Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Kesän suhteellisen seesteisen ajan jälkeen korona on jälleen nostanut päätään. Muistuu hyvin mieleen kevät ja sen aiheuttama shokki. Jälleen painitaan samojen asioiden parissa, eikä meillä ole mitään hajua kauanko tämä tulee kestämään, tai onko tämä uusi nykyaika. Kun vuosikymmen vaihtui, ei kukaan varmasti tällaista tulevaisuutta odottanut.
Miten tästä selvitään? Voin taata, että jo nyt näkyvä makaronien ja vessapaperin hamstraus ei tätä maailmaa pelasta. Ei se, että kaikki me linnottaudumme koteihimme. Ymmärrän toki riskiryhmiä, olen itsekin astmaatikko. Ymmärrän myös jos tilanne riistäytyy niin pahasti käsistä, että poikkeustila otetaan käyttöön ja ihmisiä käsketään jäämään kotiin.
Mutta – nyt ei ole se tilanne! Tässä ollaan, koska me ihmiset emme ole osanneet tarpeeksi huolehtia turvaväleistä, käsihygieniasta, maskien käytöstä, sairaana kotiin jäämisestä ynnä muusta.
Näillä edellämainituilla toimilla meillä on mahdollisuus pyörittää tätä yhteiskuntaa. Jos me kaikki nyt jäämme kotiin niin paluuta entiseen ei ole, sillä meiltä puuttuu paljon palveluita, liikkeitä, yrityksiä. Meidän monien yritykset Lapuallakaan eivät pysy pystyssä sillä, että kaikki linnoittautuvat kotiin. Me tarvitsemme teitä, asiakkaat! Yritykset ovat muuntautuneet sen mitä ovat voineet. He huolehtivat liikkeissään kaikella tavalla asiakkaiden turvallisuudesta. Mutta se loppu on asiakkaiden vastuulla.
Käytättekö palveluita? Mietittekö, että mennään sitten taas kun kaikki palaa ennalleen? Voi olla, että meitä ei enää silloin ole.
Me kaikki yrittäjät emme voi olla maskikauppiaita. Jos ensimmäisestä aallosta selvittiin, niin ne keinot on nyt käytetty monissa yrityksissä. Toinen aalto vie tällä menolla monelta maton jalkojen alta sekä elinkeinon. Sen maton mukana lähtee myös jälleen valtava määrä työpaikkoja.
Voimmeko kaikki kantaa kortemme kekoon? Sairaana jäädään kotiin, mutta terveenä laitetaan se maski naamaan, pestään käsiä, käytetään käsidesiä, pidetään turvavälejä – ja käytetään palveluita sekä käydään kaupoissa, kun niitä vielä on!
Paikallisten palveluiden sekä työpaikkojen puolesta:
Mariia Harjunheimo
Puheenjohtaja
Lapuan Yrittäjät ry.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?