Ma­ri­an­ne Läh­de

Tu­han­net nuo­ret ym­pä­ri Suo­men val­mis­tu­vat vii­kon­vaih­tees­sa yli­op­pi­laik­si ja am­mat­tiin. On­nit­te­lem­me kaik­kia läm­pi­mäs­ti.

Koko maas­sa 64 000 yh­dek­säs­luok­ka­lais­ta sai pää­tök­seen pe­ru­so­pe­tuk­sen opin­ton­sa. Uu­sia yli­op­pi­lai­ta la­ki­tet­tiin 26 500. Am­ma­til­li­ses­ta kou­lu­tuk­ses­ta nuo­ria val­mis­tuu vie­lä ke­sä­kuus­sa­kin. Vii­me vuon­na tut­kin­non suo­rit­ti 72 000 nuor­ta.

Am­ma­til­li­ses­sa kou­lu­tuk­ses­sa on li­sään­ty­nyt tut­kin­non osien tai pie­nem­pien ko­ko­nai­suuk­sien suo­rit­ta­mi­nen. Se näyt­tää va­kiin­nut­ta­neen ase­man­sa vaih­to­eh­to­na ko­ko­nais­ten tut­kin­to­jen te­ke­mi­sel­le. Hyvä niin, edel­lyt­tää­hän työ­e­lä­mä jat­ku­vaa op­pi­mis­ta ja kou­lu­tuk­sel­ta työ­e­lä­mä­läh­töi­syyt­tä.

Suu­rin osa lu­ki­o­lai­sis­ta suo­rit­taa yli­op­pi­las­tut­kin­ton­sa ke­vääl­lä. Syk­syl­lä yli­op­pi­laak­si pää­se­vien osuus on kas­va­nut noin vii­den­nek­sen.

Hie­man yl­lät­tä­vää on, et­tä yhä har­vem­pi jat­kaa opin­to­ja heti lu­ki­on jäl­keen. Nel­jän­nes ei edes hae opis­ke­lu­paik­kaa. Jo­kai­nen te­kee, ku­ten it­sel­le par­hai­ten so­pii. Tär­ke­ää on kiin­nit­tyä jo­hon­kin toi­min­taan: pää­sy­kir­joi­hin, osa-ai­kai­siin, ko­ko­ai­kai­siin tai va­paa­eh­tois­töi­hin, ar­mei­jaan, ur­hei­luun tai har­ras­ta­mi­seen. Mi­hin vain, kun­han ei ko­me­roi­du nel­jän sei­nän si­säl­le.

Muut­tu­vil­la työ­mark­ki­noil­la tar­vi­taan jous­ta­vuut­ta ja oma-aloit­tei­suut­ta. Käy­tän­nön osaa­mi­nen on ai­na hy­väk­si. Työn­te­ol­la ja ko­ke­muk­sen hank­ki­mi­sel­la voi ol­la tu­le­vai­suu­des­sa yh­tä suu­ri mer­ki­tys kuin kou­lu­me­nes­tyk­sel­lä. Op­pi­lai­tok­sis­sa ei ai­na hah­mo­te­ta, et­tä myös mo­net yri­tyk­set kou­lut­ta­vat työn­te­ki­jöi­tään. Sitä kaut­ta voi avau­tua yl­lät­tä­vi­ä­kin ovia.

Tu­le­vai­suus ja omat va­lin­nat mie­ti­tyt­tä­vät mo­nia nuo­ria: mitä ha­lu­ai­si opis­kel­la, on­ko ala oi­kea, riit­tä­vät­kö voi­mat opis­ke­luun tai työ­hön.

Nuo­ret ei­vät tar­vit­se mui­ta päät­tä­mään puo­les­taan tai ker­to­maan rat­kai­su­ja. Ym­pä­ril­lä on kui­ten­kin hyvä ol­la ih­mi­siä, joi­den kans­sa voi pal­lo­tel­la aja­tuk­sia ja va­lin­to­ja. Suun­ta elä­mäl­le voi ol­la vä­lil­lä myös hu­kas­sa. Loh­du­tuk­sen sana: sel­lais­ta se on jos­kus ai­kui­se­na­kin.

Kaik­kea ei pidä ot­taa niin ko­vin va­ka­vas­ti, edes kou­lua. Sitä käy­dään kui­ten­kin elä­mää var­ten.

Se­dun La­pu­an val­mis­tu­vat luon­neh­ti­vat nuor­ten ar­kea osu­van hu­mo­ris­ti­ses­ti juh­la­pu­hees­saan: ”Kou­luun on usein saa­vut­tu enem­män­kin ta­paa­maan ys­tä­viä, sii­nä si­vus­sa eh­kä vä­hän opis­ke­le­maan­kin.”

Sil­ti rep­puun on jää­nyt pal­jon:

”Mat­kaan on mah­tu­nut ai­kai­sia aa­mu­ja, vii­me het­ken de­ad­li­ne­ja, op­pi­mis­ta uu­sis­sa ym­pä­ris­töis­sä sekä het­kiä, jol­loin olem­me ylit­tä­neet it­sem­me.”