Kun po­lii­ti­kot ky­se­le­vät nuo­ri­sol­ta hei­dän aja­tuk­si­aan, esiin nou­see mo­nen­lai­sia ai­hei­ta, ku­ten va­paa-ai­ka, päih­tei­den käyt­tö tai mie­len­ter­veys. Kos­ka sa­tum­me kaik­ki elä­mään sa­mas­sa val­ti­os­sa, nuor­ten huo­le­nai­heet myö­täi­le­vät pit­käl­ti sa­mo­ja asi­oi­ta, mitä A-stu­di­os­sa­kin pui­daan päi­väs­tä toi­seen.

Yk­si val­ta­kun­nal­li­ses­ti kuo­hut­ta­va asia tun­tuu kui­ten­kin jää­vän nuor­ten aja­tus­ten ul­ko­puo­lel­le: ter­vey­den­huol­to. On­han se toki ym­mär­ret­tä­vää. En­sim­mäi­sen 20 ikä­vuo­den ai­ka­na ter­veys­kes­kus on mo­nel­le lä­hin­nä paik­ka, mis­sä käy­dään ker­ran pari vuo­des­sa va­lit­te­le­mas­sa fluns­saa, eh­kä jos­kus keuh­ko­kuu­met­ta tai mur­tu­nut­ta kät­tä.

Mal­li­kel­poi­ses­ti­kin elä­vän nuo­ren elä­mä voi kui­ten­kin muut­tua no­pe­as­ti, kun tä­män ter­veys al­kaa järk­kyä syys­tä tai toi­ses­ta. Oi­reet voi­vat al­kaa vaik­ka­pa pään­sär­ky­nä, jo­hon päi­vys­tä­vä lää­kä­ri mää­rää kii­re­vas­taa­no­tol­la Bu­ra­naa. Kun kipu ei läh­de­kään pois ja uu­sia oi­rei­ta il­me­nee, ei jää muu­ta vaih­to­eh­toa kuin pa­la­ta ta­kai­sin uu­des­taan ja uu­des­taan.

Eri lää­kä­ri, sa­mat tut­ki­muk­set, uu­si re­sep­ti, seu­raa­va ai­ka kuu­kau­den pääs­tä. Jo­kai­nen yk­sik­kö te­kee mah­dol­li­sim­man vä­hän, jot­ta sääs­te­tään ra­haa ja ai­kaa. Po­ti­las pouk­koi­lee ym­pä­ri hy­vin­voin­ti­a­lu­et­ta kuin ten­nis­pal­lo, sa­mal­la kun voin­ti vain pa­he­nee.

Pal­ve­lu­mak­su ta­paa­mi­ses­ta, joka ei joh­ta­nut mi­hin­kään ja vie­lä py­sä­köin­ti­mak­su pääl­le, kun päi­vys­tyk­seen piti jo­not­taa kol­mat­ta tun­tia. Yh­täk­kiä suun­ni­tel­mat pal­ve­lu­ver­kon hei­ken­tä­mi­ses­tä edel­leen al­ka­vat ol­la sy­dän­tä lä­hel­lä.

Tun­tuu vää­jää­mät­tö­mäl­tä, et­tä La­pu­an­kin ter­vey­sa­se­ma lak­kau­te­taan en­nen pit­kää sääs­tö­syis­tä. Sii­tä tul­laan kes­kus­te­le­maan, väit­te­le­mään ja huu­ta­maan.

Kaik­ki ym­mär­tä­vät, et­tä alu­e­val­tuus­ton pi­tää teh­dä vai­kei­ta pää­tök­siä, mut­ta he myös ym­mär­tä­vät, mi­hin ne käy­tän­nös­sä joh­ta­vat.

Jol­la­kin eri­kois­sai­raan­hoi­don jo­not ja di­ag­noo­sin saan­nin pit­kit­ty­mi­nen joh­ta­vat eli­ni­käi­seen vam­mau­tu­mi­seen. Joku toi­nen ei ker­keä ajaa lä­heis­tään hä­tä­ti­lan­tees­sa ajois­sa hoi­toon, kun mat­ka lä­him­pään ter­veys­kes­kuk­seen kas­voi puo­lel­la tun­nil­la. Ja kaik­ki nämä asi­at voi­vat yh­tä hy­vin ta­pah­tua meil­le nuo­ril­le.

Tä­män ta­kia jo vuo­de­o­sas­to­jen­kin lo­pet­ta­mi­nen he­rät­ti voi­mak­kai­ta tun­tei­ta ja pro­tes­tia. Kyse ei ole poh­jim­mil­taan la­pu­a­lais­ten mu­ka­vuu­den­ha­lus­ta vaan hen­gis­sä py­sy­mi­ses­tä. Sik­si suo­sit­te­len kaik­kia iäs­tä riip­pu­mat­ta lu­ke­maan, vä­lit­tä­mään ja vaik­ka vä­hän ah­dis­tu­maan näis­tä asi­ois­ta.

On­nek­si hy­vin­voin­ti­a­lu­ei­den ra­hoi­tuk­ses­ta päät­tä­vät kan­sa­ne­dus­ta­jat pys­ty­vät sen­tään te­ke­mään työ­tään il­man tur­hia tun­ne­kuo­hu­ja – heil­lä on va­raa käy­dä yk­si­tyi­sel­lä.

Nuut­ti Rin­ne