Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Leena Hjelt
@lapuansanomat.fi
Perjantai-ltana Lapualla Kuortaneentien ja Honkimetsäntien risteyksessä sattuneessa onnettomuudessa oli osallisena neljä henkilöä, jotka kaikki jouduttiin viemään sairaalaan. Poliisin viestintäpäällikön Mikael Appelin mukaan kenenkään vammat eivät kuitenkaan olleet hengenvaarallisia.
Noin klo 22.20 sattunut onnettomuus oli peräänajo. Henkilöauto oli edennyt Kantatie 66:tta Kuortaneen suuntaan ja pysähtynyt odottamaan vastaantulevia aikeenaan kääntyä vasemmalle Honkimetsäntielle, kun sen perään ajoi toinen henkilöauto. Perään ajanut auto liikkui vielä törmäyksen jälkeen noin 80 metriä.
Molemmissa onnettomuusautoissa oli kaksi henkilöä.
Perään ajaneen auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenteen vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta. Hän puhalsi poliisin testissä 1,2 milligrammaa alkoholia litrassa, mikä Appelin mukaan vastaa noin 2,5 promillen lukemaa. Poliisi myös selvittää kolarin aiheuttaneen auton nopeutta.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?