Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Yhteinen tuska on taiteilija Timo Suvannon veistos hautausmaalla. Siinä on 40 ristiä, jokaiselle räjähdysonnettomuudessa menehtyneelle omansa. Yksi risteistä kuuluu Pauli Perälän vaimolle Leilalle.
Suru ei katoa koskaan, mutta sen kanssa oppii elämään.
Tiistaiaamu 13.4.1976 muutti Pauli Perälän nuoren perheen elämän ja tulevaisuuden suunnitelmat silmänräpäyksessä. Kyseinen päivä muutti myös kymmenien ja satojen muiden lapualaisperheiden ja kotien arjen kulun ja ajatukset.
Tuona päivänä Lapuan patruunatehdas räjähti kello 7.42, eikä sen jälkeen enää arki ollut entisensä.
– Se oli ihan tavallinen aamu meidän perheessä. Vaimo Leila lähti ensin töihin ja minä lähdin vähän myöhemmin viemään 5-vuotiasta poikaamme, Ari Petteriä päivähoitoon. Aamutuimiin ehdin käydä hakemassa Seinäjoelta vielä tavaraa ja istuin sitten työpaikallani Lapuan Autokeskuksessa juttelemassa esimieheni kanssa, kun kuului pamahdus. Jokin aavistus se oli, koska lähdin välittömästi Paukun portin eteen vaimoni työpaikalle. Siinä hetkessä todellisuus avautui rankalla tavalla vasten kasvoja. Tämä ei voi olla totta, Pauli Perälä kertaa kohtalokkaan aamun tapahtumia.
Väistämätön edessä
Hän lähti sairaalaan etsimään vaimoaan.
– Kävin Seinäjoen sairaalassa ainakin seitsemän kertaa, mutta turhaan. Sitten väistämätön oli edessä. Liuhtarin sairaalan kellarissa olin elämäni pahimmassa tilanteessa. Tunnistin Leilan kasvoista, ne olivat säästyneet. Kun tulin ulos sieltä tilasta, lysähdin ulko-oven eteen maahan. Julma totuus vei jalat alta, Perälä sanoo.
Ensin iski sokki ja menetyksen tunne. Sitten hiljaisuus ja syvä suru, vähitellen kaipaus ja ikävä.
– Siitä hetkestä lähtien kuljin kauan kuin sumussa ja kaikki oli epäselvää. Pienen pojan takia oli jaksettava jatkaa, eikä voinut antaa periksi. Kirkkopihan arkkurivistöjen joukossa oli epätodellinen olo. Ari heitti hautaan äidin arkulle kukan, mutta kysyi kotona, koska äiti tulee. Hän kyseli sitä kauan vielä jälkeenpäinkin. Viisivuotiaalle kuolema on vieras käsite. Itsekin vilkaisin monesti tottumuksesta taakseni ja odotin näkeväni Leilan, Perälä kertoo.
Vieläkin hiljentyneenä
Käytännön arjesta hän kertoo selvinneensä Leilan kuoleman jälkeen, koska oli tottunut tekemään kotitöitä.
– Osasin laittaa ruokaa, siivota, tiskata ja pestä pyykkiä. Lapsen kanssa arki otti nopeasti tilansa. Siskoni hoiti joskus Aria ja minä sain omaa aikaa miesporukassa. Opin, että kaikesta selviää. Raskaimmat muistot ovat painuneet syvemmälle mielen sopukoihin. Olen oppinut työntämään huonot asiat mielestäni pois. Tunnistan kyllä, että en ole saanut surtua asiaa vieläkään loppuun asti. Elämässä on paljon hyviä päiviä, mutta tulee myös hyvin huonoja hetkiä. Löydän itseni vieläkin hiljentyneenä, syvissä mietteissä, katselemassa Paukun museossa leikekirjaa ja kuvia tapahtuneesta, Perälä sanoo.
Hän tietää myös, että jossittelu ei muuta asioita, eikä tuo menetettyjä läheisiä takaisin. Elämä on tässä ja nyt.
Patruunatehtaan onnettomuuden muistojuhlaa vietetään tulevana sunnuntaina. Päivä alkaa jumalanpalveluksella tuomiokirkossa kello 10 ja jatkuu seppeleenlaskulla kulttuurikeskus Vanhan Paukun alueella sekä muistojuhlalla kulttuurikeskuksen Alajoki-salissa kello 12.30.
Räjähdyksen muistolehti on luettavissa ilmaiseksi tästä linkistä. Lehtiä voi myös ostaa konttoriltamme Sanomatieltä tai Lapuan R-kioskeilta.
Minna Vainionpää
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?