Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Tarja Kojola
tarja.kojola@lapuansanomat.fi
Tiistenjoen Komiat Traktorit ry. järjesti viime viikolla vanhojen ajokkien kokoontumisajon, jonne kutsuttiin kaikkia viime vuosituhannella käytössä olleita kulkuneuvoja. Letkassa oli kuusikymmentä mopoa, autoa ja traktoria, ja Wanhan Ämmälän markille kokoontui yleisöä runsaan kolmesataa. Makkara ja koululaisten kioskin antimet kävivät kaupaksi.
Kulkueen erikoisimpia autoja oli rosteripintainen DeLorean DMC-12, tuttu Paluu tulevaisuuteen -elokuvista. Niissä se käytti polttoaineenaan muun muassa plutoniumia ja salamasta johdettua sähköä, mutta Tiistellä nähty DeLorean syö aivan tavallista bensaa. Auton omistaa veljespari Jaakko ja Ville Saari.
– Rupesin kiusaamaan velipoikaa, että sulla ei ole mitään elokuva-autoa, kun itselläni on myös Starskyn ja Hutchin Ford Grand Torino, Ville Saari paljastaa.
– Suunsoitostahan jää aina kiinni, joten juoduin sitten ostamaan Jaakon kanssa puoliksi tämän DeLoreanin, Saari nauraa.
DeLoreaneja valmistettiin vain vuosina 1981–1982, ja niitä on maailmassa yhteensä noin 8 000 kappaletta.
– John De Lorean valmisti niitä itse tehtaassaan 6 000 kappaletta ja konkurssipesä osti tekeillä olleet 2 000. Suomessa näitä on viisi.
Joka sormenjälki näkyy
Alimpana on teräsrunko, sen päällä komposiittikori ja rosteripaneelit.
– Rosterissa näkyy joka ikinen sormenjälki, joten ei saa käpälöörä, Ville Saari ehtii juuri sanoa kun toimittaja hivelee kaunista pintaa sormillaan.
Wikipedian mukaan DeLoreanin ulkomuoto on italialaisen Giorgetto Giugiaron piirtämä, ja tehtaalta lähti vakiomallien lisäksi kolme 24 karaatin kullalla päällystettyä autoa.
Saaren veljesten DeLorean kulki Kaliforniasta Tanskaan ja Tiistelle se haettiin Lievestuoreelta. Mitä tästä piti maksaa?
– Nooh... Ville Saari esmentelee.
– Sanotaanko että raato maksaa 8 000 euroa ja priima 60 000 euroa. Että siltä väliltä, mies myhäilee.
Brexit haittaa harrastusta
Kauniin muotoisella 1971 vuoden Hondalla kulkueessa ajoi Teemu Kaitalahti. Hän kaarsi Ämmälään vähän etuajassa, kun kone alkoi kuumeta.
– Tämä on 100-kuutioinen ”piikki”. Nelitahtimoottori. Ostin Menkijärveltä. Tässä oli pientä kaatumisen jälkeä, eturapakaaren olen suoristanut ja laittanut muutenkin uusia osia.
Kaitalahti manaa Brexitiä.
– Kaikki harrastajat valittavat nyt samaa asiaa: autoihin ja kaksipyöräisiin tilataan paljon osia Britanniasta, ja sen erottua EU:sta varaosiin on pantu kovat tullimaksut, mies harmittelee.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?