Jos­kus jou­tuu ky­sy­mään it­sel­tään, mik­si minä teen jon­kin asi­an. Mi­hin minä sil­lä py­rin? Te­kee­kö toi­min­ta­ni mi­nut tai jon­kun muun iloi­sek­si, muut­tuu­ko maa­il­ma sii­tä pa­rem­mak­si?

Jos vas­taus on ei, ei tee, pi­tää poh­din­taa jat­kaa pi­dem­mäl­le.

On­ko tämä pa­kol­lis­ta? Ikä­vä hom­ma mut­ta pak­ko teh­dä, niin kuin jos­kus rak­kaan pi­ha­puun kaa­ta­mi­nen, kos­ka se on kas­va­nut lii­an suu­rek­si ja on lii­an lä­hel­lä ta­loa.

On asi­oi­ta joi­ta täy­tyy teh­dä – syö­dä, nuk­kua ja käy­dä pas­kal­la (tai kak­kal­la jos pas­ka hai­see lii­kaa ne­nään, tai vie­lä kai­nom­min, hen­ki­lö­koh­tai­sil­la asi­oil­la ves­sas­sa). Syö­mi­nen voi ol­la suu­ri­kin nau­tin­to, mut­ta jos­kus se on vain juok­su­lou­nas joka täy­tyy suo­rit­taa et­tä jak­saa.

Vii­me ai­koi­na olen net­ti­kes­kus­te­luis­sa (ah, some, tuo sy­vim­pien syö­ve­rei­den al­las) kir­joit­ta­nut kär­ke­vän vas­ti­neen, poh­ti­nut het­ken mitä ajan ta­kaa tai mitä ha­lu­an ja sit­ten pää­ty­nyt pois­ta­maan vies­ti­ni. Mitä kom­men­til­la­ni ha­lu­sin? On­ko hyö­tyä sii­tä, jos toi­nen pa­hoit­taa vie­lä enem­män mie­len­sä, te­kee­kö mi­nut tai toi­sen iloi­sek­si et­tä saan osoit­taa toi­sen ole­van vää­räs­sä, mitä hyö­tyä sii­tä on?

Usein huo­maan, et­tä ei tämä joh­da mi­hin­kään. Kak­si väit­te­li­jää, jois­ta mo­lem­mat ovat oi­ke­as­sa (tot­ta kai olen oi­ke­as­sa ja niin myös mie­les­tään on vas­ta­puo­li), kum­pi­kaan ei mie­li­pi­det­tään muu­ta ei­kä kum­paa­kaan ky­sei­nen kes­kus­te­lu tee iloi­sek­si.

Väit­te­ly voi ol­la myös haus­kaa. Sitä se oli edes­men­neen isä­ni kans­sa. Isäl­lä­ni oli ta­pa­na sa­noa ”lue enem­män, luu­let vä­hem­män” ja hä­nen kans­saan väit­te­lyt oli­vat ke­hit­tä­viä – jou­tui poh­ti­maan asi­oi­ta use­al­ta eri kan­til­ta. Isä ei ol­lut poh­ja­lai­nen syn­ty­jään – moon oi­ki­as, soot vää­räs – hä­nen mie­li­pi­teen­sä ei­vät ol­leet kal­li­oon ha­kat­tu­ja to­tuuk­sia. Et­tä ter­vei­siä vain sin­ne su­ku­lai­sil­le Mänt­sä­lään, se on mie­les­sä­ni.

On asi­oi­ta joi­ta pi­täi­si teh­dä, jot­ka te­ki­si­vät hy­vää meil­le ja muil­le. Tie­däm­me tä­män, mut­ta em­me kui­ten­kaan tee. Ja on asi­oi­ta, joi­ta ei mis­sään ni­mes­sä pi­täi­si teh­dä, mut­ta teem­me sil­ti.

Sit­ten tär­keim­pään. Mik­si minä kir­joi­tin juu­ri tä­män ko­lum­nin juu­ri täs­tä asi­as­ta?

Ha­lu­sin poh­tia omia mo­tii­ve­ja­ni ja ha­lu­ai­sin, et­tä jo­kai­nen koh­dal­laan te­ki­si sa­moin.

Kun lap­se­si tu­lee häi­rit­se­mään uu­tis­ten kat­so­mis­ta, mik­si pi­täi­si ol­la kiuk­kui­nen ja tius­kia? Kun voi ol­la iloi­nen sii­tä, et­tä lap­si tu­lee ja ky­syy ja on vie­lä kiin­nos­tu­nut. Kun joku aje­lee tiel­lä hi­taam­mal­la ajo­neu­vol­la, mitä hyö­tyä on sii­tä et­tä ki­roi­let ää­neen? On­ko sii­tä hyö­tyä? No­peut­taa­ko se edel­lä me­ne­vää, pa­ran­taa­ko se omaa mie­li­a­laa­si? Aa­mul­la, kun ki­roi­lin ruuh­kas­sa (kol­me au­toa ja trak­to­ri), poh­din, mitä tämä hyö­dyt­tää. Sit­ten hen­gi­tin rau­hal­li­ses­ti, ohi­tin vuo­rol­la­ni ja to­te­sin, et­tä pa­rem­min su­juu il­man tur­haa ve­ren­pai­neen­nos­ta­tus­ta.

Poh­dis­ke­le­vaa lo­ka­kuu­ta!

Ire­na Ul­vi­nen
Vih­reä fe­mi­nis­ti
La­pu­an lai­dal­ta