Mira Uu­si­hau­ta-Koi­vu

mira.uu­si­hau­ta-koi­vu@la­pu­an­sa­no­mat.fi

Tuo­mi­o­kir­kos­sa on esil­lä va­lo­ku­via, joi­den kat­so­mi­nen saa ai­kaan mo­nen­lai­sia aja­tuk­sia ja tun­tei­ta. Niis­sä on kau­neut­ta mut­ta niis­sä on myös su­rua, pel­koa, roh­keut­ta.

Es­poo­lai­sen va­lo­ku­va­tai­tei­li­ja Jo­han­na Ka­ren va­lo­ku­vin liit­ty­vät ta­ri­nat lu­et­tu­aan ku­vat kos­ket­ta­vat vie­lä enem­män. Mie­leen voi hii­piä aja­tus, et­tä on­ko pa­rem­pi kuin ei tie­täi­si­kään? Mut­ta sii­tä­kin on täs­sä näyt­te­lys­sä ky­sy­mys: ole­mas­sa ole­vien ih­mis­ten ja hei­dän ta­ri­noi­den­sa näh­tä­vil­le ja kuu­lu­vil­le tuo­mi­nen. Se ta­ri­na voi ol­la lä­hi­suh­de­vä­ki­val­taa ko­ke­neen, van­ki­las­sa is­tu­van tai vaik­ka­pa raa­jan­sa me­net­tä­neen ta­ri­na.

Re­vit­ty ih­mi­sar­vo

Lä­hi­suh­de­vä­ki­val­taa ko­ke­nut ker­too elä­mäs­tään näin: "Mun koti muut­tui van­ki­lak­si. En saa­nut ta­va­ta ih­mi­siä. Se repi mun ih­mi­sar­von täy­sin alas ja täyt­ti mun elä­män la­maan­nut­ta­val­la pe­lol­la". Van­ki­las­sa is­tu­va to­te­aa, et­tä "lap­suus oli pai­koin ihan hy­vää. Isä kui­ten­kin joi ja oli äi­tiä koh­taan vä­ki­val­tai­nen. Jou­duin kou­lu­ko­ti­kier­tee­seen, len­sin kyl­lä siel­tä­kin pois. Hom­ma al­koi mul­la kel­la­ri­mur­rois­ta ihan hen­ken­sä­pi­ti­mik­si. Toi­voi­sin ym­mär­rys­tä ih­mi­sil­tä, ih­mi­siä täs­sä kaik­ki ol­laan".

Raa­jan­sa me­net­tä­nyt ker­too on­net­to­muu­des­ta, jos­sa hän me­net­ti nuo­re­na tyt­tö­nä jal­kan­sa ja puo­li­son­sa. Nyt hän elää pro­tee­sin kans­sa. Hän on kui­ten­kin vä­hi­tel­len löy­tä­nyt vah­vuut­ta elä­mään­sä. "Mi­nus­sa on jo­tain muut­tu­ma­ton­ta ja py­sy­vää. Se ei ole riip­pu­vai­nen sii­tä mitä ke­hol­le­ni ta­pah­tuu. Tämä luot­ta­mus on lah­ja, jon­ka löy­sin."

Kare on pal­kit­tu va­lo­ku­va­tai­tei­li­ja. Suo­men Ka­me­ra­seu­ro­jen liit­to on va­lin­nut hä­net vuo­den ku­vaa­jak­si 2021.

Ku­vaa­mi­sen lah­ja

Kare ker­too, et­tä on on­nel­li­nen, et­tä voi teh­dä täl­lais­ta tai­det­ta ja va­lo­ku­vien kaut­ta teh­dä hy­vää ja teh­dä asi­oi­den eteen jo­tain. Mikä toi si­nut täl­läi­sen asi­an ää­rel­le, mis­tä ku­vaa­mi­nen al­koi?

– Olen saa­nut tä­män lah­jan Ju­ma­lal­ta. Olen on­ne­kas, et­tä voin ku­va­ta ja teh­dä hy­vää näin, hän to­te­aa.

Ku­vaa­mi­sen­sa ih­mis­ten ta­ri­noi­den ää­rel­le pää­se­mi­nen on vaa­ti­nut kui­ten­kin pal­jon tut­ki­mis­ta ja taus­ta­työ­tä.

– Kaik­ki on ol­lut kui­ten­kin sen ar­vois­ta ja voin to­de­ta, et­tä lo­pus­sa kii­tos nä­kyy.

Näyt­te­lyn ta­voit­tee­na on pyr­kiä pois­ta­maan in­hi­mil­li­sen koh­taa­mi­sen es­tei­tä ja he­rät­tää kes­kus­te­lua tär­keis­tä, mar­gi­naa­liin jää­neis­tä il­mi­öis­tä ja ih­mi­sis­tä. Sii­nä Kare on on­nis­tu­nut.

Näyt­te­ly on kir­kos­sa esil­lä vie­lä en­si vii­kon ajan.

Kat­so

täs­tä vi­deo, jon­ka taus­tal­la sä­es­tää ja lau­laa Ol­li He­le­nius.