Ei ole sat­tu­maa, et­tä ky­syn tätä. Olen tuo­re kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu sekä hy­vin­voin­ti­lau­ta­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja. Tätä myö­ten vas­tuul­la­ni on osal­taan se, mi­ten me la­pu­a­lai­set voim­me.

Hy­vin­voin­ti­lau­ta­kun­ta vas­taa mm. kau­pun­gin lii­kun­ta-, nuo­ri­so-, kult­tuu­ri-, kir­jas­to- ja hy­vin­voin­ti­pal­ve­luis­ta. Juu­ri nämä ovat nii­tä ar­jen yh­tei­sö­jä, jot­ka muo­vaa­vat ko­ke­mus­tam­me kuu­lu­mi­ses­ta.

Mi­nul­le kuu­lu­vuu­den tun­ne on löy­ty­nyt mu­sii­kis­ta. Ei pel­käs­tään sen kuun­te­le­mi­ses­ta, vaan sen te­ke­mi­ses­tä tois­ten kans­sa. La­pu­an mu­siik­ki­o­pis­tos­sa olen op­pi­nut soit­ta­maan ja saa­nut eli­ni­käi­siä ys­tä­viä. Mu­siik­ki on opet­ta­nut mi­nul­le pit­kä­jän­tei­syyt­tä, pet­ty­myk­sien sie­tä­mis­tä, yh­des­sä te­ke­mis­tä sekä tois­ten kuun­te­le­mis­ta. Nämä tai­dot ovat kan­na­tel­leet mi­nua nuo­ruu­des­ta opin­toi­hin ja läpi elä­män sy­vim­pien ja kirk­kaim­pien het­kien.

Mu­siik­ki on kie­li, joka ei kysy po­liit­ti­sia taus­to­ja, mie­li­pi­tei­tä ei­kä va­ral­li­suut­ta. Se yk­sin­ker­tai­ses­ti saat­taa ih­mi­set sa­man asi­an ää­rel­le te­ke­mään, ko­ke­maan ja kuu­lu­maan.

Ke­sät Käl­vi­än mu­siik­ki­lei­reil­lä tai va­rus­mies­soit­to­kun­nan kier­tu­eet ovat jää­neet mie­leen yh­tei­si­nä het­ki­nä, jois­ta syn­tyi ys­tä­vyyk­siä ja eli­ni­käi­siä muis­to­ja. Mu­sii­kin yh­tei­sö loi kuu­lu­vuu­den tun­teen, jo­hon pys­tyn pa­laa­maan vie­lä vuo­sien­kin jäl­keen. Tä­män suh­teen olen ol­lut on­ne­kas.

Mu­siik­ki on ol­lut mi­nul­le yh­tei­sö sil­loin, kun muu elä­mä on ol­lut muu­tok­ses­sa. Se on tar­jon­nut mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä, kun ym­pä­ril­lä ei ole ol­lut py­sy­vyyt­tä. Se on ol­lut kan­ta­va voi­ma sil­loin­kin, kun sa­nat ovat lop­pu­neet.

Kun ih­mi­nen ko­kee ole­van­sa osa jo­ta­kin, hän kan­taa sen mu­ka­naan elä­män eh­too puo­lel­le saak­ka. Par­haim­mil­laan har­ras­tus kas­vaa tur­va­ver­kok­si, kas­vu­pai­kak­si ja por­tik­si yh­teis­kun­taan.

Mut­ta en­tä he, jot­ka jää­vät il­man yh­tei­söä? Van­huk­set hoi­va­ko­deis­sa, syr­jäy­ty­mis­vaa­ras­sa ole­vat nuo­ret, ai­kui­set, jot­ka ei­vät löy­dä paik­kaan­sa? Kuu­lu­vuu­den puu­te ei näy suo­raan ti­las­tois­sa, mut­ta se nä­kyy ar­jes­sa: syr­jäy­ty­mi­se­nä, pa­hoin­voin­ti­na ja vä­lin­pi­tä­mät­tö­myy­te­nä.

Hy­vin­voin­nin vaa­li­mi­nen ei ole yk­sin sote-huol­lon teh­tä­vä. Hy­vin­voin­ti syn­tyy siel­lä, mis­sä ih­mi­set koh­taa­vat: ko­to­na, kou­lus­sa, naa­pu­rus­tos­sa, har­ras­tuk­sis­sa, ar­jes­sa. Jo­kai­sel­la tu­li­si ol­la mah­dol­li­suus et­siä omaa paik­kaan­sa, oli­pa se sit­ten ur­hei­lu­seu­ras­sa, soit­to­har­ras­tuk­ses­sa, tal­koo­po­ru­kas­sa tai jos­sain ai­van muu­al­la.

Yh­teys toi­siin on pa­ras eh­käi­sy yk­si­näi­syy­teen ja syr­jäy­ty­mi­seen. Sik­si mei­dän on kau­pun­ki­na pi­det­tä­vä ovet au­ki ja kyn­nyk­set ma­ta­li­na, jot­ta jo­kai­sel­la oli­si mah­dol­li­suus as­tua si­sään.

Mu­siik­ki on ol­lut mi­nun lan­ka­ni maa­il­maan. Jol­le­kin toi­sel­le se voi ol­la jo­kin muu. Tär­ke­ää on, et­tä lan­gan­pää on löy­det­tä­vis­sä ja si­tä­kin tär­ke­äm­pää, et­tä ih­mi­nen it­se tah­too tart­tua sii­hen.

Yk­si­näi­syys ei syn­ny tyh­jäs­tä. Pi­de­tään siis huo­li sii­tä, et­tei yk­si­kään jäi­si tah­to­mat­taan ovien taak­se.

Jes­se Häy­hä
La­pu­an nuo­rin kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu (kesk.)
sekä kau­pun­gin hy­vin­voin­ti­lau­ta­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja