JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hakuohjeet

Hae sivustolta-kenttään voi syöttää vapaasti hakusanoja.
Vapaassa tekstihaussa toimivat hakusanojen välissä seuraavat operaattorit (kirjoita operaattori aina ISOILLA kirjaimilla):

AND = kaikki sanat pitää esiintyä tekstissä
OR = joku sanoista pitää esiintyä tekstissä (jos hakusanojen välissä ei ole mitään operaattoria on oletusoperaattori OR)
NOT = Ensimmäinen sana esiintyy mutta jälkimmäiset eivät saa esiintyä tekstissä
? = kirjaimen tilalla merkitsee mitä tahansa merkkiä, esim. n?ki löytää noki, näki jne.
* = sanan lopussa merkitsee useampaa merkkiä, esim. auto* löytää sanat automaatti, autorata jne.
” = virkkeen tai sanaparin alussa ja lopussa hakee tarkalleen kirjoitetussa muodossa, esimerkiksi ”Matti Meikäläinen”

Haun tuloksena saat ruudulle osumien määrän sekä otsikkolistan jutuista, joissa hakusanat esiintyvät.
Napsauttamalla otsikkoa juttu ladataan sivulle. Mikäli hakutulos sisältää runsaasti juttuja, kannattaa tarkentaa hakumäärittelyä, jotta tulos saadaan suppeammaksi.
Avattuasi haluamasi jutun, pääset takaisin hakuun napsauttamalla selaimen Siirry sivu taaksepäin -painiketta.

Viikko

Kuukausi

6kk

Lapualaanen
14.6.2025 10.00

Lapua­lais­läh­töinen Päivi Niskanen
on vastuu­teh­tä­vässä Syöpäsäätiössä

Päivi Niskanen toimii testamentti- ja suurlahjoitusvastaavana nyt 77-vuotiaassa Syöpäsäätiössä. Kesken haastatteluprosessin Päivi pohdiskeli sitä, ettei hän vaan itse tule liiaksi esiin asian ja yhteisöllisyyden kustannuksella. Tutkittu ja todettu on, että kun asia(t) personoidaan, niin ne menevät paremmin perille. Moni asia etenee siis Päivi Niskasen kautta. Kuva Hannu Ranta

Päivi Niskanen toimii testamentti- ja suurlahjoitusvastaavana nyt 77-vuotiaassa Syöpäsäätiössä. Kesken haastatteluprosessin Päivi pohdiskeli sitä, ettei hän vaan itse tule liiaksi esiin asian ja yhteisöllisyyden kustannuksella. Tutkittu ja todettu on, että kun asia(t) personoidaan, niin ne menevät paremmin perille. Moni asia etenee siis Päivi Niskasen kautta. Kuva Hannu Ranta

Kun lap­suus- ja nuo­ruus­vuo­ten­sa La­pu­al­la viet­tä­nyt Päi­vi Nis­ka­nen (s.Yli­ke­to­la) aloit­ti opis­ke­lu­ai­ka­naan ke­sä­työt juok­suf­lik­ka­na Hel­sin­gis­sä, niin hä­nen toi­men­ku­vaan­sa kuu­lui usei­ta unoh­tu­mat­to­mia työ­teh­tä­viä.

– Töi­hi­ni kuu­lui muun mu­as­sa Fer­ra­rin pesu. Fer­ra­rin piti ai­na ol­la puh­das. Pe­sin sen kä­sin Sör­näis­ten ran­ta­tien Nes­teel­lä. Työ­nan­ta­ja­na­ni oli va­ra­kas yk­si­tyis­hen­ki­lö ja työn­ku­va kaik­ki­nen­sa oli hy­vin vä­ri­käs. Sii­hen kuu­lui kai­ken­lais­ta ai­na op­ti­o­kaup­po­jen kir­jaa­mi­ses­ta ve­neen­kan­nen puh­dis­ta­mi­seen, Nis­ka­nen muis­te­lee.

Päi­vi Nis­ka­nen sel­vit­tää tuon opis­ke­lu­ai­kan­sa ke­sä­työn opet­ta­neen hän­tä.

– Ym­mär­sin tuol­loin töi­tä teh­des­sä­ni, et­tä va­ral­li­suu­des­ta huo­li­mat­ta in­hi­mil­li­syys on läs­nä, jos sil­le an­taa ti­laa.

Tätä ny­kyä Päi­vi Nis­ka­nen toi­mii tes­ta­ment­ti- ja suur­lah­joi­tus­vas­taa­va­na Syö­pä­sää­ti­ös­sä. Hä­nen työ­teh­tä­vän­sä liit­ty­vät tes­ta­ment­ti­lah­joi­tuk­siin ja mui­hin isom­piin lah­joi­tuk­siin, joil­la tu­e­taan syö­pä­tut­ki­mus­ta ja sää­ti­ön tar­koi­tuk­sen mu­kais­ta toi­min­taa.

Työ­si on äk­ki­sel­tään aja­tel­tu­na san­gen vaa­ti­va. Mitä kaik­kea se si­säl­tää?

– Näin­hän se saat­taa ol­la, mut­ta en pidä tätä työ­tä niin­kään vaa­ti­va­na tie­dol­li­sen osaa­mi­sen osal­ta, vaan lä­hin­nä ti­lan­tee­seen aset­tu­mi­sen ja ih­mis­koh­ta­loi­den kä­sit­te­lyn vuok­si. Ta­paan työs­sä­ni Syö­pä­sää­ti­ös­sä ih­mi­siä, joil­le syö­pä on ta­val­la tai toi­sel­la tul­lut tur­han­kin tu­tuk­si. He ha­lu­a­vat tu­kea syö­pä­tut­ki­mus­ta tai syö­pä­työ­tä lah­joi­tuk­sel­la tai tes­ta­men­tis­saan, jot­ta sai­rau­den ai­heut­ta­ma in­hi­mil­li­nen kär­si­mys vä­he­ni­si. Olen työs­sä­ni vil­pit­tö­män vä­lit­tä­mi­sen, epäit­sek­kään aut­ta­mi­sen ja kii­tol­li­suu­den ää­rel­lä, ku­ten myös elä­män ra­jal­li­suu­den. Suu­rien tun­tei­den kä­sit­te­ly on toi­si­naan hy­vin vaa­ti­vaa, Päi­vi Nis­ka­nen sa­noo.

En­nen ny­kyis­tä työ­tään Syö­pä­sää­ti­ös­sä, Päi­vi Nis­ka­nen toi­mi yli 20 vuot­ta fi­nans­si­a­lal­la.

– Aloi­tin ne työt Ev­li-pan­kis­sa so­pi­muk­sia kä­sit­te­le­mäl­lä ja pää­dyin suur­si­joit­ta­jien (ku­ten seu­ra­kun­tien, kau­pun­kien, elä­keyh­ti­öi­den ja sää­ti­öi­den) va­rain­hoi­ta­jak­si.

– Kai­kis­sa teh­tä­vis­sä­ni on­nis­tu­mi­sen kan­nal­ta on tär­kein­tä ol­lut asi­a­kas­läh­töi­nen rat­kai­su­ky­ky, luot­ta­mus sekä tar­ve koh­da­ta ih­mi­set il­man en­nak­ko­a­se­tel­mia, Päi­vi Nis­ka­nen to­te­aa.

Päi­vi Nis­ka­nen on yh­te­nä en­ti­se­nä tai ny­kyi­se­nä la­pu­a­lai­se­na jär­jes­tä­mäs­sä La­pu­al­le vuon­na 1975 syn­ty­nei­den ko­koon­tu­mis­ta­pah­tu­maa. Ta­pah­tu­ma on La­pua Ho­vis­sa 26. hei­nä­kuu­ta.

– Mei­tä on use­am­pi hen­ki­lö tä­män ta­pah­tu­man ta­ka­na. Osa jär­jes­tä­jis­tä on La­pu­al­ta, osa pää­kau­pun­ki­seu­dul­ta. Kii­tän eten­kin Kal­li­o­kos­ken Pet­riä, Nat­rin (nyk. Brisk) Jen­niä, Ha­ko­lan (nyk. Lep­pä­nen) Riik­kaa, Lat­va­lan Ja­nia ja muu­ta tou­hu­kas­ta vä­keä. He jär­jes­ti­vät vas­taa­van ikä­luok­ka­ta­paa­mi­sen vuon­na 2019. Nyt sa­mai­nen po­ruk­ka on kut­su­nut kaik­ki vuon­na 1975 syn­ty­neet la­pu­a­lai­set yh­tei­sil­le vii­si­kymp­pi­sil­le, Päi­vi Nis­ka­nen sel­vit­tää.

– Mie­les­tä­ni täl­läi­sis­sä ko­koon­tu­mi­sis­sa on kui­ten­kin yk­sit­täis­tä ta­pah­tu­maa tär­ke­äm­pi mer­ki­tys, jos­sa La­pua ta­val­laan kut­suu ”omi­aan” pa­laa­maan ja ko­koon­tu­maan sen yh­tei­sön kes­ken, jos­sa on lap­suus- ja nuo­ruus­vuo­det vie­tet­ty. Vaik­ka täs­sä vuo­sien saa­tos­sa elä­mä on koh­del­lut mei­tä eri ta­voin, la­pu­a­lai­suus py­syy yh­dis­tä­vä­nä asi­a­na.

La­pu­al­la asu­es­saan Päi­vi ur­hei­li.

– Ala­kou­lui­käi­se­nä voi­mis­te­lin, ku­ten lä­hes kaik­ki Liuh­ta­rin kou­lun fli­kat. Pe­la­sin myös pe­sä­pal­loa, ja jal­ka­pal­loa, sitä Sa­ran­pään Se­pon val­men­nuk­ses­sa. Simp­si­öl­lä las­kin ra­taa. Vir­ki­än vä­reis­sä tou­hu­sin yh­tä ja tois­ta. Ur­hei­lu oli elä­män­ta­pa ja kuu­lui la­pu­a­lais­vuo­sii­ni ku­ten nisu kaf­fi­pöy­tään.

– He­vo­sia löy­sin tuon tuos­ta rap­su­tel­ta­vak­se­ni. Omaa he­vos­ta en Ri­ta­kal­li­on au­to­tal­liin kui­ten­kaan saa­nut, en saa­nut vaik­ka kuin­ka ki­nu­sin, Nis­ka­nen mai­nit­see.

La­pu­al­la Päi­vi (sil­loin siis Yli­ke­to­la) asui ai­koi­naan pait­si Ri­ta­kal­li­ol­la, myös Ri­ta­mä­el­lä, Yli­ky­läs­sä ja use­as­sa eri osoit­tees­sa ”ky­läl­lä”.

Nyt asut Kirk­ko­num­mel­la. Mik­si siel­lä?

– Kos­ka La­pu­al­ta on lii­an pit­kä mat­ka työ­pai­kal­le­ni Hel­sin­gin Mä­ke­län­ka­dul­le.

– Kirk­ko­num­men ko­tim­me on maa­seu­dul­la, pel­to­jen ja met­sän kes­kel­lä. Asuin­paik­ka tun­tuu hy­väl­tä, kun viet­tää päi­vät maa­hi­se­na kau­pun­gis­sa. Muu­tim­me Kirk­ko­num­mel­le Hel­sin­gin Töö­lös­tä vii­si­tois­ta vuot­ta sit­ten, kun per­heem­me kas­voi.

– Fy­si­o­te­ra­peut­ti­na työs­ken­te­le­vän mie­he­ni li­säk­si per­hee­seem­me kuu­luu kak­si kou­lui­käis­tä las­ta ja liu­ta eläi­miä, vii­mein­kin myös nii­tä he­vo­sia. Ete­lä-Poh­jan­maal­la asu­via vel­ji­ä­ni näen va­li­tet­ta­van har­voin, mut­ta on­nek­si kum­pai­nen­kin heis­tä on ai­ka ak­tii­vi­nen vies­ti­jä, Päi­vi Nis­ka­nen ker­too.

Ko­et­ko omas­sa it­ses­sä­si jo­tain la­pu­a­lais­ta/ete­lä­poh­ja­lais­ta?

– Tie­ten­kin, lä­pi­ko­tai­sin. Kun jo­tain on saa­ta­va ai­kai­sek­si, ja kun yli­pää­tään kai­va­taan luo­tet­ta­vaa ih­mis­tä, ja kun ta­voi­tel­laan vä­hän kes­ki­ver­toa pa­rem­paa lop­pu­tu­los­ta, sil­loin olen yl­peä juu­ris­ta­ni. To­sin la­pu­a­lai­suu­te­ni lait­taa mi­nut yhä myös har­joit­te­le­maan. Esi­mer­kik­si sil­loin, kun joku asia tu­li­si esit­tää hie­man peh­me­äm­min, tai sil­loin kun tar­vi­taan smal­l­talk -tai­toa tai kär­si­väl­li­syyt­tä ol­la ryh­ty­mät­tä heti toi­meen.

Han­nu Ran­ta