Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Lapualainen ison perheen ja maalaistalon tyttö Hanna Porola muistaa lapsuudestaan hetken, kun hänelle yhtäkkiä kesken leikkien tuli vahva ajatus lähetystyöhön lähtemisestä.
– Tänä päivänä ajattelen, että Jumala kutsui minut lähetystyöhön jo lapsena. Muistan sen hetken kesken leikkieni, kun mietin tulevaisuuttani ja ymmärsin, että se on minun tehtäväni. En jäänyt tuolloin sitä miettimään, vaan jatkoin elämääni maatilalla kuten lapset tekevät, muistelee Hanna Porola.
Myöhemmin, kun tuli oikeasti se hetki, että piti valita tulevaisuuden ammattia, hän suunnitteli menevänsä kauppaan töihin mutta elämä yllätti.
– Ajattelen, että se oli Jumala, joka puhui minun sydämelleni selkeästi, että opiskele ensin ylioppilaaksi ja hae sitten diakonialaitokselle Helsinkiin. Se oli niin selvä kokemus syvällä sydämessä, että tiesin, että se on minun tieni.
”Minua on johdatettu”
Ovet avautuivatkin diakonialaitokselle, sen jälkeen lähetyskurssille ja lopulta Namibiaan, jossa Hanna teki töitä sairaalassa vuosina 1965–1980 sairaanhoitajana ja kätilönä, kunnes näki kuvan vuorimaisemasta ja tiesi, että on jälleen aika lähteä.
Tie avautuikin Etiopiaan, jossa hän oli kolme vuotta juuri sellaisessa maisemassa, jonka olin aiemmin nähnyt. Työkauden päätyttyä tulin Suomeen ja kotiin Hellanmaahan.
– Tein 12 vuotta työtä Ylihärmässä diakoniatyöntekijänä, kun minut kutsuttiin vielä kahdelle työkaudelle vanhainkotiin Israeliin Lähetysseuran lähettämänä.
Eläkkeelle Hanna jäi vuonna 2001 ja on sen jälkeen elänyt rauhaisaa elämää kotikylässä Hellanmaassa. Hänellä on mitä muistella.
– Nyt kun katselen elämää taaksepäin, ihmettelen miten selvästi ja lempeästi minua on johdatettu. Elämän taitekohdissa olen tiennyt, minne pitää lähteä, hän sanoo kiitollisena.
Aina on myös ollut ympärillä ihmisiä ja ystäviä, joiden ansiosta Hanna ei ole kokenut itseään yksinäiseksi tai turvattomaksi missään maailman kolkassa.
Minna Ylimäki-Hemminki
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?