Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Leena Hjelt
leena.hjelt@lapuansanomat.fi
Lapuan kaupunki aikoo vielä neuvotella Attendo Mi-Hoivan kanssa koronan vuoksi hankittujen suojavarusteiden korvauksista.
Perusturvalautakunta päätyi yksimielisesti tiistain kokouksessaan jättämään Attendon tekemän oikaisuvaatimuksen vielä pöydälle. Oikaisuvaatimus koskee perusturvajohtaja Terhi Haapalan helmikuussa tekemää, niin sanottua viranhaltijapäätöstä, jonka mukaan suojavarusteita ei korvata.
– Kyse ei ole suuresta laskusta, se on noin 3 000 – 4 000 euroa, kysymys on ennemminkin periaatteellinen. Haluamme vielä käydä avoimesti neuvotteluja laskutuksesta ja siitä, mihin lasku perustuu, selvittää Haapala lautakunnan päätöstä.
Haapalan esitys lautakunnalle oli, ettei oikaisuvaatimusta hyväksytä. Hän oli helmikuista päätöstä tehdessään katsonut, että suojavarusteiden hankinta kuuluu sopimuksen mukaisiin palveluihin, jotka kaupunki Attendolta ostaa.
Hänen mukaansa Lapuan tilanne ei ole mitenkään poikkeuksellinen, vaan monissa kunnissa käydään nyt vastaavia, koronasta johtuvia neuvotteluja yksityisten palveluntuottajien kanssa.
Attendo on vedonnut oikaisuvaatimuksessaan muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton suosituksiin koronavirusepidemian kustannusten korvaamisesta yksityisille palveluntarjoajille. Haapalan vastaus tähän oli, ettei kolmannen osapuolen antama suositus anna Attendolle lakiin perustuvaa oikeutta veloittaa sopimukseen kuulumattomia kustannuksia Lapuan kaupungilta.
Tällä hetkellä Lapua luovuttaa huoltovarmuuskeskuksen kautta tulleita suojavarusteita Attendolle.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?