Tar­ja Ko­jo­la

tar­ja.ko­jo­la@la­pu­an­sa­no­mat.fi

On­ko se lo­pul­li­ses­ti ho­meh­tu­mi­sen ja van­he­ne­mi­sen merk­ki, jos lii­an tut­ta­val­li­nen pu­hut­te­lu al­kaa nyp­piä?

Ol­koon vaan, mut­ta täs­sä tu­lee pie­ni kiu­kun­pur­kaus: Työ­säh­kö­pos­tiin ja työ­pu­he­li­meen kir­jel­möi­vät ja soit­te­le­vat mo­nen­lai­set val­ta­kun­nal­li­set ta­hot. Yh­tey­de­not­to­ja tu­lee sekä pää­kau­pun­ki­seu­dul­ta et­tä maa­kun­nis­ta Lap­pia myö­den.

Yhä use­am­min ny­ky­ään pu­he­lu tai kir­je al­kaa pu­hut­te­lul­la ”Hei Tar­ja!” – Niin, ky­sees­sä ei toki ole mil­lään lail­la tut­tu lä­het­tä­jä, mut­ta il­mei­ses­ti myyn­ti­mie­het ja tren­di­tu­kat ovat nyt kek­si­neet, et­tä on myy­vem­pää tai coo­lim­paa pu­hu­tel­la tun­te­ma­ton­ta vas­taa­not­ta­jaa etu­ni­mel­lä.

Vii­me vii­kol­la lä­het­ti kah­teen ker­taan pos­tia (kun en vuo­ro­kau­den si­säl­lä eh­ti­nyt vas­ta­ta) Edi­tor Hel­sin­gin hep­pu, joka aloit­ti kir­jeen­sä sa­noil­la ”Hei Tar­ja! Toi­vot­ta­vas­ti ke­sä­si su­jui hie­nos­ti!”

Voi et­tä teki mie­li vas­ta­ta, et­tä ”Hei Chris­ti­an, tun­ne­taan­ko me?”

Kun ei ole kos­kaan sa­not­tu edes kä­des­tä päi­vää, tun­tuu tuol­lai­nen ”Hei Tar­ja” jo­ten­kin tö­ke­röl­tä ja oma­val­tai­sel­ta. Siis suo­mek­si sa­not­tu­na tun­get­te­le­val­ta. Var­sin­kin kun on ai­van sel­vää, et­tä Chris­ti­an ei voi­si vä­hem­pää vä­lit­tää sii­tä, kuin­ka myyn­ti­kir­jeen saa­jan kesä on su­ju­nut.

Vai olen­ko täs­sä asi­as­sa lii­an van­ha­nai­kai­nen tai kaa­voi­hin kan­gis­tu­nut? Kaik­ki muut­ko jo pu­hut­te­le­vat nuo­ria ja van­ho­ja, tut­tu­ja ja tun­te­mat­to­mia, mi­nis­te­rei­tä ja mui­ta vis­kaa­le­ja etu­ni­mil­lä tut­ta­val­li­seen sä­vyyn?

Väit­tä­kää vas­taan, hy­vät pe­rus­te­lut huo­mi­oo­no­te­taan. Mut­ta kun­nes sel­lai­set saan, ai­on ol­la van­ha­nai­kai­nen ja tei­ti­tel­lä sekä it­se­ä­ni van­hem­pia et­tä nii­tä, joi­ta en hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti tun­ne.