Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Lähetysjuhlien yleisöä. Kuva Mervi Viuhko .
Mitä on lähetystyö nykyaikana -paneelikeskustelun juontaja Ilona Untamala ja panelistit Pauliina Parhiala, Teija Lievonen, Jussi Peräaho ja Vesa Häkkinen. Kuvat: Minna Ylimäki-Hemminki
Elonkerjuu tarjoilee taattua suomirockia Ritafesteillä.
Lapuan lukiossa opiskelevien Oskari Koiviston, Amanda Kultin, Amalia Alatalon ja Enni Utriaisen mielestä kampuksella ei tapahdu näkyvää kiusaamista. Kuva: Nuutti Rinne
Iso koulu, isot haasteet? Yläkoulussa on tarvittu viime aikoina usein poliisia rauhoittamaan tilanteita. Arkistokuva
Tiistenjoella kuullaan tutkittua tietoa sankarihautausmaasta kaatuneiden päivänä, jota vietetään ensi sunnuntaina.
Lapualaisen Hannele Suvannon pitkä prosessi väitöskirjan parissa huipentui väitöstilaisuuteen perjantaina 8.5. Tutkimus käsittelee vallan epätasapainoa suomalaisessa ruokaketjussa.
Jarmo Panula
Lapualaismaisemat ja Saarenpään maalaismiljöö pääsevät esiin valtakunnallisessa draamatuotannossa, kun siellä kuvattiin Tasamaa draamasarjaa Ylelle. Tekijöitä oli liikkeellä paljon.
Harri Nieminen/Event House
Arkistokuva
Kaupungintalon uudetkin katto- ja harjatiilet vastaavat mahdollisimman tarkasti alkuperäisiä. Tässä katto paljastamista ja sääsuojauksien purkamista vaille valmis.
Kuvat Kennet Vikström, Vikströms Plåtslageri
Markkinat alkoivat aurinkoisessa säässä.
Pian ruokakuljetusrobotit ilmestyvät Lapuankin katukuvaan.
Anssi Vuohelainen
Vs. osastonhoitaja Mia Heimovirta tarkasti pois lähteviä tarvikkeita Lapuan vuodeosaston käytävällä viimeisinä päivinä ennen osaston sulkeutumista. Hoitovälineitä siirrettiin hyödynnettäväksi muihin yksiköihin. Kuva: Minna Vainionpää
Bongaa päivä pihalla -tapahtumassa lasketaan, kuinka monta lajia pihapiiristä löytyy yhden kevätpäivän aikana. Tässä pihapiirin vakivieras punakylkirastas. Kuva: Minna Vainionpää
Seminaarin luennoitsijat toivat hyviä näkemyksiä kuulijoille. Vasemmalta Riitta Kemppainen, Marjatta Kalliala, Kai Lehtisalmi ja Liisa Keltikangas-Järvinen.
Vuodeosasto on pois, mutta terveyskeskuksessa vastaanottopalvelut jatkuvat. Tiloissa toimivat myös röntgen, laboratorio, hoitotarvikejakelu, kotisairaala/päiväsairaala, aikuisneuvola/diabetesneuvola ja kiinteistöhuolto. Kuvat: Minna Vainionpää
Tapio Mäntynen ja Risto Kangas ovat tyytyväisiä, että Lapua Motor Show on saanut maineen käymisen arvoisena tapahtumana. Kuvat: Nuutti Rinne
Tämä vapaaehtoisten ja työntekijöiden joukko on toteuttamassa Lapuan Lähetysjuhlia.
Lapuan kristillisen opiston kuoro johtajanaan Maunu Malkamäki.
Kunnon kuntalainen Norma Mäkynen on tullut laviksesta ja vesijumpista lähes suoraan palkintojenjakotilaisuuteen. Seuraavaksi hän menee ohjaamaan gospel-jumppaa.
Tältä museon tupa näytti rymyämisen jäljiltä.
Kansallista veteraanipäivää vietettiin maanantaina 27.4. Kauhajärven koululla olivat aamulla seppeleenlaskijoina Niilo-Jussi Koivisto ja Eerika Riihimäki, airueina toimivat koulun oppilaista Juho Puputti ja Ella Perälä. Kuva: Minna Suominen
Lankilassa siltatyömaalla asiat etenevät, tiistaina asennettiin isoja lohkoja paikoilleen korkean nosturin avulla. Kuva: Hanna-Maria Kortesoja.
Lapuan Energia Oy juhli Makasiinintiellä avoimin ovin 50 täyttä vuottaan. Kuvat: Nuutti Rinne
Posti tiedottaa, että Leppäsen uuden kyläkaupan pihaan tulee Lapuan ensimmäinen Postin ulkoautomaatti.
Ystävyyskunta Hohenlockstedtistä oppilaita ja kaksi opettajaa saapuivat yläkoululle ja päivään saatiin hyvä alku asettumalla yhteiskuvaan isännät ja vieraat.
Eskarilaiset Aino Pulkkinen ja Tyyti Möttönen lukevat eskariopettaja Marjo Kankaalle.
Aana Vainio kävi tarkastelemassa, joko kuusenkerkät ovat aluillaan. Niitä voi hyödyntää oivina luonnonantimina.
Sirpa Nukala on johtanut pitkään Lapuan Sekakuoroa. Valtikan ottaa nyt vastaan Teija Karvonen. KUVA: MIRA UUSIHAUTA- KOIVU
Seppo Tamminen käy ulkovarastossa katsomassa, miten kevätkylvökset voivat. KUVAT: MIRA UUSIHAUTA-KOIVU
Noin 15 kilometrin tiesuunnitelma välillä Viemerö Rannanjärvi on päivitetty ja edennyt viralliseen käsittelyyn. Kuulutus on nähtävillä 22.5. saakka.
Miia Hietaniemi kierteli sparraamassa pienryhmissä. Katja Korkiamäki ja Anne Jutila pohtivat Kauhajärven asioita, etänä oli mukana Kirsi Ojala.
Tero Ala-Nissilälle Männikön koululla pidetty kyläilta oli tutussa ympäristössä.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?