So­tain­va­li­dien ys­tä­vä­pii­ri teki ret­ken Lin­tu­ko­toon.

La­pu­al­la tai­taa moni haus­kuus al­kaa jo kir­kon par­kis­ta. Niin nyt­kin. Kun So­tain­va­li­dien ys­tä­vä­pii­riin tup­sah­ti uu­si jä­sen, Kyl­lik­ki, lau­loim­me ”Vie­lä ti­laa on, vie­lä ti­laa on, tar­tu kä­teen, tääll on sul­le paik­ka, vie­lä ti­laa on…!”

– Lä­hel­lä­kin voi ol­la haus­kaa, tuu­ma­si joku ja tot­ta joka sana. Vuok­ko Kor­ke­a­mä­ki oli Lin­tu­ko­dos­sa vas­tas­sa mat­ka­lai­sia ja ter­veh­ti mei­tä ihas­tut­ta­vas­sa puu­tar­has­sa.

– Tai­sim­me tul­la sa­tu­maa­han, moni ih­met­te­li.

Ys­tä­vä­pii­ri on kuin ihan oi­kea kuo­ro, ja hat­tua nos­tam­me kai­kil­le kan­sa­kou­lu­no­pet­ta­jil­le, jot­ka opet­ti­vat lap­sil­le kai­ken muun ohel­la kä­den­tai­to­ja, tär­ke­ää voi­mis­te­lua ja sen li­säk­si lau­lua. Sik­si­pä juu­ri me kan­sa­kou­lun käy­neet osaam­me ul­koa kaik­ki nuo iha­nat lau­lut ke­säs­tä, ku­kis­ta ja isän­maas­ta! Tai­taa­pa ol­la niin, et­tä nii­tä kan­sa­kou­lus­sa lau­la­es­sam­me, syö­pyi sy­dä­miin sa­mal­la tär­keim­mät to­tuu­det !

– Täs­tä maas­ta se tu­loo mei­dän­kin lei­pä, ju­tus­tel­tiin erääs­sä pöy­däs­sä ja yh­des­sä vei­sat­tiin ruo­ka­vir­si.

– Ruu­an siu­naa­mis­ta ei saa unoh­taa!

Oli­pa joku kuul­lut, et­tä jos­sa­kin on jo ruo­ka­ru­kous vään­net­ty niin, et­tä se on kuu­lem­ma ”ruo­ka­lo­ru”? Loru on loru, mut­ta ru­kous on ihan eri asia! Sota-ajan ko­ke­neet tai­ta­vat to­de­ta yk­sis­sä tuu­min:

– Jos­pa sen­tään vie­lä ruo­ka­ru­kouk­sen sääs­täi­sit­te..! Sii­nä sitä siu­naus­ta sä­tei­lee lap­sil­le ja nuo­ril­le, siu­naus­ta koko Suo­men kan­sal­le, poh­ti eräs ys­tä­vä­pii­ri­läi­nen.

Oi, mi­ten iha­nia li­ha­pul­lia, kuu­lui pa­to­jen ää­rel­tä. Oli herk­kua mo­nen­mois­ta, mut­ta MIS­SÄS SE KO­TI­KAL­JA ON? Hel­le vain yl­tyi ul­ko­na ja ko­ti­kal­jaa ei mis­sään! Pu­he­li­met pi­ri­se­mään ja ei­pä ai­kaa­kaan, kun ko­mea ka­nis­te­ri kii­ku­tet­tiin ky­läl­tä pi­to­paik­kaan.

Eräs ta­ri­na ker­too pie­nes­tä ty­tös­tä, joka oli ke­sä­hel­teel­lä pääs­syt mum­mon­sa kans­sa lai­va­mat­kal­le ja opet­ta­ja oli eh­dot­ta­nut, et­tä kir­joi­tat­han sit­ten, mil­lais­ta siel­lä ke­sä­ret­kel­lä oli.

Sil­loin oli ol­lut sa­moin kova hel­le. Mum­mol­le oli te­roi­tet­tu, et­tä muis­taa sit­ten juo­da vet­tä, et­tei tule nes­te­huk­kaa. Kou­lus­sa tyt­tö kir­joit­ti : ”Olin mum­mon kans­sa lai­va­mat­kal­la ja sit­ten me ryy­pät­tiin! Lai­val­la oli haus­kaa - ja sit­ten me ryy­pät­tiin! Meil­lä oli oma hyt­ti, jos­sa me nu­kut­tiin mum­mon kans­sa - ja sit­ten me ryy­pät­tiin! ” – Vesi oli hy­vää!”

Jo­kai­nen ret­ke­läi­nen sai sit­ten vuo­rol­laan ker­toa, mikä on­kaan juu­ri hä­nen lem­pi­kuk­kan­sa. Oli­si­pa niis­tä ku­kis­ta muo­dos­tu­nut val­loit­ta­va kimp­pu, jos kis­san­kel­lot, ruu­sut, or­vo­kit ja kau­no­kit, päi­vän­kak­ka­rat, vaa­le­an­si­ni­set lem­mi­kit ja kaik­ki iha­nat lem­pi­ku­kat si­dot­tai­siin kul­ta­nau­hal­la yh­teen.

Kun hel­le­päi­vät jää­vät taa, al­kaa jäl­leen Ys­tä­vä­pii­rin toi­min­ta ker­ran kuus­sa STEP-opis­ton ruo­ka­sa­lin ti­lois­sa, jon­ne es­tee­tön kul­ku. Moni on ky­sel­lyt, mi­ten us­kal­tai­si tul­la ys­tä­vä­pii­riin. Mu­kaan vain iloi­seen jouk­koon. Mei­tä yh­dis­tää rak­kaus isän­maa­han ja luja luot­ta­mus Tai­vaan Isään.

Ikäih­mis­ten osal­lis­tu­mis­ta ku­van­nee so­pi­vas­ti kir­jai­li­ja Gun­nar Mat­t­so­nin to­te­a­mus:

”Kun luu­lee, et­tä edes­sä on jon­kin lop­pu, niin sil­loin edes­sä on­kin jon­kin al­ku.”

Sii­hen li­sääm­me: Huo­men on tä­män päi­vän unel­ma. Hyvä oli­si, jos si­nul­la on joku asia, vaik­ka vain pie­ni­kin, jota voit odot­taa, jos­ta unel­moi­da.

MH
LA­PUA