleminen näytelmässä naurattavat mm. Jussi Muilu ja Pietu Korpi-Käkelä. Kuva Pinja Palosaari
Jälkineuvostoliittolaisiin aktivistitaiteilijoihin lukeutuva Konstantin Benkovich työskenteli Lapualla pari kuukautta.
Lapualaislähtöinen Antti Pitkäjärvi sanoo ihailleensa ammattimuusikkoja jo nuoruusvuosinaan. Sellainen hänestä itsestäänkin tuli. Kuva Hannu Ranta
Niko Halosen komea kuva Simpsiöltä sijoittui kolmanneksi Etelä-Pohjanmaan liiton #HuomisenLakeus-kuvahaasteessa 300 kuvan joukosta. Tuomariston mielestä kuva osoittaa muun muassa, että korkealta kelpaa tähytä kauas tulevaan.
Niko Halonen
Ammattikorkeakoulu Novian opiskelijoiden valokuvia esillä Vanhassa Paukussa.
Tomi Paldanius esittää lauantaina Alajoki-salissa tuttuja pop-klassikoita muun muassa Dire Straitsilta, The Queenilta, Cutting Crewlta.
Charlie Babbitt (Jussi Muilu, vas.) on kovan paikan edessä, kun elämään ilmaantuu yhtäkkiä autistinen veli Raymond (Jani Lehto). "Sademiehen" ehtii nähdä Hiomolla vielä lokakuun ajan.
Ohjaaja Toni Kurkimäki, tuottaja Pekka Pohjoispää ja käsikirjoittaja Tuukka Haapamäki kertoivat mitä kuuluu tällä hetkellä Lapua 1976 elokuvan tuotannolle.
Sait multa ruusun se rentun ruusu on, lausui Timo Kohtamäki tunnetun biisin sanoja runon muodossa. Leo Tuomaala ja Neea Takaluoma soittivat.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?