Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Virkeä keski-ikäinen Lapuan reserviläiset ry. täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Yhdistykseen on tullut mukaan runsaasti uusia jäseniä sen jälkeen, kun Venäjän sota Ukrainassa alkoi helmikuussa.
Yhdistyksessä neljä viime vuotta puheenjohtajana toiminut Jukka Tauriainen, 48, iloitsee jäsenmäärän kasvusta, joka on tavalliseen vuoteen verrattuna huomattava.
– Olemme saaneet tänä vuonna ilahduttavasti peräti 28 uutta jäsentä, joista osa on juuri varusmiespalveluksen suorittaneita. Jäseniä on nyt 121, joista naisia vajaa kymmenen. Osa jäsenistä on Lapuan ulkopuolelta. Toki nuoria kaipaisimme lisää.
Reserviläisyhdistysten jäseneksi liittymiseen ei enää tarvita armeijan käymistä.
– Yhdistykseen voi liittyä kuka tahansa yli 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen, joka on kiinnostunut maanpuolustuksesta.
Ihmiset ovat Tauriaisen mukaan alkaneet kiinnostua enemmän maanpuolustuksesta Ukrainan sodan alkamisen jälkeen.
– Se näkyy valtakunnallisesti. Varusmiespalveluksen suorittaneet haluavat verestää sotilastaitojaan ja tehdä yhdessä asioita.
Yhdistystä alettiin suunnitella ensimmäisen kerran jo 1956.
– Silloin ehdittiin tehdä jo jonkinlaiset hakemukset yhdistyksen perustamisesta sisäasiainministeriöön. Sitä ei kuitenkaan vielä silloin saatu perustettua jostain syystä, Tauriainen tietää kertoa.
Lapuan reserviläiset ry. perustettiin lopulta vuonna 1962.
– Yhdistyksen sisarjärjestö eli Lapuan reserviupseerikerho oli silloin kätilönä. Se kutsui Lapuan pitäjäalueella olevat reservin aliupseerit kokoukseen perustamaan omaa yhdistystä.
Tauriaisen mukaan reserviläisjärjestöjen merkitys on kasvanut niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti.
– Reserviläisliitto on maan suurin maanpuolustusjärjestö. Koko toiminnan tavoitteena on pitää yllä reserviin kuuluvien ja muiden maanpuolustuksesta kiinnostuneiden maanpuolustustaitoja.
Reserviläisjärjestöillä ei hänen mukaansa ole mitään varautumistehtäviä sodan varalta.
– Toki kriisiaikana sillä porukalla, joka ei ole käskettynä muihin tehtäviin, voidaan pitää toimintaa yllä ja pyrkiä vaikuttamaan maanpuolustustahtoon.
Entä jos Ukrainan sota laajenee Eurooppaan, mikä on silloin reserviläisten tehtävä?
– Reservissä olevat alle 50-vuotiaat miehistöön kuuluvat ja alle 60-vuotiaat aliupseerit ja upseerit on joko sijoitettu puolustusvoimien sodan ajan tehtäviin tai työnantaja on varannut heidät hoitamaan kriittisiä tehtäviä myös poikkeusoloissa. Jokainen 18 – 60-vuotias kuuluu varareserviin, joka käsketään palvelukseen tai muihin tehtäviin vain tarvittaessa kriisin aikana.
Lapuan reserviläiset ry. on järjestänyt takavuosina erilaista liikunta-, kilpailu- ja ammuntatoimintaa, matkoja sekä esitelmätilaisuuksia.
– Ensimmäinen yhteinen isompi tapahtuma on ollut kuntomarssi, joka järjestettiin 4. marraskuuta 1962. Noin 10 kilometrin marssin lähtö ja maali olivat Lapuan keskusurheilukentällä. Yhdistys on toiminut alusta alkaen enemmän tai vähemmän tiiviissä yhteistyössä reserviupseerikerhon kanssa, Tauriainen taustoittaa.
Yhdistyksen toiminta oli vähällä hiipua kokonaan vajaa kymmenen vuotta sitten, jolloin silloinen puheenjohtaja, edesmennyt Kaarlo Koskiniemi, sairastui vakavasti.
– Yhdistyksen aktiivit päättivät kuitenkin vuonna 2018 jatkaa toimintaa. Sen jälkeen korona hiljensi toimintaa pari viime vuotta. Tänä vuonna olemme taas päässeet kiinni elämään.
Toiminnan ydin ei ole Tauriaisen mukaan muuttunut juurikaan vuosien saatossa.
– Nykytoiminta on pitkälti samanlaista kuin aiemmin. Olemme järjestäneet säännöllisesti ammuntaa Kauhavan ampumaradoilla, kun Lapualla ei ole toistaiseksi käytettävissä omaa rataa. Olemme marssineet muun muassa Simpsiöllä ja meloneet Lapuanjoessa ja olleet mukana kunniavartioissa Lapuan reserviupseerikerhon kanssa. Ensi kesäksi suunnittelemme yön yli tapahtuvaa vaellusta maakunnassa.
Yhdistys tekee hänen mukaansa yhteistyötä myös E-P:n reserviläispiirin, naapuriyhdistysten sekä Maanpuolustuskoulutus ry:n kanssa.
Hannu Lusa
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?