Viikko
Kuukausi
6kk
Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella järjestettiin viime viikonloppuna useita suuria yleisötapahtumia, kuten Mustakari Memories Kokkolassa, Klacken Party Lillbyssä, Suviseurat Kauhavalla sekä Provinssi Seinäjoella. Poliisi oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä tapahtumien läheisyydessä ja toteutti ennalta estävää valvontaa järjestyshäiriöiden ehkäisemiseksi. Poliisin näkökulmasta tapahtumat sujuivat kokonaisuutena rauhallisesti.
– Haluamme kiittää tapahtumien järjestäjiä ja turvallisuusorganisaatioita hyvästä yhteistyöstä. Tapahtuma-alueiden turvallisuusjärjestelyt toimivat hyvin, mikä näkyi myös poliisin tehtävämäärissä ja tapahtumien yleisessä sujumisessa, kertoo Pohjanmaan poliisilaitoksen tilannekeskuksen komisario Pauli Latvanen.
Poliisi joutui kuitenkin puuttumaan yksittäisiin häiriötilanteisiin. Kauhavan Suviseurojen yhteydessä poliisilla oli tehtäviä tapahtuma-alueen ulkopuolella. Häiriöt liittyivät pääasiassa liikenteeseen sekä kovasta musiikin soittamisesta aiheutuneisiin meluhäiriöihin. Tilanteet saatiin hoidettua neuvoin, kehotuksin ja käskyin poistua alueelta tai sen läheisyydestä.
Provinssin yhteydessä poliisilla oli tehtäviä sekä tapahtuma-alueella että sen ulkopuolella. Poliisi tutkii yhtä pahoinpitelyä, joka tapahtui festivaalialueella. Järjestyksenvalvojat ottivat rikoksesta epäillyn henkilön kiinni ja luovuttivat hänet poliisille. Muut viikonlopun aikana tutkinnassa olevat pahoinpitelyt tapahtuivat tapahtuma-alueen ulkopuolella. Lisäksi poliisi kohtasi sekä tapahtuma-alueella että sen läheisyydessä henkilöitä, jotka eivät päihtymyksensä vuoksi kyenneet huolehtimaan itsestään. Tapahtuman järjestyksenvalvojat toimittivat näitä henkilöitä poliisin huostaan, minkä jälkeen he menettivät vapautensa oman turvallisuutensa turvaamiseksi.
– Yhteistyö tapahtuman turvallisuusorganisaation kanssa toimi erittäin hyvin koko viikonlopun ajan. Järjestyksenvalvojat puuttuivat tilanteisiin nopeasti ja tarvittaessa henkilöt saatiin turvallisesti poliisin huostaan, kiittelee komisario Pauli Latvanen.
Kesä tuo mukanaan runsaasti erilaisia tapahtumia Pohjanmaan poliisilaitoksen alueelle. Poliisi toivoo, että myös tulevat tapahtumat sujuvat hyvässä hengessä ja turvallisesti kaikkien osallistujien kannalta.