Tie­to­kil­pai­lu­ky­sy­mys; Mikä teos al­kaa sa­noil­la, ”Mie­le­ni mi­nun te­ke­vi, ai­vo­ni ajat­te­le­vi”.

Se on Suo­men kan­sal­li­see­pos Ka­le­va­la, jon­ka on koos­ta­nut Eli­as Lön­n­rot mui­nai­sis­ta ta­ri­nois­ta, ru­nois­ta ja myyt­tien san­ka­reis­ta. Ja tä­nään 28.2. li­pu­te­taan Ka­le­va­lan päi­vän sekä suo­ma­lai­sen kult­tuu­rin päi­vän kun­ni­ak­si.

Lön­n­rot ko­ko­si laa­jas­ti tal­teen suul­lis­ta pe­ri­mä­tie­toa eri puo­lil­ta Suo­mea ja Kar­ja­laa ja ko­ko­si niis­tä yh­te­näi­sen ee­pok­sen. Hän jul­kai­si Ka­le­va­lan en­sim­mäi­sen ver­si­on 1835, ja uu­den laa­jen­ne­tun ver­si­on 1849.

Ei ar­van­nut var­maan tämä kan­san­ru­nou­den ke­rää­jä, et­tä Ka­le­va­las­ta tu­lee yk­si maa­il­man mer­kit­tä­vim­mis­tä kan­sal­li­sis­ta te­ok­sis­ta, joka on vä­lit­tä­nyt suo­ma­lais­ta kult­tuu­ri­pe­rin­töä su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le näi­hin päi­vään as­ti. Sen san­ka­ri­ta­ri­noi­den poh­jal­ta on lä­hes pa­rin vuo­si­sa­dan ajan ra­ken­net­tu suo­ma­lais­ta kult­tuu­ria, iden­ti­teet­tiä ja si­sua. Lön­n­ro­til­la on ol­lut myös mer­kit­tä­vä roo­li Suo­men kie­len luo­mi­ses­sa, kos­ka en­nen 1800-luku suo­men kie­li oli ai­no­as­taan suul­lis­ta ja Lön­n­rot saat­toi sen kir­joi­tet­tuun muo­toon.

Kaik­ki suo­ma­lai­set ovat lu­ke­neet Ka­le­va­laa jos­sain elä­män­sä vai­hees­sa, jot­kut use­am­paan­kin ker­taan, kos­ka sitä lu­e­taan edel­leen kou­luis­sa. Oman Ka­le­va­la­ni olen hank­ki­nut vii­del­lä rup­lal­la ja 50 ko­pee­kal­la Pet­ros­kois­ta 1980-lu­vul­la, kun opis­ke­lu­ai­ka­na teim­me opin­to­mat­kan kau­pun­kiin ja tu­tus­tuim­me suo­men­kie­li­siin leh­tiin, kus­tan­ta­moi­hin ja pai­no­ta­loi­hin, jo­ten te­ok­se­ni on mi­nul­le ai­van eri­tyi­sen mer­ki­tyk­sel­li­nen.

Ka­le­va­la ei ole ny­kyih­mi­sel­le help­poa lu­et­ta­vaa, kos­ka kie­li on van­haa suo­men kiel­tä, jota pu­hut­tiin noin tu­hat vuot­ta sit­ten. Eli­as Lön­n­rot kier­si ja ke­rä­si kan­san­ru­no­ja ja -lau­lu­ja eri alu­eil­ta. Hän mat­ka­si ru­non­lau­la­jien luok­se, kir­ja­si ylös hei­dän esit­tä­mi­ään ru­no­ja ja haas­tat­te­li van­ho­ja ih­mi­siä, jot­ka muis­te­li­vat mui­nai­sia ai­ko­ja. Niis­tä tuli pe­rus­ta Ka­le­va­lan ta­ri­noi­hin.

Jos Ka­le­va­las­ta pu­hal­taa pö­lyt pois ja an­taa sil­le mah­dol­li­suu­den, sen teks­tin voi mel­kein kuul­la ny­ky­päi­vän räp­pi­nä. Mo­lem­mis­sa on vah­vaa ryt­miik­kaa ja ru­no­muo­toa, tee­mat kä­sit­te­le­vät san­ka­ruut­ta, rak­kaut­ta ja seik­kai­lu­ja. Siis­pä räp­pää­mään Ka­le­va­laa. Sii­tä voi­tai­siin saa­da ai­kaan mie­len­kiin­toi­nen ny­ky­päi­vän tul­kin­ta suo­ma­lai­ses­ta kult­tuu­ri­pe­rin­nös­tä.

Min­na Vai­ni­on­pää
@la­pu­an­sa­no­mat.fi