Mira Uu­si­hau­ta-Koi­vu
@la­pu­an­sa­no­mat.fi

Ala­jär­ve­läi­nen Han­na Nie­mi­nen maa­laa näyt­tä­viä öl­jy­vä­ri­te­ok­sia ja hän käyt­tää te­ok­sis­saan myös jon­kun ver­ran ak­ryy­li­vä­re­jä. Maa­laa hän mil­lä vaan, lop­pu­tu­los on vä­hin­tään­kin py­säyt­tä­vä ja näyt­tä­vä. Kun voi­mak­kai­siin vä­rei­hin ja te­os­ten isoon ko­koon yh­dis­ty­vät ai­hee­na esi­mer­kik­si Jee­suk­sen kas­vot or­jan­tap­pu­ra pääs­sä on kat­so­jal­la edes­sään teos, jon­ka koh­dal­la moni var­mas­ti py­säh­tyy. Nie­mi­nen ker­too tie­dot­tees­sa, et­tä tai­tees­saan hän ha­lu­aa il­mais­ta tun­tei­ta ja tun­nel­mia tai tal­len­taa maa­lauk­siin Ju­ma­lan luo­man maa­il­man kau­neut­ta. Myös va­lon maa­laa­mi­nen kieh­too hän­tä.

Tai­teen li­säk­si hä­nen ar­keen­sa kuu­luu suur­per­he.

– Olen jo ai­kuis­ten bi­o­lo­gis­ten las­te­ni äi­tiy­den li­säk­si myös si­jai­säi­ti pie­nil­le si­joi­te­tuil­le lap­sil­le. Per­hees­säm­me on kas­va­nut vuo­sien ai­ka­na lu­kui­sia lai­na­lap­sia ja hei­dän kaut­taan elä­mäm­me on ri­kas­tu­nut en­ti­ses­tään mo­nen­lai­sil­la tun­teil­la ja ko­ke­muk­sil­la. Tai­vaan Isä on siu­nan­nut per­het­täm­me myös las­ten­lap­sil­la, min­kä koen suu­re­na ilo­na ja ai­van upe­a­na etuo­i­keu­te­na.

Ai­kaa hä­nel­lä löy­tyy myös ai­na tai­tee­seen ja se toi­mii erään­lai­se­na pie­ne­nä pii­lo­paik­ka­na.

– Tai­tee­ni avul­la kä­sit­te­len usein mo­ni­nai­sia tun­tei­ta, joi­ta elä­män­ta­vas­sa­ni koh­taan. Tai­de toi­mii myös sa­lai­se­na pii­lo­paik­ka­na, jos­sa voin up­pou­tua ai­van toi­sen­lai­seen huo­let­to­maan to­del­li­suu­teen. Tai­tee­ni yk­si tar­koi­tus on he­rät­tää tun­tei­ta ja tar­jo­ta es­teet­ti­ses­ti miel­lyt­tä­viä ja kau­nii­ta ko­ke­muk­sia. Toi­von, et­tä jo­kai­nen te­ok­se­ni voi vie­dä si­nut mat­kal­le, jos­sa voit up­pou­tua het­keen ja eh­kä tun­tea tai näh­dä häi­väh­dyk­sen toi­ses­ta maa­il­mas­ta.

Es­teet­ti­nen ko­ke­mus vä­lit­tyy var­mas­ti Pat­ruu­na­gal­le­ri­an näyt­te­lys­sä kat­so­jal­le, esi­mer­kik­si upe­at ruu­su­ai­hei­set tau­lut ovat kuin iso kuk­ka­tar­ha, jon­ne voi het­kek­si heit­täy­tyä aja­tuk­sis­saan.

Näyt­te­ly­ti­las­sa on myös her­kul­li­sen vä­ri­siä maa­lauk­sia soi­ni­lai­sel­ta Jo­han­na Peu­ral­ta. Hän te­kee ak­va­rel­le­ja ja myös se­ka­tek­niik­ka­töi­tä.

– Olen ku­va­tai­tei­li­ja, luon vä­rik­käi­tä ja eloi­sia puo­li­abst­rak­te­ja mai­se­mia in­tui­tii­vi­sel­la ja ko­kei­le­val­la ot­teel­la. Ak­va­rel­lin li­säk­si teen se­ka­tek­niik­ka­töi­tä, suu­rel­ta osin ak­ryy­li­mus­tein, myös kan­kaal­le.

Hän­tä miel­lyt­tää puh­tai­den vä­rien rai­kas heh­ku ja vä­rien vä­li­nen vuo­ro­pu­he­lu.

– Ne kieh­to­vat mi­nua lo­put­to­mas­ti, ol­len kes­kei­sin voi­ma- ja ins­pi­raa­ti­o­te­ki­jä luo­mi­ses­sa­ni. Jo­kai­nen maa­laus on dy­naa­mi­nen ja vir­taa­va seik­kai­lu,

jon­ka lop­pu­tu­los­ta ei voi en­nal­ta tie­tää, Peu­ra kom­men­toi.