Viikko
Kuukausi
6kk
Jussi Lähde
Heikki Salo ja Tuija Rantalainen ovat vetäneet kymmeniä leirejä ja työpajoja erilaisille lauluntekijöille, niin ammattilaisille kuin harrastajillekin. Lakaluoman kylätalolla elokuussa vietettyjen neljän työpajapäivän myötä he olivat uuden äärellä.
– Emme ole koskaan vetäneet työpajaa, jossa on annettu rajattu aihe, kuten täällä kylälaulut. On jännä juttu, mutta asetetut rajat usein laukaisevat luovuuden.Niin tälläkin kertaa, Heikki Salo pohtii innostuneena.
Elokuun aikana viisitoista lauluntekijää on osallistunut Sydänkylien kulttuuriyhdistyksen järjestämiin työpajoihin. Neljän työpajapäivän lisäksi laulutekovalmentajat ovat olleet yhteydessä tekijäkaartiin koko kuukauden ajan.
Ensin syntyivät tekstit, joissa päävalmentajana toimi Salo. Tuija Rantalainen on puolestaan opettanut tekijöille laulujen säveltämistä.
Osa kurssilaisista on lauluntekijöinä ensikertalaisia, osalla on taustaa säveltäjinä tai sananikkareina.
Lapualla syntyvät kylälaulut ovat avanneet Rantalaiselle oven aivan uuteen maailmaan.
– Olen kotoisin itärajalta Ruokolahdelta ja asun Helsingin Roihuvuoressa. Olen saanut tutustua laulujen kautta itselleni aivan uuteen maailmaan ja maisemaan, murteisiinkin, hän kertoo.
Rantalaiselle työskentely kyläaiheisten laulujen kanssa on ollut mieluisaa.
– Ihmiset kaipaavat digitaalisten yhteyksien ympäröiminä aitoja kohtaamisia ja tapaamisia. Elämä kylissä tarjoaa niitä. On hienoa huomata miten erilaisin tavoin kyläelämää voi lauluissa kuvata tai käsitellä, on arkielämän havaintoja tai todella laajoja maisemakuvia, hän pohtii.
Heikki Salo lupaa yllätyksiä myös heille, jotka saapuvat kuuntelemaan projektin päätöskonserttia.
– Todella hienoja, todella erilaisia ja yllättäviä biisejä. Kannustan paikalle, kyseessä on ainutlaatuinen elämys.
Lapualle muuttanut kanttori Riitta Jukkola ilmoittautui mukaan, jotta pääsisi käsittelemään omia tuntemuksiaan nykyisestä asuinpaikastaan Hellanmaan kylästä.
– Kokemus on ollut todella hyvä, olen samalla saanut tutustua Lapuan kyliin ja niiden ihmisiin. Olemme käyneet yllättävän syvällisiä keskusteluja ja pohdintoja lauluja laatiessamme, Jukkola pohtii.
Jukkolan omassa laulussaan hän katsoo Hellanmaan kylää pellon laidalta.
– Olen koettanut saada Hellanmaasta selvää, kirjoitan laulussa, että kylä on kuin pelto, jolla on vuoren korkuiset juuret. Vahvat juuret ja itsellisiä ihmisiä.
Oman laulunsa ovat kurssilla saaneet myös Haapakoski, syrjäkylällä kateissa olevat auton käynnistyskaapelit, Tiistenjoen kasakat sekä Hourunkosken maisemat. Mopollakin ajetaan rakkauden perässä mopo päristen.
Lapualaisia osallistujia kurssilla on Jukkolan lisäksi muun muassa Petri Auvinen, Pentti Mustamaa, Arttu Nikkari, Markku Puolijoki, Harri Seppälä, Ami Toppari ja Asko Peltola.
Sydänkylien kulttuuriyhdistyksen Jorma Kallio uskoo tekijöiden välisen yhteistyön jatkuvat myös työpajojen jälkeen.
– On ollut ilo ja kunnia seurata sitä kannustavaa ja kunnioittavaa henkeä, joka työpajapäivinä on vallinnut. Kurssilaiset ovat auttaneet toistensa laulujen syntyä ajatuksillaan ja osaamisellaan. Samalla syntyy vahvaa dokumentaatiota siitä, millaista kyläelämä Suomessa on meidän aikanamme, Kallio pohtii.
Kylä kantaa -laulutyöpajojen päätöskonsertti järjestetään perjantai-iltana 4.9. Tiistenjoen Nuorisoseuralla, kahvia on tarjolla puolta tuntia aiemmin.
Konserttiin on vapaa pääsy. Myynnissä on kymmenen euron hintainen vapaaehtoinen käsiohjelma. Hankkeen mahdollistaa Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahaston taloudellinen tuki.