Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Mira Uusihauta-Koivu
mira.uusihauta-koivu@lapuansanomat.fi
Moni tietää lähipiiristään monta ruusun ansaitsevaa. Itse asiassa jokainen on ruusunsa ansainnut, etenkin näin korona-aikana! Ystävänpäivän tienoilla ruusu on oikeinkin paikallaan.
Tulevan sunnuntaisen ystävänpäivän kunniaksi Lapuan Sanomat lähti ruusukaupoille ja komeat tummanpunaiset ruusut mukanaan turuille ja toreille. Ajatuksena oli ilahduttaa ohikulkijoita ruusuyllätyksellä ja vielä toisellakin ruusulla, jonka jokainen voisi antaa haluamalleen henkilölle. Saajat yllättyivät iloisesti ruususta ja toisestakin. Jokainen ruusunsaaja löysi myös heti tai hetken tuumattuaan henkilön, jolle haluaisi antaa ruusun eteenpäin.
Kirsti Laitinmäki on postittamassa ystävänpäiväkortteja.
– Kiitos ruususta! Tässä olenkin juuri laittamassa ystävänpäiväkortteja postilaatikkoon muutamalle ystävälle. Yksi menee entiselle työkaverille ja yksi lapsenlapselle Helsinkiin, Laitinmäki kertoo.
– Tämän toisen ruusun antaisin kyllä tälle vanhalle työkaverilleni. Hän on jo yli kahdeksankymppinen ja vaivaakin on. Liikkuminen on haasteellista. Häntä haluaisin kovasti ilahduttaa, Laitinmäki kertoo.
Laitinmäen ystävä asuu Ilmajoella.
– Jaa niin mitenkäs minä tämän nyt sinne saan sitten...
– Ota ruususta kuva ja saat sen sitä kautta ainakin heti kuvana lähetettyä, porukalla ideoidaan.
– Kyllä todella, niin teen! Laitinmäki iloitsee.
Poikaystävä yllättyy
Seuraavan ruusun saa pesäpalloilija Emmi Laine.
– Kiitos tästä ruususta! Toisen ruusun haluan antaa poikaystävälleni, jonka kanssa olen ollut jo yhdessä kahdeksan vuotta, Laine kertoo ja jatkaa, että on mahtava saada yllättää poikaystävä, kun tämä palaa Lahdesta työreissusta.
Ystävänpäivää Laine kertoo juhlistaneensa aina jollakin tapaa.
– Nyt korona-aikana tulee soiteltua enemmän puheluita.
Pesäpalloilija odottaa kesää.
– Ja sitä että saa pelata mahdollisimman normisti.
Sara-Sofia Haavisto tulee kaupan eteiseen ja saa ruusun. Siitä ilostuneena hän tietää saman tien kenelle antaa saamansa toisen ruusun.
– Pomolleni! Olen täällä kaupassa välillä töissä, joten hänelle.
Onko pomo paikalla?
– Mä käyn katsomassa, Haavisto sanoo.
Hetken päästä hän tulee esimiehensä Marika Lintulan kanssa takaisin.
– Siis apua mitä! Mahtavan ihanaa, voi että, saako nyt halata, toteaa täysin yllätetty Lintula.
Miksi pomo sai ruusun?
– No hän on mukava. Ja on hänellä varmaan kiirettä ja stressiäkin, Haavisto perustelee valintaansa.
Keisalan Heikki ja Eeva saavat ystävänpäiväruusun ja ilahtuvat kovasti. Kuka saa teiltä ruusun?
– Kyllä se on meidän pitkäaikainen naapuri tuolla Alasaarenpuistossa eli Liisa Hautamäki.
Keisalat kertovat, että 20 vuoden aikana he ovat oppineet, että kyseinen naapuri on oikein mukava ihminen.
– Hän on aina iloinen ja ehtii vaihtaa kuulumisia. Hän on hyvä naapuri ollut meille pitkään, Keisalat tuumivat
Omalle äiteelle
Joonas Kattelus on seuraava yllätysruusun saaja.
– Jaahas, kenellehän sitä ruusun itse antaisi? No tuota, täytyy nyt sanoa, että se on yksinkertaisesti oma äitini.
Kerrohan vähän perusteluita, vaikka eihän äitien kohdalla sellaisia tarvita...
– No äitee on jaksanut kattella 27 vuoden ajan jo mun kaikenlaisia, aika nopeitakin käänteitä ja tekemisiä. Ruusun hän saa siitä syystä, että on jaksanut.
Kattelus on joutunut viime aikoina hyppäämään jopa neljän tunnin varoajalla rekanrattiin. Työkuviot ja hommat ovat saattaneet muuttua nopeastikin.
– Nyt odottelen, että pääsen Pyhäjoelle töihin, siellä on rakenteilla ydinvoimatehdas.
Vapaa-aikanaan Kattelus rakentaa autoja. Joskus innostus vie mennessään.
– Välillä saattaa äitikin vähän ihmetellä, rahaa toki tuollaisissa autohommissa palaa. Mutta se on mukavaa puuhaa.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?