Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Kalevan Kisoissa debytoinut Virkiän 19-vuotias Juho Kallio pisti parastaan 110 metrin aidoissa ja merkkautti seuran miesten ennätykseksi 15,48 (-0,4) lauantaina Lahdessa. Näin Jyrki Portinin 43 vuotta sitten käsiajalla noteerattu ennätys 15,4 meni rikki.
Ottelijana paremmin tunnettu Kallio paransi omaa ennätystään peräti 0,40 sekuntia ja sijoittui alkuerässään viidenneksi. Se merkitsi kilpailun kymmenettä sijaa ja putoamista finaalista 0,35 sekunnilla.
Virkiän Oskari Käpyaho oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kiinni 3-loikan finaalipaikassa hypättyään 13,64 (+1,3). Kun pari seuraavaa karsintahyppyä meni yliastutuiksi, oli toista kertaa Kalevan Kisoissa loikkineen 21-vuotiaan Käpyahon tyytyminen 13. sijaan.
MOUKARIN finaaliin heittämällä mennyt 18-vuotias Lakaluoman likka Taru Killinen oli karsinnan kuudenneksi paras, kun 4 kilon moukari tömähti kolmannella kierroksella lukemiin 58,96. Kymmenen kilpailijan finaalissa Killinen selvitti itsensä kolmelle viimeiselle kierrokselle nakattuaan kolmannella heitollaan 58,40. Kun tulos ei enää parantunut, hän oli kahdeksas ja toi yhden pisteen nykyiselle seuralleen Esbo IF:lle.
Viikko sitten alle 20-vuotiaiden PM-kullan napanneen Killisen kausi jatkuu maanantaina Israelissa alkavissa alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa.
JT
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?