Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Leena Hjelt
@lapuansanomat.fi
Noin 16 kilometrin matkalle, Länsipuolentien länsipuolelle suunniteltu pyörätie lohkaisee isoja paloja monen maanomistajan mailta, mikä tuli osoitetuksi viime viikolla Alajoki-salissa järjestetyssä yleisötilaisuudessa.
Peltojen, hoidettujen puiden, pensaiden ja puskien lisäksi pyörätien alle on jäämässä ulkorakennuksia, grillikota ja yksi asuinrakennuskin.
Suunitelman laatineen insinööritoimisto Kolmostie Oy:n Mika Latvamäki myöntää, että ahtaissa paikoissa mennään, välillä niin ahtaissa, että pyörätie on liitettävä maantien kylkeen reunakivellisenä.
Väyläviraston käyntiin laittamassa hankkeessa on edetty valmiiseen tiesuunnitelmaan, johon maanomistajat saivat nyt sanoa sanottavansa. Sanottavaa ja kysyttävää riitti karttojen äärellä ja jonossa Mika Latvamäen puheille. Palautetta ja kysymyksiä voi jättää 24. päivään helmikuuta saakka, ja virallisia muistutuksia otetaan vastaan sitten, kun tiesuunnitelma asetetaan virallisesti nähtäville.
Pyörätien mahdollinen toteutuminen on hamassa tulevaisuudessa. Määrärahoja sille ei ole varattu. Jo pelkästään hallinnollinen prosessi vie vähintään kesään 2026 saakka. Tiesuunnitelman hyväksyjä on Traficom. Sen päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen.
Neljän lapsen äidin kodin päälle on kartalle punaisella tussilla vedetty ruksi. Hän esittelee postin tammikuun puolivälissä tuomaa paperia, josta ilmenee, että perheen koti menisi purkuun, mikäli suunnitelma joskus toteutuisi. Nainen ei halua nimeään julkisuuteen.
Koti ostettiin kolme vuotta sitten ajatuksella, että se on loppuelämän koti, ja se remontoitiin katosta lattiaan. Myös yläkerrasta on tehty asuttava.
– Emme tule tätä hyväksymään. Tottakai on hyvä ja haluan, että lapset saavat turvallisen reitin kouluun ja päiväkotiin, mutta en sillä hinnalla, että meidän täytyy lähteä pois kotoa, hän sanoo.
Latvamäki nimeää perheen kodin kohdan koko suunnitelma-alueen inhottavimmaksi.
Hietalanmäellä kotieläintilaa pitävä Jussi Korpi saa tietää, että hänen tietä lähellä oleva lietesäiliönsä säilyy.
– Se ei olisi ollut kaupankaan, hän huikkaa.
Mutta Korvelle selviää myös se, että säiliötä ei mahdu tontin rajautumisen jälkeen enää tyhjäämään. Liioin navettaan ei pääse ruokkimaan eläimiä, kun ennestään ahdas alue kapenee entisestään.
– Te meinaatte viedä multa elinkeinon tällä suunnitelmalla, hän heittää Mika Latvamäelle. Tämä ryhtyy aktiivisesti miettimään vaihtoehtoisia ratkaisuja ja keskustelu sujuu hyvässä ja rakentavassa hengessä. Ongelma on silti kinkkinen ja sen puinti päättyy siihen, että tutkitaan asiaa vielä tarkemmin.
Saako puista korvauksen, entä mikä on pellon hinta, kysellään. Mika Latvamäki vastaa myöntävästi ja valistaa lunastuksiin liittyvän inventoinnin kuuluvan maanmittauslaitokselle.
– Uskotut miehet määrittelevät hinnat muun muassa selvitettyään viiden vuoden ajalta alueella toteutuneita kauppoja.
Nimettöminä kommentoivat miehet päivittelevät, että pyörätie viistää todella läheltä oman talon nurkkia.
– Puolet kun otetaan nurmikosta pois, niin pyörätie tulee ihan keittiön lasin alle.
– En oikein usko tämän toteutumiseen. Muutamalle pyöräilijällekö tätä tehdään, toinen ihmettelee.
Susanna Ojalaa harmittaa, että pyörätie tulee lähelle kotitaloa viedessään useamman metrin hänen tontistaan. Hän on tarkistanut, että suojaisasta, metsänpohjaisesta etupihasta lähtee puolet pois.
– Olen toki nähnyt nuo kartassa olevat punaiset viivat, mutta tulin katsomaan, että oikeastiko sitä maata lähtee niin paljon. Mutta hyvä lisähän pyörätie on ja tuo turvallisuutta tosi paljon, hän ymmärtää.
Karttojen ääreltä löytyvät Jari Jaskari ja Ari Jaskari soisivat, että valtio laittaisi mieluummin maantien kuntoon. Etenkin kuluvan talven kelien seurauksena se on mennyt erityisen heikoksi. Uusi kevyen liikenteen väylä lohkaisee siivuja heidän pelloistaan.
– Ilimankin tätä pärjätään.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?