Kun ikää ala­kaa ol­la ra­tas­te­tun Rai­sun huip­pu­no­peu­ren ver­ran, tu­loo mi­ä­tyt­tyä uu­ren­laa­sia asi­oo­ta. Voi­ko ku­a­le­ma­toon ol­la vain ker­ran? Tar­koot­taa­ko ”las­tu lai­ne­hil­la” jon­kun per­heen vi­ri­tet­tyä be­ma­ria? Ook­ko sä­kin et­ti­ny on­nia vää­räs­tä pääs­tä?

Täs ei nyt mi­ä­ti­tä ylä- ja ala­pään tais­te­lua. Vaik­ka täs­kin iäs mo­lem­pien päi­ren moit­teet­to­mal­la mo­ni­toi­min­nal­li­suu­rel­la on toki suu­ria mer­ki­tyk­siä on­nen saa­vut­ta­mi­ses. Sik­si mi­ä­len­kiin­non koh­te­het vaih­te­loo ihi­mi­sil­lä Eins­tei­nin ai­vo­ku­rel­mis­ta Kar­das­hi­a­nin ta­ka­pu­a­le­hen. Il­ta­sa­no­mien lu­e­tuim­pien koh­taa kun kat­too, jä­lä­kim­mää­nen on vah­vas­ti nou­sus.

Ti­ät­ty­hyn pis­tee­seen as­ti va­ral­li­suus ja on­ni ke­hit­tyy käsi kä­res. Jos va­hin­gos tu­loo si­rot­tua on­ni jat­ku­va­han va­ral­li­suu­ren kas­vu­hun, se tiä on päät­ty­mä­töön. Ai­na löy­tyy os­ta­ma­toon ta­va­ra, jota il­man on­ni on täyt­ty­mä­töön. Jol­la­kin toi­sel­la on ai­na enem­män. Mut­ta Rou­va For­tu­na, jos nyt luet tätä si­ä­lä ylä­ker­ran on­li­nes, en mi­nä­kään pe­le­käs­tään kult­tuu­ria ja ur­hee­lua tu­ki­ak­se­ni sitä lot­to­ri­viä tee.

On­nen lo­pu­toon ta­voot­te­lu on ti­ä­tys­ti kan­san­ta­lou­rel­li­ses­ti mer­kit­tä­vää. Brut­to­kan­san­tu­a­te olis ai­kaa jo ku­al­lu jos ei ih­mi­sil­le lu­a­taa­si uu­sia tar­pe­hia. Ja se ha­lu­ta­han näyt­tää hy­vä­nä ja ta­vool­tel­ta­va­na asi­a­na.

Tyä voi ti­ä­tys­ti näy­tel­lä osuut­ta on­nen saa­vut­ta­mi­ses. Ja sitä kaut­ta sta­tuk­sen kas­vat­ta­mi­nen. Sii­hen ko­ri­hin ei kum­min­kaan kan­na­ta kaik­kia mu­nia ke­rä­tä.

Har­mi et­tei fi­lo­so­fia ol­lu ylä­as­teel­la va­lin­nai­see­na op­pi­ai­nee­na. Tai saat­too ol­la­kin, mut­ta so­si­aa­li­ses­ti hy­väk­syt­tä­viä sii­nä vai­hees oli ai­nu­as­taan puu­kä­si­tyä ja maa- ja met­tä­ta­lous, us­ka­li­aam­mil­la eh­kä jopa ko­ti­ta­lous. Mo­li­sin ny eh­kä te­ke­mäs mil­joo­nan eu­ron tu­le­vaa­sus-se­le­vi­tys­tä, omas­ta pääs­tä...

On­nel­li­suus löy­tyy­kin jus­ti­hin si­äl­tä omas­ta pääs­tä, ei tois­ten. Saat­taa ot­taa ai­kan­sa, mut­ta kyl­lä se si­äl­tä tu­loo. Pal­jon tär­ki­äm­pää on op­pia valk­ka­maan kans­sa­kul­ki­jat oi­keil­la kri­tee­reil­lä. Har­val­la se on­ni kum­min­kaan yk­sin tu­loo. Sa­taa­tu­hat­ta ins­ta-seu­raa­jaa sii­hen ei kum­min­kaan tart­te.

Sain aja­tuk­sen tä­hän kir­joi­tel­maan lä­hes 93-vuo­ti­aa­na pois­nuk­ku­ne­hes­ta tä­dis­tä­ni. Muis­tan hä­nen ai­na ol­leen iloi­nen ja nau­ra­va. Ei sil­lä ”mä­kin-ha­lu­an-val­tuus­to­hon” ta­val­la, vaan ”on-hyvä-ol­la-nyt-täs” ta­val­la. Pal­jon opit­ta­vaa.

Sy­vä­luo­taa­va me­ta­vyy­si­nen fi­lo­so­fi ke­sä­aa­mun su­muu­sel­la met­tä­ti­äl­lä ajan­ta­jun­sa ka­rot­ta­nee­na...

Kar­mo Pat­re­ti