Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Katso video, jossa Maria Ahonen näyttää, kuinka tehdään makramee-tekniikalla kaksitasosolmu. Marttojen toiminnasta kertovan jutun lopussa myös herkullinen whoopie-resepti.
Minna Vainionpää
minna.vainionpaa@lapuansanomat.fi
Jos joku miettii, että marttailu on sukkien neulomista ja isoäidin neliöiden virkkaamista, ei tiedä marttatoiminnasta mitään.
Toki villasukkiakin neulotaan, sehän kuuluu kansalaistaitoihin, ja jos joku ei osaa, hänelle kyllä neuvotaan kädestä pitäen, vaikka sen vaikeana pidetyn kantapään teko.
Marttailu pitää kuitenkin sisällään ihan kaikkea niitä arjen taitoja, joita elämässä tarvitaan. Se on toisilta oppimista ja omien taitojen jakamista. Yksi osaa tehdä sen kantapään, toinen on mestarileipuri, joku innokas askartelija tai yrttiasiantuntija. Kun yhteinen osaaminen jaetaan ja välillä kokoontumisiin kutsutaan ulkopuolisia asiantuntijoita kertomaan mielenkiintoisista aiheista, ollaan jo lähellä martta-aatetta.
– Tärkeintä on yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja yhdessä oppiminen. Koemme yhdessä ahaa-elämyksiä. Itse olen ollut Lapuan Martoissa mukana neljä vuotta, ja niistä tämän kuluneen vuoden ajan, myös puheenjohtaja. Innostuin, kun Lapuan Martat esittelivät toimintaansa lukiolla. Järjestö ei ole sitoutunut mihinkään puolueeseen, eikä uskontoon. Jokainen voi tulla mukaan omana itsenään, eikä tarvitse olla minkään osaamisalueen tuntija tai taitaja. Me teemme yhdessä kaikkea kivaa ja samalla karttuvat käytännön taidot mutta myös henkinen pääoma, Lapuan Marttojen puheenjohtaja Irma Pienimaa kertoo.
Kuluvan vuoden viimeisessä marttaillassa nuorisotalolla harjoiteltiin makramee-solmeilua, kun makrameesta itse puolitoista vuotta sitten innostunut Maria Ahonen opasti marttoja joulukoristeiden tekoon kyseisellä tekniikalla.
Ilta aloitettiin kahvilla ja lämpimällä glögillä. Tarjolla oli myös mm. herkullisia whoopieta reseptin kera.
Lapuan Martat
10 vuotta
Lapuan Martat on äskettäin täyttänyt 10 vuotta. Yhdistys on perustettu 11.9.2011. Ensimmäiseen hallitukseen valittiin Terhi Haapala, Eija Järvinen, Carita Liljamo, Kirsi Linjamäki, Sirkku Saarenpää, Saara Ulvinen, Marita Vaahtoniemi ja Eija Västinsalo. Vuosijuhlassa muistettiin ”perustajamarttoja” ja järjestötoiminnassa aktiivisesti mukana olevia jäseniä liiton pronssisella ansiomerkillä.
Ansiomerkin saivat yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Sanna Panula ja hänen jälkeensä Lapuan Marttoja 8 vuotta johtanut Sirkku Saarenpää sekä Terhi Haapala, Leena Koivisto, Kaija Poskiparta ja Irma Talosela.
Kaikki pronssisen ansiomerkin saaneet ovat olleet jäseninä Lapuan Martoissa alusta asti ja he ovat toimineet vuosia myös hallituksessa.
– Ensimmäiseen hallitukseen Sanna Panula lupautui puheenjohtajaksi ja minä sihteeriksi. Alkuun jäsenmäärä oli 30. Sitten se on lähtenyt hienoiseen kasvuun. Nyt meitä on 112 ja mukaan mahtuu uusia jäseniä. Koronavuosi on rajoittanut toimintaa ja varsinkin suosittuja reissuja, joille olemme aina säännöllisesti lähteneet. Mukavaa on silti yhdessä aina ollut, Sirkku Saarenpää toteaa.
Monipuolista toimintaa
Hän kokosi vuosijuhlaan katsauksen menneistä kymmenestä vuodesta, jotka ovat olleet toimintaa täynnä. Martat ovat askarrelleet, tehneet mm. muovipilleistä himmeleitä, kuntoilleet, osallistuneet monenlaisiin valtakunnallisiin hankkeisiin mm. virkkaamalla kasviksia, tekemällä vauvan myssyjä keskussairaalan ambulanssiin, sytomyssyjä keskussairaalaan ja sukkia ensisynnyttäjille.
– Meillä on ollut Bengan ihana luontoilta Hellanmaassa ja Jukka Risikon valokuvailta. Olemme pyöräilleet tutustumaan Aili ja Seppo Tammisen, Taimibongarien, puutarhaan ja tutustuneet Jokilaakson puutarhaan. Käyneet Kaukametsässä, Körttimuseolla ja Punaisessa viinituvassa. Marttailtojen lisäksi meillä on ollut monenlaisia ruokakursseja, myös miehille, sienikursseja ja paljon, paljon muuta, Saarenpää nostaa esille muutamia esimerkkejä.
Martat ovat myös retkeilleet lähiympäristöön ja kauemmaksikin.
– Aivan ikimuistoisia matkoja ovat olleet myös kulttuuri- ja ruokamatka Kreetalle ja puutarhamatka Tarttoon, Saarenpää lisää.
Lapuan Marttojen nykyisessä hallituksessa ovat puheenjohtaja Irma Pienimaan lisäksi sihteerinä Paula Saari sekä hallituksen jäseninä Marja-Leena Kumpula, Maria Ahonen, Terttu-Liisa Talosela, Leena Koivisto, Irma Talosela, Marjatta Autio, Annikki Mäkinen, Sirpa Annala ja Heli Matilainen.
Whoopiet (20 kpl)
100 g meijerivoita
1 dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
3/4 dl maitoa
Täyte
1 prk (200 g) mascarponejuustoa
1 1/2 dl puolukoita
1/2 dl fariinisokeria
1 tl vanilliinisokeria
Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Yhdistä vehnäjauhot, manteli- ja leivinjauhe sekä vanilliinisokeri keskenään. Sekoita jauhoseos vuorotellen maidon kanssa taikinaan.
Nostele taikinasta kahden lusikan avulla pieniä nokareita leivinpaperin päälle pellille (noin 40 kappaletta). Jätä hieman leviämisvaraa. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla, 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä.
Sekoita juuston joukkoon kohmeiset puolukat, fariini- ja vanilliinisokeri. Levitä täyte puolelle pikkukakkusista ja paina toinen kanneksi. Anna leivonnaisten mehevöityä jääkaapissa noin puoli tuntia ennen tarjoamista. Säilytä whoopiet jääkaapissa. Voit myös pakastaa ne.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?