Viikko
Kuukausi
6kk
Lapualla ei ole tullut uusia todennettuja koronavirustartuntoja ja määrä on edelleen pysynyt 18. Kuluvan viikon alussa ei myöskään yhtään lapualaista ole ollut lääkärin päätöksellä eristyksessä tai karanteenissa.
– Tilanne tietysti voi tietysti nopeasti muuttua. Lapualaiset ovat kuitenkin hyvin noudattaneet ohjeistuksia ja pitävät tunnollisesti maskeja julkisilla paikoilla liikuttaessa. Siitä kiitos kaikille kuntalaisille. Jaksetaan nyt vain vielä noudattaa ohjeita, vs. hoitotyön johtaja ja tartuntatautivastaava hoitaja Anu Kaappola antaa kehuja lapualaisille.
Alueella eletään edelleen Covid 19 suhteen kiihtymisvaihetta.
– AVI:n päätös yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta on voimassa 8.2.2021 saakka. Lisäksi alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki on tehnyt muita suosituksia koskien mm. harrastetoimintaa, maskien käyttöä ja kokoontumisia 8.2 asti. Nyrkki suosittaa mm. toisen asteen oppilaitoksissa, ja THL:n suosituksen mukaisesti myös peruskoulussa, yli 12-vuotiaille maskin käyttöä. AVI ei ole tehnyt asian suhteen määräystä, joten kunnat ja oppilaat voivat itse päättää asiasta. Jokainen saa ja voi tietenkin pitää maskia esimerkiksi koulussa, Kaappola toteaa.
Kaikki pistetty, mitä on saatu
– Rokotukset etenevät hitaasti, koska toimitukset ovat epävarmoja ja saadut rokotemäärät pieniä. Olemme käyttäneet kaikki saadut rokotteet maksimaalisesti. Rokotuskapasiteettia meillä olisi paljon enemmän, mutta emme vain saa tarpeeksi rokotteita Suomeen, emmekä siksi Lapuallekaan tällä hetkellä, Kaappola harmittelee.
Lapualla on nyt rokotettu lähes kaikki koronapotilaiden hoitoon, tutkimiseen, näytteenottoon ja tilojen siivoukseen osallistuvat työntekijät, jotka ovat sen halunneet, ainakin kertaalleen. Rokotehan on vapaaehtoinen. Rinnalla on rokotettu myös muuta kiireellistä hoitoa antavaa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä. Viime viikolla alkoi ikäihmisten asumispalveluyksiköitten henkilökunnan rokottaminen ja heti, kun rokotteita saadaan lisää, rokotetaan yksiköiden asukkaat, Kaappola selvittää rokotussuunnitelmaa.
Etelä-Pohjanmaan alueella on tällä hetkellä käytössä vain Pfizerin mRNA-koronarokote. Modernan rokotteella aloitetaan rokottamiset Lapin alueella, koska siellä pitkien välimatkojen takia Modernan rokote on helpompi.
– Astra-Zenecan adenovirusvektorirokotteen myyntilupa ratkeaa mahdollisesti tällä viikolla. Siitä toivotaan apua massojen rokottamiseen. Valitettavasti tätäkään rokotetta ei saada maahamme odotettuja määriä. Meillä Lapualla on suunnitelmat valmiina ja tiedotamme heti kuntalaisia, kun saamme asiasta lisää tietoa, Kaappola lupaa.