Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Netta Tynjälä teki kantaa ottavan teoksen, jolla on reippaasti mittaa. KUVAT: MIRA UUSIHAUTA-KOIVU
Mira Uusihauta-Koivu
Patruunagalleria on täyttynyt nuorten oivaltavasta, taidokkaasta ja myös kantaaottavasta kuvataiteesta. Yläkoulun ja lukion oppilaiden kuvaamataidon tunneilla tehdyistä teoksista on koottu perinteinen kevätnäyttely Taiteen kosketus XV. Taiteen kosketus -näyttelyitä on ollut jo 30 vuoden ajan, ensimmäisen kerran vuonna 1996. Perinteet ovat siis pitkät ja joka kerta nuorten taidot ja töistä huokuva tekemisen innostuneisuus ilahduttaa katsojia sekä heidän opettajiaan.
– Nuorten hienoja ja oivaltavia teoksia syntyy tunneilla paljon ja isoin harmistus meillä näyttelyä kokoavilla on tietenkin se, että kaikki teokset eivät mahdu näyttelyyn, vaikka kuinka haluaisi.Näyttelyn kokoaminen on aina iso ponnistus, mutta mieleinen loppukeväinen tehtävä.
– Teoksien jyryttäminen on aina haastavaa, kertovat lukion ja yläkoulun kuvataiteen lehtori Milla Rannanjärvi ja toinen näyttelyä koonnut yläkoulun kuvataiteen opettaja Hanne Kontiola.
Kuvataiteen yläkoulun ja lukion opettajat Hanne Kontiola ja Milla Rannanjärvi iloitsevat oppilaiden töistä, joissa näkyy idearikkaus ja oivaltavuus ja intohimo tekemiseen.
Tämänkertaisessa näyttelyssä ei ole yksittäistä teemaa. Patruunagallerian eri tiloja on hyödynnetty sijoittaen niihin teemoittain erilaisia teoksia.
– Yhteen tilaan on rakennettu kuviksen luokkaa muistuttava tila ja siinä voi näyttelyvieraskin kokeilla jotain tekemistä. Yhteen tilaan olemme taas rakentaneet pienen kappelin. Esillä on teoksia, joihin oppilaat ovat hakeneet inspiraatiota muun muassa goottilaisten kirkkojen ruusuikkunoista, lasimaalauksista ja vieraista kulttuureista.
Osa oppilaista halusi olla mukana rakentamassa näyttelyä ja sen avun kuvaamataidon opettajakaksikko otti mielihyvin vastaan.
– On hienoa nähdä tälläistä osallistumista ja se on ihan vapaaehtoista, joten tämä koetaan tärkeäksi. Tänä vuonna näyttelyn avajaisiin päätettiin tulla myös koko lukion voimin, väkeä oli myös yläkoulusta ja kutsuvieraita tuli myös. Avajaisten järjestelyistä vastasivat nuoret itse, musiikkia esitti Akseli Koivisto.
Yläkoulun seitsemäsluokkalaisten tekemä reliefikooste.
Kuvataide on pakollinen aine yläkoulussa 7. luokalla ja lukiossa 1. luokalla. Sen jälkeen sen voi valita vapaaehtoisena aineena syventämään taitoja. Lähivuosina tulee mielenkiintoinen uudistus, kun kuvataide lisätään yhdeksi kirjoitettavaksi aineeksi ylioppilaskirjoituksissa.
– Kuvataiteen yo-kokeeseen sisältyy näyttö, jossa taiteellista osaamista mitataan valtakunnallisilla tehtävillä, Rannanjärvi kertoo vuonna 2029 tulevista muutoksista.
Kuvataiteen opettajat haluavat korostaa, että näyttelyssä esille pääsevät teokset ovat kooste ja kokonaisuus, joka sopii tähän näyttelyyn.
– Se ei vähennä mitenkään näiden nuorten taidokkuutta, vaikka oma työ ei päässytkään tällä kertaa esille täällä.
Pihla Luokkala maalaa mielellään maisemia.
Lukion kolmasluokkalainen Pihla Luokkala innostuu akryyliväreistä ja tekee paljon myös omalla vapaa-ajallaan taideteoksia.
Hän on tehnyt myös tilaustöitä. Tilaustöiden tekemisessä on oma jännityksensä, kun asiakas saa esittää toiveita.
– Hienoa joka tapauksessa, että teokseni kelpaavat ja niitä pyydetään.
Netta Tynjälä lukion kakkoselta on tehnyt ison värikkään maalauksen käyttämällä siinä sekatekniikka, esimerkiksi spray- maalia. Teoksessa on isolla teksti ”yolo”.
– You only live once eli elät vain kerran. Se kiteyttää tunnelmat.
Ida Tervasmäki maalasi muun muassa näkymän Vanhasta Paukusta.
Ida Tervasmäki on lukion kakkosluokkalainen ja hän on saanut inspiraatiota teoksiinsa muun muassa musikaaliksikin tehdystä kirjasta Oopperan kummitus. Toisinaan ideat syntyvät myös kuin kuin tyhjästä.
– Ideat ja inspiraatiot teoksiin voivat tulla jostain mitä näkee, kuulee tai sitten ne syntyvät kuin itsestään.
Helmi Perkiö koristeli hauskan pään.
Taiteessa saa irrotella usein monin eri tavoin ja se tuo hyvää vastapainoa koulun muuhun opiskeluun. Helmi Perkiö on lukion kolmasluokkalainen ja hän saa toisinaan hauskoja ideoita ja näyttelyssä onkin esillä koristeltu nuken pää, joka on nimetty JariMarkkuJuhonpojaksi.
– Tämä on tälläinen hupityö, tykkään tehdä tälläistä.
Näyttely on avoinna 23.5. saakka.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?