Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Leena Hjelt
leena.hjelt@lapuansanomat.fi
Helasteelin toimitusjohtajalle Kimmo Erikoiselle ei ollut vielä keskiviikkona aamukymmeneltä valjennut koko tilanne kaikessa karmeudessaan.
– Vielä ei tajua, mitä kaikkea palossa meni. Meillä oli ennätyssuuri tilauskanta ja juuri olin laittanut Facebookiin viestiä, että haetaan neljää hitsaajaa.
Helasteelin 30-henkinen työväki viettää parhaillaan toista kesälomaviikkoa ja tehdas oli palon syttyessä tyhjä. Töihin oli tarkoitus palata maanantaina, mutta selvää on, ettei tuhoutuneessa kiinteistössä tehdä töitä pitkään aikaan.
– Nyt en yhtään tiedä, miten tästä jatketaan. Kaikille asiakkaille on ilmoitettu, mutta suoraan sanottuna v...tuttaa, Erikoinen tuskailee.
Palon syttymissyystä toimitusjohtaja ei osaa sanoa eikä vielä arvioida vahinkojen suuruutta. Hän tietää ainoastaan niiden olevan suuret. Vakuutukset ovat hänen mukaansa onneksi hyvät.
Joitain laitteita ehdittiin pelastaa, mutta paljon myös tuhoutui.
– Meillä oli hienoja metallityöstökoneita, joiden tietotekniikka on sellaista, ettei se kestä yhtään vettä.
Pelastettiin mitä ehdittiin
Erikoinen oli hieman ennen aamu kuutta vielä "tenavien" vieressä mökissä nukkumassa, kun tieto palosta tuli.
– Tulin tänne tuhatta ja sataa ja pelastimme kaiken mitä pelastettavissa oli, kunnes palokunta ilmoitti, että nyt on liian vaarallista mennä sisälle. Saimme ulos trukkeja ja henkilönostimia, mutta sisään jäi muun muassa vuoden vanha hitsausrobottiasema, särmäyspuristimia ja automaattisahoja.
– Onneksi meillä on serverit kaikki ulkopuolisella, joten tieto ei ole hävinnyt, hän löytää sentään yhden ilonaiheen. Tottakai sellainen on myös se, ettei ihmishenkiä menetetty.
Ehkä useaan eri pisteeseen
Helasteel etsii nyt uusia tiloja, joissa jollain keinoin jatkaa toimintaa.
– Näin suurta (3000-neliöistä) hallia ei löydy mistään vapaana, joten todennäköisesti jatkamme useassa eri pisteessä. Kestää hetken sekin, että saamme uudet koneet, Erikoinen kelaa tilannetta.
Helasteel ilmoittaa nettisivuillaan olevansa hitsaukseen ja kokonaistoimituksiin erikoistunut konepaja, joka valmistaa tuotteita vaativiin käyttötarkoituksiin kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaille.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?