

Viikko
Kuukausi
6kk
Häjylive Oy onnistui saamaan Lapuan Sanomien tämän vuoden joulukonserttiin vahvaäänisen tähtitenorin, Jarkko Aholan. Kuva: Marek Sabogal
Lapuan Sanomien tämän vuoden joulukonsertin Lapuan tuomiokirkossa tähdittää 9.12. muusikko Jarkko Ahola.
Konsertin järjestäjän edustaja Petri Valtee kertoo, että Häjylive Oy on yrittänyt Aholaa jo vuosia joulukirkkoon esiintymään.
– Vihdoinkin yrittäminen palkitaan. Jarkko on ehkä odotetuin esiintyjä joulukonserttiin, Valtee iloitsee.
Hän uskoo, että moni on tutustunut rocktenorina tunnetun Aholan musiikilliseen antiin jo Teräsbetoni-yhteen solistina.
–Nyt voimme ylpeänä tarjota ainoan konsertin Etelä- Pohjanmaalla Lapuan tuomiokirkossa, yhteistyössä Lapuan Sanomien kanssa. Lapuan tuomiokirkossa on akustiikaltaan ja tunnelmaltaan upeat puitteet tulkinnoille, Valtee jatkaa.
Hän luonnehtii, että kyseessä on yksi valtakunnan mahtavaäänisimmistä artisteista.
– Hänen tulkintansa tutuista joululauluista saa kappaleet aivan uusiin sfääreihin.
Jarkko Ahola pitää odotetun joulukiertueensa ympäri Suomen marras-joulukuussa. Joulun taikaa yleisölle tuovat konsertit ovat tarjonneet kuulijoilleen yli vuosikymmenen ajan mieleenpainuvia hetkiä unohtumattomien suomalaisten sävelmien ja ulkomaisten klassikoiden myötä.
Näiden rinnalla paikkaansa ovat vakiinnuttaneet Aholan julkaisemat uudet kappaleet Taivas korkealla (2022) sekä Joulurauhaa päälle maan (2025).
Myös Elämäni biisistä tunnetun Aholan joulukiertuetta on tänä vuonna edeltänyt konserttisalien, festivaalien sekä ulkoilmakonserttien tarjonta lukuisilla paikkakunnilla.
Ennen joulun kiertuetta Aholalla on vielä neljän konsertin mittainen Hienoimmat ja suurimmat -konserttisalikiertue, joka tuo klassikoiden loistoa syyshämärään.
Lapuan Sanomat tarjoaa tilaajilleen mahdollisuuden ostaa jouklukonserttiin etuhintaisen konserttilipun. Liput ovat jo myynnissä lippu.fi -palvelussa ja tulevat syksyn mittaan myyntiin Lapuan Sanomien toimistoon.