Mira Uu­si­hau­ta-Koi­vu
@la­pu­an­sa­no­mat.fi

Mer­sun merk­ki, se tut­tu yl­väs täh­ti, osuu sil­mään Mika Saa­ren ti­luk­sil­la vä­hän joka kul­mal­la. Ei­kä ih­me. Mies kun on vank­ku­ma­ton au­to­har­ras­ta­ja, eri­tyi­ses­ti mu­se­oau­to­har­ras­ta­ja, ja mer­keis­tä juu­ri Mer­su on lä­hin­nä sy­dän­tä. Käys­ken­te­ly Saa­ren pi­ha­maal­la ja ti­luk­sien esit­te­ly­kier­rok­sel­la on mie­len­kiin­toi­nen ja huo­mio kiin­nit­tyy hal­lin oven­pie­les­sä no­jaa­vaan Mer­sun pö­ly­kap­se­liin. Se on elä­mää näh­neen nä­köi­nen.

– Näin sen tien­pos­kes joku päi­vä, Mer­sun pö­ly­kap­se­lin, se­hän on pääl­tä­a­jet­tu ja mitä kaik­kea, mut­ta kun sii­nä oli tuo tiet­ty merk­ki, niin ot­ti­han se heti sil­mään ja piti nouk­kia tal­teen, Saa­ri ker­too hy­myil­len.

To­si­har­ras­ta­jan sil­mät ovat har­jaan­tu­neet nä­ke­mään kaik­kea tar­peel­lis­ta! Mi­hin­kä tuo­kin pö­ly­kap­se­li vie­lä pää­tyy!

Moni "au­ton­raa­to", ku­ten har­ras­ta­jat nii­tä kut­su­vat, on syn­ty­nyt täs­sä la­pu­a­lai­ses­sa pa­jas­sa ai­van uu­den­lai­sek­si me­no­pe­lik­si ja nii­tä on voi­nut ihas­tel­la esi­mer­kik­si lu­kui­sis­sa au­to­ta­pah­tu­mis­sa ym­pä­ri maa­ta. Alan in­nok­kaim­mat, ku­ten Saa­ri, käy­vät sit­ten näyt­tä­mäs­sä mu­se­oau­to­jaan ja etap­pi­na on usein jo­kin au­toi­hin vih­kiy­ty­nyt ta­pah­tu­ma. Sin­ne me­no­pe­lit aje­taan mui­den­kin sil­mä­ni­lok­si. Mika Saa­ri naut­tii toki niin sa­no­tus­ta ras­saa­mi­ses­ta mut­ta eri­tyi­ses­ti mu­se­oau­to­ta­pah­tu­mis­sa käy­mi­ses­tä.

– Kaik­ki mitä tääl­lä pa­jal­la teh­dään on mu­ka­vaa, mut­ta mu­ka­vin­ta mi­nul­le on val­miin au­ton kans­sa ta­pah­tu­mis­sa käy­mi­nen ja au­to­jen esit­te­ly ih­mi­sil­le. Mo­nes­ti saan kuul­la pit­kät­kin ta­ri­nat, et­tä jol­la­kin on ol­lut sa­man­lai­nen au­to vaik­ka­pa 50-60-lu­vul­la ja ne ta­ri­nat­han ovat to­del­la hie­no­ja ja mie­len­kiin­toi­sia kuul­la, Saa­ri ker­too ja muis­te­lee eräs­tä­kin ta­pah­tu­maa, jos­sa lap­sen­lap­si lyk­kä­si pyö­rä­tuo­lis­sa iä­käs­tä iso­van­hem­paa tu­tu­no­loi­sen au­to­van­huk­sen luo.

– Sii­nä on mo­nes­ti lä­hes tip­pa lins­sis­sä, kun au­toa tul­laan kat­so­maan ja muis­te­le­maan van­ho­ja sii­nä sa­mal­la.

Saa­ren Mi­kan har­ras­tus ja in­nos­tus mu­seo- ja har­ras­te­au­toi­hin al­koi jo nuo­re­na ke­sä­töis­sä Sii­lin­jär­ven kai­vok­sel­la, jo­hon hän läh­ti aja­maan ve­li­po­jan "rönt­ti­mer­sul­la" 70-lu­vul­la. Ki­pi­nä ja in­to­hi­mo täh­ti­merk­kiin syt­tyi jo sil­loin, ei­kä sen voi sa­noa laan­tu­neen sen koom­min. Mika te­kee työk­seen kai­vin­ko­neu­ra­koin­tia ra­ta­ver­kol­le ja kun ko­tiin pää­see, niin usein hal­liin vie mie­hen tie.

Kau­as ei ole ome­na pu­don­nut Saa­ren per­hees­sä Mi­kan po­jil­ta­kaan. Tomi Saa­ri on myös tut­tu näky sa­mai­sel­la lap­suus­ko­din pi­ha­maal­la ja au­ton­kor­jaus­hal­lis­sa. Hä­nel­le au­to­har­ras­tus on myös tär­keä osa elä­mää. Ve­li­poi­ka Sami on myös mu­ka­na aut­ta­mas­sa ja huol­los­sa au­to­ki­sois­sa. Hän on har­ras­ta­nut myös ral­lia ai­koi­naan pit­kään, mut­ta kes­kit­tyy nyt poi­kan­sa kans­sa mo­toc­ros­si­pyö­riin.

– Sa­min an­si­os­ta minä ai­koi­naan ajau­duin ral­liin, Tomi ker­too.

Haas­tat­te­lu­het­kel­lä per­heen äi­ti Mar­git Saa­ri kur­vaa ko­tiin työ­päi­vän päät­teek­si, mut­ta hän ei sen­tään tun­nus­tau­du au­to­har­ras­ta­jak­si.

– Kun­han omaa au­toa ajan, se riit­tää hy­vin mi­nul­le, hän nau­raa, Mer­sun ra­tis­sa, tie­ten­kin.

Au­to­jen li­säk­si mie­hil­tä löy­tyy pit­kä rivi mo­po­ja. Mi­käs saa edel­leen in­nos­tu­maan näi­den kaik­kien me­no­pe­lien kau­neu­des­ta? Tomi Saa­ri ker­too, et­tä hä­nel­lä kaik­ki al­koi nuo­re­na jo pel­to­au­tois­ta.

– Mi­nul­la kaik­ki läh­ti ihan sel­lai­ses­ta klop­pien pel­to­a­je­lus­ta. Sii­tä läh­tien ki­pi­nä on py­sy­nyt yl­lä. Har­ras­tuk­sen muo­to vaan on ke­hit­ty­nyt ja muut­tu­nut­kin mat­kan var­rel­la, Tomi ker­too.

Hä­nel­lä on nyt jo pie­ni lap­si ja ai­kaa ku­luu oman per­heen pa­ris­sa. Sil­ti ai­na jos­sain vä­lis­sä tu­lee so­pi­va rako teh­dä au­to­jen kans­sa hom­mia tai vaik­ka osal­lis­tua ki­saan. Kui­ten­kin niin, et­tä per­he on yk­kö­nen.

– On kyl­lä mu­ka­vaa, et­tä saa oman per­heen pa­ris­sa tou­hu­ta, ei­kä kaik­ki ai­ka me­nee au­to­ja lait­ta­es­sa. Kaik­ki sa­noo, et­tä te­na­va on pie­ni vain het­ken, jo­ten olen aja­tel­lut, et­tä nyt on ai­ka an­taa per­heel­le ai­kaa.

Kun lap­sen kans­sa on tou­hun­nut ai­kan­sa, niin sit­ten on­kin mu­ka­va pääs­tä au­to­har­ras­tuk­sen pa­riin.

– Se on tiet­tyä au­to­te­ra­pi­aa, kun tu­len tän­ne hal­liin. Tääl­lä on oma rau­ha teh­dä ja ol­la. Jos­kus osu­taan sa­maa ai­kaan ve­li­po­jan ja isän kans­sa ja se­kin on sit­ten mu­ka­vaa.

Mut­ta ei niin mu­ka­vaa, et­tei vä­lil­lä ra­sit­ta­vaa­kin.

– Joo, ei toki ai­na hu­vi­ta. Se on sel­vä, et­tä vä­lil­lä tu­lee sel­lai­nen tun­ne, et­tä en viit­ti enää yh­tään au­ton­raa­toa lait­taa. Ai­kaa ja ra­haa ku­luu, kos­ka ei ne ole niin yk­sin­ker­tai­sia jut­tu­ja saa­da vaik­ka­pa mu­se­o­re­kis­te­riin. Mut­ta sit­ten kum­mas­ti taas al­kaa hu­vit­ta­maan, ja se on sama var­maan ve­li­po­jal­la ja isäl­lä­kin, nau­raa Nur­mos­sa ny­ky­ään per­hei­neen asu­va Tomi.