Tä­nään, kun tätä kir­joi­tan täyt­tää tyt­tä­re­ni 14 vuot­ta. Sinä päi­vä­nä kun hän syn­tyi olin Tal­lin­nan lai­val­la suo­rit­ta­mas­sa viih­teel­lis­tä suo­ri­tus­ta, jota kut­sun mo­nien mie­les­tä vir­heel­li­ses­ti työk­si. En siis ol­lut syn­ny­tyk­ses­sä mu­ka­na ku­ten isät ny­kyi­sin ovat, vaan kuu­lun 70-lu­vun so­vi­nis­ti-isien har­ve­ne­vaan jouk­koon.

Lai­van kap­tee­ni an­toi mi­nul­le merk­ki­päi­vä­ni joh­dos­ta lai­va­yh­ti­ön puo­les­ta val­koi­sen peh­mo­hyl­keen, jon­ka sit­ten kii­ku­tin sai­raa­lan kah­den päi­vän ku­lut­tua, jol­loin ”työ” suo­ri­tuk­se­ni päät­tyi. Olin to­den­nä­köi­ses­ti vii­mei­nen poh­jan­maal­la asu­vis­ta su­ku­lai­sis­ta joka näki vas­ta­syn­ty­neen tyt­tä­re­ni.

Nyt 14 vuot­ta myö­hem­min sama hyl­je on edel­leen tyt­tä­re­ni sän­gyn pääl­lä. Kun muis­te­len kaik­kia han­kin­to­ja­ni vuo­sien saa­tos­sa, en muis­ta yh­tään yh­tä jär­ke­vää esi­net­tä, joka oli­si pal­vel­lut asi­aan­sa yh­tä kau­an. Tämä hyl­je tu­lee ole­maan le­lu­maa­il­man Paa­vo Väy­ry­nen, ai­na läs­nä. Pyy­hin muu­ten juu­ri lii­ku­tuk­sen kyy­ne­leen sil­mä­kul­mas­ta, mikä ei ole hyvä jut­tu jos on juu­ri ol­lut kai­hi­leik­kauk­ses­sa.

Muis­tel­les­sa­ni te­ke­mi­ä­ni han­kin­to­ja, aloin sa­mal­la miet­tiä min­kä pe­rin­nön tu­len ai­ka­naan jät­tä­mään lap­sil­le­ni. Mitä olen saa­nut ai­kaan? Tein pa­pe­ril­le lis­tan ja kau­his­tuin. Täs­sä­kö kaik­ki oli? Muu­ta­ma ko­lum­ni pai­kal­lis­leh­ti­ta­sol­la, muu­ta­ma oma­kus­tan­ne lau­lu, joi­ta lä­hin­nä ka­ve­rit ovat kuun­nel­leet suo­ra­tois­to­pal­ve­luis­sa sa­man ver­ran kuin Ala­jär­vel­lä on asuk­kai­ta, sen jäl­keen kun kun­ta­lii­tos Leh­ti­mä­en kans­sa sol­mit­tiin.

Jos kuo­len en­nen tä­män ko­lum­nin jul­kai­sua lap­se­ni tu­le­vat pe­ri­mään siis ai­no­as­taan ison ne­nä­ni sekä erään puun leh­den mu­kaan ni­me­tyn kon­ser­nin omis­ta­mat kiin­teis­töt.

Tyt­tä­re­ni on kui­ten­kin pe­ri­nyt on­nek­si isän­sä pes­si­mis­ti­syy­den, jo­ten hän ei tule pet­ty­mään pa­has­ti.

Tä­nään on muu­ten myös toi­nen­kin merk­ki­päi­vä, kan­sain­vä­li­nen mies­ten­päi­vä, joka on to­taa­li­sen tur­ha ja nau­ret­ta­va merk­ki­päi­vä.

Ai­nos­taan yli­o­pis­ton tut­ki­jat voi­vat hyö­dyn­tää tätä päi­vää, jär­jes­tä­mäl­lä jon­kun tur­ha­päi­väi­sen se­mi­naa­rin tai tut­ki­muk­sen jon­ka ai­hee­na on; pat­ri­ar­kaa­lis­ten hie­rar­ki­oi­den pur­ka­mi­nen suh­tees­sa myön­tei­sen mac­hoi­lun ko­ros­ta­mi­seen yhä ala­ti nai­sis­tu­vas­sa yh­teis­kun­nas­sa.

Nor­maa­li Jor­ma Sa­vu­kos­kel­ta huo­maa tä­män päi­vän ole­mas­sa olon ai­no­as­taan ex-vai­mon­sa Fa­ce­book päi­vi­tyk­ses­tä, jos­sa lu­kee; mie­het ja teks­tin al­la pump­paa pu­nai­nen sy­dän.

Paap­pa

Tiis­te­läi­nen rok­ki­täh­ti. Aja­tuk­sia ti­lauk­ses­ta ja il­man.