Viikko
Kuukausi
6kk
Palokunta sai lauantaina varhain aamulla hälytyksen Ruhan Ahonkujalle, jossa oli syttynyt tulipalo vanhan talon terassilla.
– Palopaikka oli omakotitalon pihapiiri, jossa oli noin 70-neliöinen vanha talo. Siinä yöpyi talon vieraina kaksi miestä, kertoo palopäällikkö Ville Kultalahti Lapuan paloasemalta.
– Omakotitalossa nukkuneet kaksi tyttöä havahtuivat lauantainaamuna kuuden tienoissa siihen, että kuului outoa ritinää. He kuvailivat sitä värikuula-aseen ääneksi. Tytöt sitten näkivät myös terassilla nousseet liekit.
Ainoa ovi ulos
Tilanne oli jo vakava.
– Liekit nuolivat jo terassin kattoa. Vain täpärästi säästyttiin järkyttävältä onnettomuudelta, terassilla oli nimittäin ainoa ovi ulos rakennuksesta. Sen ikkunan pokat olivat vanhaan tapaan naulatut umpeen, joten sisältä ei olisi päässyt ulos ilman työkaluja, Kultalahti kuvailee.
– Tytöt hälyttivät talon isännän, joka sai liekit tukahdutettua jauhesammuttimella ja näin miehet pääsivät pois. Ainekset tässä olivat todella pahat vakaviin seurauksiin.
Hetkistä kiinni
Kultalahti sanoo, että jollei olisi näin kuuma, niin talonväki olisi nukkunut ikkunat kiinni.
– Tytöt havahtuivat ääniin vain koska ikkunat olivat auki. Piharakennuksessa yöpyneille olisi käynyt huonosti ihan muutamien hetkien kuluttua, jolleivät tytöt olisi heränneet.
Paikalle hälytettiin Lapuan ja Nurmon yksiköt.
– Saimme kuitenkin lähettää Nurmon yksikön pois palopaikalta. Meille jäi vain jälkisammutus ja sen varmistaminen, ettei palo ollut levinnyt rakenteisiin. Palon syystä ei tullut vielä täyttä varmuutta, mutta yksi mahdollinen on kukkaruukkuun tumpattu savuke. Rutikuivassa mullassa se on voinut lähteä kytemään, palopäällikkö arvioi.